Uutiset

Viestin putki vihdoin poikki

Naisten lentopallon Mestaruusliigassa nähtiin keskiviikkoiltana ihme, joka tapahtui edellisen kerran 4,5 vuotta sitten maaliskuussa 2008. Silloin Oriveden Ponnistus oli Salon Viestiä parempi Salohallissa.

Keskiviikkona Hämeenlinnan Pallokerho päätti salolaisten luvattoman pitkäksi venähtäneen kotivoittojen putken kaatamalla sen numeroin 3–0 (25–23, 25–23, 25–16).

HPK oli ilman maajoukkueliberoaan Hillaelina Hämäläistä pelannnutta Viestiä parempi jokaisella osa-alueella, vaikka kotijoukkue torjuntoja enemmän ottikin. Suurin ero joukkueiden välillä oli laitahyökkääjien tehossa. Kerhon Marina Skender (hyökkäysprosentti 42) ja Nevena Iricanin (62%) juhlivat salolaisten kustannuksella kerta toisensa jälkeen.

Iricanin teki ottelun parhaimman pistemäärän (17/+11), mutta liigan ykköshyökkääjä Skender ei jäänyt kuin pisteen perään (16/+12).

Venhon syöttöputki

Yksi ottelun käännekohdista oli ensimmäisessä erässä Kerhon passarin Noora Venhon syöttöputki. HPK tuli Venhon syötöillä reilusta tappioasemasta tasoihin ja vähän ohikin. Myös kolmannessa erässä hämeenlinnalaisten passari tuhosi Viestin vastaanottoa vaikeilla hyppyleijoillaan.

– Tosi komea voitto. 3–0 ja vielä Salon kotihallissa. Kaksi ensimmäistä erää annoimme mennä vähän tiukaksi. Kolmannen lopussakin meinasi käydä niin, Venho kävi ottelua läpi.

Salohallista on monen vuoden aikana ehtinyt tulla HPK:llekin melkoinen peikko.

– Luulen kyllä, että aika monta henkistä lukkoa aukesi nyt. Saloa vastaan on jatkossa helpompi lähteä pelaamaan, vaikka tämä ei tässä vaiheessa kautta mitään ratkaisekaan. Voitto luo joukkueeseemme silti paljon positiivista henkeä, passari uskoi.

Venho oli tyytyväinen, että vieraat saivat onnistumisia laajasti.

– Peli pysyi ihan hyvin kasassa, ja pääsimme hyökkäämään monipuolisesti. Meillä ei ollut vain yksi tai kaksi onnistujaa, vaan pärjäsimme hyökkäyksessä monella osa-alueella, forssalaislähtöinen pelaaja sanoi.

”Maukas voitto”

HPK:n päävalmentajan Kai Steniuksen mielestä Kerho pystyy voitosta huolimatta vielä parempaan.

– Ei tämä ollut meiltäkään mikään nappipeli. Aika paljon Hiltsun (Hämäläinen) puuttuminen vaikutti vastustajan peliin. Olimme opiskelleet tarkasti taktiikan tähän peliin. Se meni ihan uusiksi, ja ajatukset vähän karkailivat. Voitto on maukas. Tuskin täältä kovin moni hakee kolmea pistettä, Stenius ennakoi.

Stenius on oikeassa siinä, että Hämäläisen puuttuminen näkyi. Hänet korvannut Johanna Aaltonen teki kahdeksan vastaanottovirhettä, mutta vielä enemmän nopeajalkaisen liberon puuttuminen näkyi salolaisten puolustuspelissä.

Se ihmetytti enemmän, miksi yhden pelaajan puuttuminen teki kotijoukkueesta niin eleettömän ja ilmeettömän. Kerholla ilmettä oli ja se ansaitsi voittonsa.

”Oma taso täytyy pitää”

LP Viestin kapteeni, Hämeenlinnassakin monta kertaa mestaruutta juhlinut, Kaisa Jokinen ei hakenut tekosyytä Hämäläisen poissaolosta.

– Oma taso pitää silti pystyä pitämään, kuten HPK teki koko ottelun ajan. Se pelasi hyvin. Meillä ei kuitenkaan muuttunut kokoonpano kovin paljon. Vastaanotossa oli ongelmia, kun likoilla oli vieressä vieras pelaaja, Jokinen mietti.

Jokinen on tullut tutuksi keskipelaajana, mutta tämän kauden harjoituspeleissä hän on ollut myös ristipaikalla. Keskiviikkona Viestin kapteeni pelasi kaksi ensimmäistä erää keskellä ja kolmannen ristissä.

– Pelissä tulee vähän erilaisia tilanteita, joita joutuu miettimään. Lisäksi ristissä on koko ajan kentällä ja mukana puolustuksessa. Ajoitukset muuttuvat jonkun verran, Jokinen kertoi.

Sekä HPK että Viesti jatkavat pelejään perjantaina Suomen cupissa. HPK pelaa Säkylässä samassa lohkossa LP Kangasalan, LiigaEuran ja Pieksämäen kanssa. Lohkon kaksi parasta etenee joulukuussa pelattaviin välieriin. (HäSa)

Asiasanat