Uutiset

Vielä on aika muistella

Ilveskodin veteraaneille järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlassa puhunut Heikki Kilpeläinen, Ilveskodin hallituksen jäsen, muistutti ajan kulumisesta.

-Tieto menneestä tuo elämään perspektiiviä. Aikaa veteraanien jättämän perinteen siirtoon ei ole enää paljon, mutta vielä voimme kokoontua yhteen muistelemaan.

Omat tarinansa on lapsilleen jättänyt veteraani-ikäluokan nuorimpaan kuuluva Tauno Hurskainen Janakkalasta.

-Että tietävät, mitä olen elämässäni tehnyt, turhista en kerro. Ansiomitaleitani kannan ylpeänä, turhasta niitä ei anneta. Päivääkään en elämästäni kadu.

Jatkosodassa ollut Hurskainen kertoi palvelleensa Laatokalla, rannikkopuolustuksessa – lähellä entisiä kotiseutujaan Hiitolanpitäjän Kurkijoella.

Armeijan palvelukseen – lähetiksi, mies lähti jo kuudentoista ikäisenä.

-Ehdin olla isänmaan turvaajien joukossa. Nyt olen kiitollinen hoidoista, joita olen saanut muun muassa Ilveskodissa. Kuntoutuksilla ja yhteisillä tuokioilla saman kokeneiden kanssa on iso merkitys, sanoi aktiivisesti veteraanien asioita jo vuosien ajan eri sektoreilla ajanut Hurskainen.

Mies on muun muassa Hämeenlinnan Rintamaveteraanien puheenjohtaja ja Rintamaveteraaniliiton hallituksen jäsen.

Vertaistuen merkitystä korostaa myös veteraani Esko Paakkala. Hän harmittelee, että jostain syystä joukosta puuttuu vielä monta veteraania.

-Jos on pitkään ollut omissa oloissaan, kynnys yhteisiin rientoihin nousee aina korkeammaksi. Joukossa on vahva tuki, Paakkala muistuttaa.

Hämeenlinnassa kaksikymmentä vuotta toiminut Ilveskoti tarjosi veteraaneille saattajineen perinteisen juhlan musiikkeineen ja puheineen. Musiikista veteraanijuhlassa vastasi Pekka Nummisen johtama Leppäkosken puhallinorkesteri. Tarjoilussa henkilökuntaa avustivat sotilaskotisisaret ja varusmiehet Panssariprikaatista. (HäSa)