Uutiset

Vielä uskaltaa luottaa rakkauteen

Usko aitoon rakkauteen ja sitoutumiseen elää vielä vahvana huolimatta avioerojen lisääntymisestä. Haaveet seesteisestä
perhe-elämästä eivät ole kadonneet mihinkään nykyajan kiireen tieltä.

Lasse Vuorinen ja Noora Grönroos ovat seurustelleet puolentoista vuoden ajan.

Rakastuneet. Se on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen, kun näkee hämeenlinnalaiset Terhi Arifullenin ja Miika Forsténin yhdessä. Pari hymyilee kuin kaksi Hangon keksiä ja luo silloin tällöin lämpimiä katseita toisiinsa.

Heinäkuussa naimisiin aikova pariskunta on esimerkki siitä, että nuorilla aikuisilla riittää luottamusta rakkauteen ja parisuhteeseen – vaikka avioerotilastot puhuvat rumaa kieltään ja sinkkuudesta on tullut jonkinlainen moderni mantra.

Samanlaista lämpöä kun Arifullenilla ja Forsténilla hehkuu myös hämeenlinnalaisten Noora Grönroosin ja Lasse Vuorisen välillä. Heidän korvissaan eivät kirkonkellot vielä soi, mutta sitoutuminen on vankalla pohjalla.

Molemmat pariskunnat tiedostavat todennäköisyydet ja tilastotiedot siitä, miten helposti nykyajan suhteet päättyvät eroon. Mutta…

– Jos lähtisi sillä asenteella, että miettisi jatkuvasti eroa, niin eihän siitä tulisi mitään, Grönroos huomauttaa.

– Nykyään ehkä mennään liian lujaa suhteeseen, mutta sitten lähdetään liian lujaa poiskin, Arifullen sanoo.

Ehkä juuri sen takia hän itse oli mieluummin liian varovainen kuin liian pikainen suhteen alkuaikoina.

– Se, miten paljon jaksoi siinä alkuvaiheessa ottaa rukkasta naamalle kertoi ehkä jotain siitä, että tosissani olin liikkeellä, Forstén naurahtaa.

Parisuhde tuo turvallisuutta
Hämeenlinnalainen Petri Kuosa sen sijaan vielä etsii sitä oikeaa. Hän kuitenkin suhtautuu rakkauden löytämiseen luottavaisin mielin, mutta huomauttaa, ettei koko ajan kulje haku päällä.

Sinkkuus ei ole nuorelle miehelle ihanteellinen olotila, vaan pikemminkin välivaihe elämässä, kun vielä kohdalle ei ole sattunut sitä ihmistä, jonka kanssa elämänsä haluaisi jakaa.

– Rakkaus on elämän ykkösasia. En koe, että ihminen olisi laji, joka haluaisi elää yksin. Uskon, että jokainen kaipaa sitä toista ihmistä rinnalleen, Kuosa pohtii.

– Ihminen on täysin kokonainen ehkä vasta sitten, kun on se puoliso siinä rinnalla, Arifullen lisää.

Lasse Vuorinen on samaa mieltä ja huomauttaa, että sinkkuuden ihannointi voi monilla johtua perusteettomista kuvitelmista.

– Joku katselee Sinkkuelämää televisiosta ja haaveilee sellaisesta shoppailun ja deittailun täyttämästä elämästä. Ei se kuitenkaan oikeasti ihan sellaista ole, kuin miltä se televisiosta näyttää, Vuorinen tuumii.

Rakkaus ja parisuhde merkitsevät nuorille ennen kaikkea turvallisuutta ja läheisyyttä. Jotain puuttuu elämästä, jos vierellä ei ole toista ihmistä, jota rakastaa.

– Meidän puukäsityön opettaja vertasi rakkautta linnunpönttöön, se on yhtä lailla turvapaikka ja tietynlainen säilytysratkaisu, Vuorinen hymähtää.

– Sitä se kai on: turvaa ja luottamusta ja läheisyyden tarpeen tyydyttämistä, Grönroos jatkaa.

Joustavuus auttaa sopeutumaan
Kummatkin pariskunnat ovat edenneet suhteessaan melko nopeasti sitten, kun ovat alkuun seurustelussa päässeet. Yhteistä asuntoa lähdettiin molemmissa tapauksissa hankkimaan jo vuoden yhdessä olemisen jälkeen.

