Uutiset

Viihdyttävä, pinnallinen, epätosi

-Tämä on romaani, jonka tehtävänä on luoda illuusio ja viihdyttää lukijaa. Eihän edes kirjailija itse väitä, että romaani on totta, toteaa Timo Eskola Riihimäen keskusseurakuntataloon saapuneille kuulijoille.

Noin 50 sunnuntai-iltana paikalle saapunutta kuuntelee tarkkaan, mitä teologian tohtori vastaa Dan Brownin menestyskirjassa Da Vinci -koodi esitettyihin väitteisiin kristinuskon salatusta historiasta.

Jännitystä, mysteerejä ja taidehistoriaa yhdistelevän teoksen pääväite on, että kirkko on piilotellut 2000 vuoden ajan olennaisia asioita Jeesuksesta ja samalla koko kristinuskon ytimestä.

Kirja on vetänyt ihmisiä kirjakauppoihin ja kirjaston varausjonoihin samaan malliin kuin Harry Potterit.

Hämmennystäkin Da Vinci -koodi on herättänyt vähintään yhtä paljon kuin maailman kuuluisin huispausta pelaava velhopoika.

Mutta faktoja monia kuohuttaneessa kirjassa ovat ainoastaan tapahtumapaikat, toteaa Eskola kuulijoille napakasti.

– Kirjailija on keksinyt teokseen perusidean Leonardo Da Vincin kuulumisesta eräänlaiseen mystiseen kulttiin. Sitten hän on keräillyt kirjaan sieltä täältä historiasta asioita, jotka halutulla tavalla tulkittuna puhuvat väitteen puolesta. Yksityiskohdat ovat kuitenkin hyödyttömiä, kun mikään dokumentti ei todista perusväitettä oikeaksi, Eskola sanoo.

Keneen voi luottaa?

Uuteen testamenttiin ja historiaan perehtyneen tutkijan näkökulmasta Da Vinci -koodi on Eskolan mukaan suurimmalta osin auttamattoman epätosi.

-Monet kirjassa faktana esitetyt asiat ovat itse asiassa olleet ihan päinvastoin. Esimerkiksi kirjassa yhdistetään gnostilaisuus ja naiseus, vaikka gnostilaiset eivät todellakaan olleet naismyönteisiä. Niin ikään Jeesuksen jumaluudesta ei päätetty kirkolliskokouksessa, eikä Rooman valtakunnassa ollut mitään naisjumaluutta. Esimerkkejä on useita.

Lisäksi Eskola muistuttaa, että myös romaanin maailmassa voi olla epäluotettavia henkilöitä, joiden sanomisia ei pidä sekoittaa todellisen maailman faktoihin.

-Kirjassahan ei itse asiassa esitetä moniakaan asioita absoluuttisina historiallisina totuuksina, vaan ne pannaan romaanihenkilön suuhun, useimmat vieläpä erään sivuhenkilönä esiintyvän ”hullun professorin” käsityksiksi. Silloinhan niiden luotettavuus riippuu siitä, onko kyseinen professori kirjan maailmassa luotettava henkilö, Eskola muistuttaa.

Fakta ja fiktio menevät sekaisin

Kaikkein kiinnostavinta Da Vinci -koodissa eivät Eskolan mielestä kuitenkaan ole väitteet Vatikaanin salaliitosta todellista kristinuskoa vastaan. Paljon kiehtovampia ovat ne reaktiot, joita kirja on ihmisissä aiheuttanut.

Tohtorin mielestä on erikoista, että niin monet ihmiset ajattelevat nimenomaan tämän fiktiivisen teoksen olevan faktaa.

– En osaa sanoa mistä se johtuu, mutta jotain se kertoo meidän ajastamme. Ehkä ihmisten maalaisjärki tai medialukutaito on heikentynyt. On vaikea erottaa totta tarusta, Eskola miettii.

Hän myöntää, että kirkon kritisointi ylipäätään varmasti herättää vastakaikua monissa ihmisissä.

-Elämme valistuksenjälkeisessä Euroopassa, jossa kirkko on jo kolmensadan vuoden ajan pyritty erottamaan valtiosta. Kirkon kritisointi on osa poliittista ja kulttuurista ilmastoamme ja siihen on helppo tarttua.

Eskola arvelee, että teoksen lennokas ilmaisu helpottaa asian ottamista todesta.

-Vaikka toisaalta luulisi, että hollywood-ilmaisu nimenomaan ohjaisi lukemaan teosta fiktiona, mies sanoo.

Ei tapakristittyjä ja aktiivisia seurakuntalaisia yhtälailla häkellyttänyt kirja sentään ihan kukkua Eskolankaan mielestä ole.

-Da Vinci -koodi on vauhdikas ja hauska, mutta ehkä kuitenkin loppua kohti hieman tylsä kirja. Viisisataa sivua on vähän liikaa.

Eskolan mielestä Dan Brown on sujuva sanankäyttäjä, tosin melko pinnallinen.

– Uskon, että monia viehättävät kirjassa sinne tänne sirotellut arvoitukset ja pähkinät, joita voi itsekin ratkoa. Minuakin ne miellyttivät.