Uutiset Bern

Viikkojen työt voi tehdä parissa päivässä? – Sijoittajajahti Slushissa käynnistyy tänään

Start up -tapahtuma kokoaa jälleen Suomeen yrityksiä ja rahoittajia eri puolilta maailmaa. Slush kiinnostaa, koska tarjolla on rahaa paremmilla ehdoilla kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa.
Medusolin toimitusjohtaja Dimitrios Terzis esittelee teknologiajohtaja Maren Katterbachin kanssa näytettä kiinteytetystä maaperästä. Medusoilin biokemiallinen menetelmä maaperän vahvistamiseksi on kehitetty Lausannen kuuluisassa EPFL-yliopistossa.
Medusolin toimitusjohtaja Dimitrios Terzis esittelee teknologiajohtaja Maren Katterbachin kanssa näytettä kiinteytetystä maaperästä. Medusoilin biokemiallinen menetelmä maaperän vahvistamiseksi on kehitetty Lausannen kuuluisassa EPFL-yliopistossa.

Joukko sveitsiläisiä kasvuyrityksiä valmistautuu esittäytymään toimittajille Sveitsin pääkaupungissa Bernissä.

– Teillä jokaisella on nyt seitsemän minuuttia aikaa esitellä yrityksenne. Älkää ylittäkö sitä. Tämä on hyvä harjoitus. Helsingissä teillä jokaisella on vähemmän aikaa, sanoo lähetystöneuvos Philippe Crevoisier Sveitsin Helsingin-suurlähetystöstä.

Innosuisse eli Sveitsin innovaatiovirasto on valinnut 15 sveitsiläistä kasvuyritystä, jotka se tuo Helsinkiin Slush-tapahtumaan.

Crevoisier vetää Bernin tilaisuutta ja jakaa puheenvuorot paikalle kutsutuille yrityksille, jotka ovat tulossa Helsinkiin.

Bakteereilla maaperä sopivaksi rakentamiselle

Sveitsin viennistä melkein puolet on kemian ja lääketieteen tuotteita, joten nämä alat löytyvät myös Bernissä esittäytyvien yritysten joukosta. Noin puolet Bernissä puhuvista yrityksistä edustaa Slushin tutuinta alaa eli tietotekniikkaa.

Nanoglue tekee nanovalmistetta, jota käytetään leikkauksissa auttamaan ihosiirtojen onnistumisessa.

– Koska Nanoglue on lääketieteellinen tuote, joudumme suorittamaan sarjan kokeita. Näiden rahoittamiseksi aiomme kerätä noin 1,2 miljoonaa dollaria 2020. Slushissa etsimme sijoittajia ja yhteistyökumppaneita, jotta tuote saadaan tuotua käyttöön, kertoo Sebastian Loy, joka on yksi yrityksen perustajista.

Medusoilin tuotteiden avulla jäljitellään luonnon mekanismeja, joilla maaperää saadaan vahvistettua biokemiallisesti. Hyödyntämällä bakteereja esimerkiksi pehmeää maaperää voidaan kiinteyttää rakentamista varten.

– Slush on esimerkki siitä, kuinka hyvin optimoitu verkostoitumistapahtuma voi olla. Meistä tuntuu, että saamme siellä tehtyä kahdessa päivässä 5-6 viikon työn, kehuu Medusoilin teknologiajohtaja Maren Katterbach.

Rahoitusta paremmilla ehdoilla

Katterbachin mukaan sijoitusrahaa on tarjolla myös Sveitsissä, mutta tarjotun rahan ehdot eivät tyydytä. Medusoil lähtee Helsinkiin hakemaan rahoitusta paremmilla ehdoilla.

Slush on Katterbachin mukaan kiinnostava nimenomaan merkittävänä kansainvälisenä kohtauspaikkana. Esimerkiksi sijoittajat, joita sveitsiläiset haluavat Helsingissä tavata, saattavat tulla Pohjois-Amerikasta.

– MeduSoil perustettiin vuonna 2018. Nyt on jo toinen vuosi, kun osallistumme Slushiin, Katterbach kertoo.

Valtiot tukevat kasvuyrityksiään tukemalla niiden lähtemistä Slushin kaltaisiin tapahtumiin.

KetoSwiss torjuu migreeniä ravintolisän avulla. Yrityksen perustaja Elena Gross kuuli Slushista Innosuisselta. Käytännön avun lisäksi tarjolla on rahaa.

– Innosuisse antoi meille puolet osallistumisen kuluista, sanoo Gross.

Eri maat tuovat esille kasvuyrityksiään Slushin aikana myös järjestämällä erilaisia sivutapahtumia, joihin ne koettavat saada esimerkiksi sijoittajia. Sveitsin suurlähetystö järjestää oman iltatapahtumansa Slushin aikana varsinaisen tapahtuma-alueen ulkopuolella Helsingin keskustassa.

Vuonna 2018 Slushiin osallistui yli 3100 kasvuyritystä ja 1800 sijoittajaa.

Toimittajia paikalle saapui vajaat 700.

Viime vuoden osallistujat tulivat yli 130 maasta eri puolilta maailmaa.

Ensimmäinen Slush vuonna 2008 Helsingissä Kulttuuritehdas Korjaamolla keräsi 15 näytteilleasettajaa, 200 maksanutta osallistujaa ja toistasataa opiskelijaa.

Slush muutti Helsingin messukeskukseen vuonna 2014.

Slush on levittäytynyt ulkomaille. Vuodesta 2015 alkaen Slushia on järjestetty esimerkiksi myös Tokiossa ja Pekingissä.

Järjestäjien tavoitteena ei ole enää kasvattaa kävijämäärää merkittävästi, vaan lisätä startup-yrittäjien ja sijoittajien osuutta kävijöistä

Asiasanat