Uutiset

Vientikielto sopii Venäjän sisäpolitiikan tarpeisiin

Venäläisviranomaisten päätös suomalaisten elintarvikkeiden vientikiellosta iski helteen ja kesälomien hiljentämään Suomeen kuin salama poutataivaalta. Ensimmäiset ruokarekat käännytettiin rajalta jo maanantaina, vaikka virallinen tieto kiellosta ehti Suomeen vasta keskiviikkona. Silloinkin dokumentit tavoittivat vasta elintarviketurvallisuudesta vastaavat viranomaiset, ei yrityksiä, jotka idänkauppaa käyvät.

Alkuhämmennyksen sumun haihduttua kiellon yksityiskohdatkin alkoivat hiljalleen hahmottua. Venäläiset olivat kevään mittaan tehneet tarkastuksiaan suomalaisilla ruokatehtailla, ja he olivat kirjanneet havaitsemansa puutteet. Ne osoittautuivat pääasiassa vaatimattomiksi epäkohdiksi, tuotantotilojen hilseileväksi maaliksi tai haljenneeksi lattialaataksi. Kaikki suomalaiset ja EU:n vaatimukset täyttävät pakkausmerkinnätkään eivät avautuneet venäläisille.

Venäjä ei yllätä ensimmäistä kertaa. Naapuri on ennenkin kiukutellut milloin mistäkin ”epäkohdasta” myös muille maille kuin Suomelle. Puolalainen liha ei hetkeen maistunut venäläisille, ei myöskään moldovalainen viini.

Jokainen Venäjän oloja tunteva tietää, ettei suomalaisilla elintarvikkeilla, niiden valmistusmenetelmillä, varastoinnilla ja kuljetuksilla ole mitään häpeämistä sikäläisten tuotteiden ja valmistusteknologian rinnalla. Suomalainen laatuketju pellolta pöytään on varmasti paremmassa kunnossa kuin vastaava venäläinen.

On selvää, ettei suomalaisen elintarviketeollisuuden kannata vähätellä suuren asiakkaan oikuttelua. Havaitut puutteet pitää korjata, sillä Venäjän-kauppa on kannattavaa liiketoimintaa. Suureen naapuriin uppoaa helposti pienen naapurin tuotanto, jolle kotimaassa ei riitä markkinoita. Idänkauppa työllistää taas suomalaisia, ei tosin vanhaan malliin, mutta merkittävästi kuitenkin.

Yksin Leningradin piirissä, Suomen lähialueella asuu viisi miljoonaa kuluttajaa. Kaikilla heillä ei ole riittävää ostovoimaa suomalaisten liha- ja maitojalosteiden ostoon, mutta vaurastuva keskiluokka on tuontiruuan vakiintunut kuluttajaryhmä.

Tuontikiellon ajoitus ja sen toimeenpanon lykkääminen viikolla, ensi torstaihin, nostaa väistämättä mieleen ajatuksen sen sisäpoliittisista tarkoitusperistä. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev saapuu viralliselle vierailulle Suomeen alkuviikosta.

Sitä ennen suomalaisyritykset ehtivät korjata jo monet venäläisten havaitsemat epäkohdat, ja parhaassa tapauksessa rajoitukset eivät ehdi edes astua täysimittaisesti voimaan.

Venäjällä presidentin lähipiirin on helppoa syöttää julkisuuteen mielikuva taitavasta presidentistä, joka aukoo elintarvikekaupan solmut tuota pikaa rientäessään henkilökohtaisesti Suomeen. Sellainen luo kansalle käsityksen vahvasta ja kaikkivoivasta maan johtajasta. Vientijupakka on juuri sopivan kokoinen ja kaiketi harmiton tapaus kiillottaa presidentin ja hänen puolueensa kilpeä.

Päivän lehti

6.4.2020