Uutiset

Vihreät keskittyivät selittämiseen

Vihreiden viikonvaihteen puoluekokous viritti puoluetta ensi kevään eduskuntavaaleihin. Keskeiseen rooliin nousi kuitenkin ydinvoima – ja myös siksi, että ydinvoimalupaa saa odottaa vaalien jälkeinenkin hallitus.

Vihreät voivat lohduttautua sillä, että puolue on selvinnyt hallituksessa pahimmasta. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitus puoltaa kahden uuden ydinvoimalan rakentamista, seuraavan hallituksen esityslistalla on korkeintaan yksi voimala.

Mikäli puolue onkin edes jotenkin johdonmukainen, ydinvoima ei voi olla enää sen hallitukseen osallistumisen tiellä.

Kun kahdesta selviää, selviää takuulla yhdestä!

Vihreiden johto puolusti hallitukseen osallistumista – ja vieläpä sinänsä kestävin sanakääntein. On aivan totta, ettei vihreillä ole voimaa olla ydinvoiman tiellä sen paremmin oppositiossa kuin hallituksessakaan.

Kun tilanne oli tulkittava tällaiseksi viime vaalien jälkeen, puolue valitsi vallan ja vaikuttamisen ja marssi Vanhasen hallitukseen.

Parlamentarismin näkökulmasta linja on arveluttava, sillä ydinvoima on erittäin iso asia vihreille, hallitukselle ja yhteiskunnalle.

Parlamentaarisessa ajattelussa on ollut tapana lähteä siitä, että varsinkin suurissa ratkaisuissa hallitus on yksimielinen, on toisin sanoen valmis kantamaan vastuun sisäisesti yksimielisesti, ilman soraääniä.

Uudenlaisesta politiikan ”joustavuudesta” on turha moittia yksin vihreitä, sillä he ovat omilla teillään pääministeri Vanhasen ja muiden hallituspuolueiden luvalla.

Vihreiden puoluekokouksen henki oli selvä: suunta kohti hallitusta vaalien jälkeenkin. Siirron tiellä on vain menestys vaaleissa, mutta kyselyjen perusteella vaikuttaa sitä, etteivät äänestäjät ole suuttuneet puolueen ydinvoimapolitiikasta.

Kuinka paljon maassa on lopulta vihreitä, jotka vain periaatteessa vastustavat ydinvoimaa, samalla sitä sietävät ja varsin mielellään ostavat mahdollisimman edullista sähköä?

Hallituksessa puolue on kerännyt huomiota, mikä sekin hivelee puolueen kärkijoukkoa. Puolueen ministerit ovat onnistuneet tehtävissään niin hyvin, että heillä on varaa katsoa äänestäjiä silmiin.

Suosikkipuolueita vihreillä ei ole, mikä on täysin ymmärrettävää. Vaaleihin on aikaa ja hallituksen kokoamisessa avainasia on edelleen hallitusohjelma.

Pekka Haavistosta on tulossa presidenttiehdokas. Hän on mitat täyttävä henkilö vaativaan tehtävään, sen sijaan voi kysyä, mikä kiire juuri vihreillä on pelata näin aikaisin presidenttipeliä.

Vihreän ehdokkaan – on hän kuka hyvänsä – on vaikea esiintyä vakavasti otettavana vaihtoehtona. Haavisto hamuaa ehdokkuutensa tueksi puolueen kannatusta suurempaa kansansuosiota. Tavoite on kauniisti muotoiltuna kunnanhimoinen.

Vihreiden kannattajiakin valuu tukemaan presidenttiehdokkaita, joilla on mahdollisuuksia tulla valituksi.