Ratkaisu osoittautui kummankin parin kohdalla oikeaksi, eikä toisiin ajatuksiin olla tultu – vaikka toisen kanssa asuminen onkin tiennyt joitain myönnytyksiä.

– Hevimusiikin kuuntelu on vähentynyt aika radikaalisti, Vuorinen sanoo hymynkare suupielessään.

Joustavuus ja toisen huomioon ottaminen ovat kuitenkin Vuorisen ja Grönroosin mukaan juuri yksiä suurimmista asioista, joiden varassa parisuhde pyörii hyvin.

Liika itsekkyys joutaa suhteessa nurkkaan. Myönnytykset eivät kuitenkaan tunnu siltä, että joutuisi luopumaan jostain, vaan ne tekee mielellään, kun tietää, että päämääränä on suhteen toimiminen.

– Suhde ei välttämättä toimi kovinkaan hyvin, jos kumpikin miettii vain omiaan, Grönroos huomauttaa.

Myös yhteisestä ajasta on hyvä pitää kiinni, tosin siinä laatu merkitsee määrää enemmän. Grönroos sanoo, että arjessa auttaa, jos tulevaisuudessa on jotain yhteistä odotettavaa.

– Vaikka sitten vain lauantai-ilta yhdessä kotona tai yhteinen lomamatka.

Hyvä keino hoitaa suhdetta on myös asioista puhuminen. Forstén kertoo aina mielellänsä keskustelleensa asioista ja yrittäneensä tuoda sitä myös suhteeseensa.

– Terhi ehkä alussa piti arat asiat enemmän omana tietonaan, suhteen aikana olemme kasvaneet enemmän toisiamme kohti, hän sanoo.

Samalle arvopohjalle on hyvä rakentaa
Vanha sanonta siitä, miten vastakohdat viehättävät toisiaan, ei tosielämässä pidä paikkaansa. Vastakohtaisuudet voivat lyhytaikaisesti vedota, mutta tukevammin parisuhde rakentuu samanlaisuuksille.

Arifullen huomauttaa, että perustavaa laatua olevien arvojen ja asenteiden pitäisi olla samanlaisia, mutta erilaisuuttakin kaipaa jonkin verran.

– Jos toinen olisi niin kuin peiliin katsoisi, niin alkaisihan se kyllästyttää, hän huomauttaa.

Samanlaisten arvojen lisäksi nuoret pitävät suhteessa tärkeinä hyvin perinteisiä asioita, ennen kaikkea avoimuutta ja luottamusta.

-Toisen kanssa pitää pystyä puhumaan aivan kaikista asioista, myös sellaisista, mistä ei missään muualla puhu, Forstén sanoo.
Toisaalta vaaditaan myös jonkin verran itsenäisyyttä ja omaa tilaa. Vaikka elääkin parisuhteessa, on hyvä, että molemmilla on myös omat elämänsä ja tekemisensä.

Perinteinen idylli arvossaan
Rakkauden löytäminen auttaa suunnittelemaan elämää eteenpäin, sillä se tuo mukanaan tiettyjä etappeja, joiden mukaan edetään. Arifullenilla ja Forsténilla tulevaisuuden haaveissa siintää perinteinen idylli: omakotitalo, lapsia ja koira.

– No siitä koirasta käydään vielä pientä vääntöä. Minä kannatan kissaa ja Miika koiraa, Arifullen naurahtaa ja ottaa Forsténia polvesta kiinni.

– Siitä se kriisi ehkä sitten tulee, Forstén säestää hymyillen.
Grönroosilla ja Vuorisella on samansävyisiä haaveita.

– Eivät ne tulevaisuuden haaveet ole muuttuneet kovinkaan paljon, vaikka nykyään pitäisikin olla ikinuori ja monet sanovat, että on tylsä haaveilla vakinaisesta perhe-elämästä, Grönroos sanoo huvittuneena.

– Ei se ole minun mielestäni mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että haaveilee perheestä ja kuitenkin nyt voi bilettää ja nauttia nuoruudesta, hän jatkaa.

Myös Petri Kuosa uskoo, että hänen kohdalleen osuu tulevaisuudessa ihminen, jonka kanssa jakaa seesteiset haaveet perhe-elämästä.

Mutta mistä sitten tietää, että kohdalla on se oikea tyyppi?

– Kuuluukohan se sitten vähän niihin selittämättömiin asioihin. Kyllä sen vain tietää, hän hymyilee. (HäSa)