Uutiset

Vihreät ei pidä Sipilän metsitysohjelmaa riittävänä, jos hakkuumäärä kasvaa – "Uusille jättiselluhankkeille ei ole tilaa"

Puheenjohtaja Pekka Haaviston mielestä istutussuunnitelmat ovat hyviä, mutta kestää noin 20 vuotta ennen kuin metsä toimii kunnolla hiilinieluna.
Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen ovat huolissaan hakkuiden vaikutuksesta metsien monimuotoisuuteen. He osallistuivat puoluevaltuuskunnan kokoukseen lauantaina.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto pitää hyvänä, jos pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus metsittää vähän käytettyjä peltoja tai suoalueita, joista on nostettu turvetta. Sipilä kertoi näin lauantaina Lännen Median haastattelussa.

Tämä metsitys ei kuitenkaan riitä vihreiden mielestä, jos hallitus aikoo kasvattaa hakkuiden määrää 80 miljoonaan kuutioon vuodessa. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan vuoden 2017 ennätyshakkuut olivat 72 miljoonaa kuutiota.

– Istutussuunnitelmat ovat hyviä, mutta kestää noin 20 vuotta ennen kuin istutettu metsä toimii kunnolla hiilinieluna. Meidän olisi tehtävä aika paljon toimenpiteitä ennen vuotta 2030. Tarve nieluille on välitön, Haavisto sanoi.

Haavisto sekä eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen ovat huolissaan myös hakkuiden vaikutuksista metsäluonnon monimuotoisuuteen.

Metsiin kasvaa puuta vuodessa Luken arvion mukaan noin 110 miljoonaa kuutiota, mutta se on suureksi osaksi nuorta metsää. Luonnon monimuotoisuudelle tärkeitä vanhoja metsiä ei ole luonnonsuojelijoiden mielestä tarpeeksi.

– Lahopuiden ja järeiden säästöpuiden määrää on lisättävä, maanmuokkausta ja kesähakkuita rajoitettava. Valtion omissa metsissä on luovuttava avohakkuista ja siirryttävä jatkuvapeitteiseen kasvatukseen. Suunnitelluille uusille jättiselluhankkeille ei ole enää tilaa Suomessa, Mikkonen sanoi.

Vihreät eivät sulje pois sitä, että hakkuumäärät voisivat jossain vaiheessa kasvaa.

– Jos on saatu hiilinielupolitiikka tulevaisuudessa kuntoon jollakin muulla tavalla, hakkuita voidaan taas lisätä, Mikkonen toteaa.

”Koulutusmiljardi” esillä vaihtoehtobudjeteissa

Ensi kevään eduskuntavaaleissa vihreät puhuu ilmastonmuutoksen lisäksi paljon myös koulutuksesta. Puheenjohtaja Haavisto linjasi lauantaina puoluevaltuuskunnan kokouksessa käsitteen ”koulutusmiljardi”.

– Koulutusmiljardi on ollut meidän vaihtoehtobudjeteissa esillä. Koulutuksesta on leikattu 900 miljoonaa euroa. Kokonaisuus vaatii miljardin, Haavisto puhui lauantaina.

Rahaa vihreät on ollut valmis leikkaamaan sellaisista yritystuista, joita puolue pitää tehottomina ja ympäristölle haitallisina.

Haavisto on huolissaan erityisesti ammatillisesta koulutuksesta, jossa lähiopetuksen määrä on vähentynyt.

– Mitä vastaamme esimerkiksi amislaiselle, jonka oppimisympäristöstä ovat hävinneet opettajat? Opettajat varoittavat, että kaikkia opiskelijoita ei uskaltaisi päästää työharjoitteluun, kun he eivät ole oppineet riittävästi. Vika ei ole oppilaassa, vaan järjestelmässä, Haavisto sanoo.

Vihreät pyrkii vaaleissa kolmen suurimman puolueen joukkoon.

– Teen työtä, jotta saisimme kaikki parhaat mahdolliset ehdokkaat mukaan vaaleihin. Toivon, että vihreät on kolmen suurimman puolueen joukossa. En tiedä, onko kannatuksemme pysyvästi lähtenyt ylöspäin. Toivottavasti menemme ylöspäin, Haavisto sanoi lauantaina.