Uutiset

Viides tappio putkeen

HPK pelasi torstai-iltana kauden viidennen harjoitusottelunsa ensimmäistä kertaa liigajoukkuetta vastaan. Neljän KHL-joukkueelle kärsityn tappion perään tuli nyt nenään Espoon Bluesilta.

Ensimmäinen erä oli HPK:lta hyvää pelaamista. Joukkue siirtyikin 1-0-johtoon, kun Eetu-Ville Arkiomaan tulinen lämäri upposi Jani Niemisen (33 torjuntaa) vartioimaan Blues-maaliin. Syöttöpinnat maaliin merkittiin Toni Jalolle ja Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueeseen juuri valitulle Santeri Vuotille. Ensi viikolla Ruotsissa pelattavassa turnauksessa leijonapaitaa kantaa myös HPK-puolustaja Joni Tuulola.

Virheitä, virheitä

Toisessa erässä Kerhon peli sekosi sitten täysin. Käsittämättömät virheet seurasivat toisiaan. Niiden seuraukset näkyivät tylysti tulostaululla.

Kerhon pelatessa ylivoimalla Juhani Jasu menetti kiekon alimpana miehenä. Jari Sailio kiitti ja upotti kiekon Joni Myllykosken (26 torjuntaa) selän taakse.

Hetkeä myöhemmin Ossi-Petteri Grönholm kuittasi oman kiekonmenetyksensä ottamalla koukkaamisjäähyn. Heti perään Aleksi Laakso vippasi kiekon purkuyrityksestä katsomoon. Blues ei jättänyt käyttämättä kahden pelaajan ylivoimaansa. Petr Zamorsky tälläsi Kim Hirschovitsin syötöstä siniviivasta Bluesin maalin johtoon.

Paajanen maalasi

Kerho tuli kolmannessa erässä peliin takaisin mukaan Otto Paajasen maalilla.

– Luistelin suoraan vaihdosta hyökkäysalueelle. Eero (Somervuori) laittoi kiekon minulle sinisen päälle. Katsoin, että siinä oli koko baana auki. Kävelin siitä sisään, vedin ja laitoin omat riparit sisään, kertasi Paajanen onnistumistaan.

Paajasella oli jatkoerässä muutamakin paikka ratkaista ottelu, mutta Nieminen venyi viiden minuutin aikana yhteensä 12 kertaa kiekon eteen.

– Niinhän niitä paikkoja oli. Siinä yhdessä tsippasin maalin yli ja toisessa lähti sellainen lehmän henkäys että huh-huh, päivitteli Paajanen.

Ottelun ratkaisu venyi lopulta rankkareille, joissa Blues oli terävämpi. Paajanen oli tappiosta huolimatta tyytyväinen joukkueensa kokonaisilmeeseen.

– Tänään pelaamisemme oli toista erää huolimatta ihan hyvää. Olen edelleen luottavaisin mielin, vakuutti Paajanen. (HäSa)

Asiasanat