Uutiset

Viikon puheenaihe: Nuoren pahaa oloa ei kukaan halua kuulla

Sohvalla istuu 17-vuotias nuori nainen. Puhetta tulee kuin poliitikolta, mutta siinä maistuu elämä. Oikea elämä, jota ei toivoisi kenellekään 17-vuotiaalle nuorelle.

– Musta tuntuu, että olen vain bisnes. Raha tuntuu ratkaisevan.
Nyt Enna (nimi muutettu) pystyy jo puhumaan ja kertomaan tunteistaan. Takana on pitkä matka, joka on vaatinut paljon kyyneleitä. Ilman äidin taistelua, Enna ei välttämättä vieläkään olisi saanut tarvitsemaansa hoitoa.

Mopo lähtee käsistä, eikä äiti löydä apua
Kaikki ei ole ollut yhtä hyvin kuin nyt.
Enna oli 13-vuotias, kun hänelle tehtiin seksuaalista väkivaltaa. Rikoksen jälkeen perheelle luvattiin, että viikonlopun aikana kriisiryhmä tulee kotiin. Ketään ei koskaan tullut.

Siitä alkoi Ennan alamäki. Aggression, pahat unet, hallusinaatiot, univaikeudet ja yleisen pahan olon hän purki alkoholiin. Se oli ainoa asia, joka sai ajatukset muualle.

– Mopo lähti käsistä. Olin myös murrosiässä ja piti kapinoida.
Äiti oli hädissään ja haki tyttärelleen apua.

Enna sai unilääkkeitä. Pian hänelle määrättiin myös vahva masennuslääkitys sekä skitsofrenialääkitys. Annokset olivat niin isoja, ettei Enna voinut elää omaa elämäänsä.

– Olin koko ajan lääketokkurassa, mitään ei jaksanut tehdä. Lääkkeet olivat terapian korvike.

Ensiavun kautta Enna pääsi nuorisopsykiatriselle ja sai kerran kuussa terapiaa.

Terapeutti oli mies, eikä Enna saanut koskaan muodostettua häneen hoitosuhdetta.

– Miehet ahdistivat minua, enkä voinut todellakaan puhua hänelle yhtään mistään.

Hän lakkasi käymästä terapiassa. Äidille ei kuitenkaan ilmoitettu, ettei tyttö ilmesty tapaamisiin. Asia tuli ilmi, kun äiti otti itse yhteyttä terapeuttiin. Sen sijaan kohtaamiset olivat syyttelyä. Nuorisopsykiatrisella syyllistettiin äitiä, eikä autettu ratkaisemaan ongelmia.

Äiti vaati tyttärelle naisterapeuttia. Sanottiin, että Enna on jonossa.

Eristyshuone rikkoo sielun
Ongelmat kasvoivat ja 14-vuotiaana, puolitoista vuotta rikoksen jälkeen Enna pääsi uudestaan nuorisopsykiatriselle. Sieltä hänet vietiin vastaanottokotiin, missä tehdään arvio, millaista hoitoa lapsi tai nuori tarvitsee.

Enna huostaanotettiin ja hänet vietiin lastenkotiin, joka vaikutti aluksi hyvältä. Loikalan kartano osoittautui ahdistavaksi paikaksi. Siellä luvattiin hevosterapiaa, mutta käytännössä kasvatus oli eristämistä ja pelolla kasvatusta.

Side perheen yritettiin katkaista, eikä perhettä tuettu, vaikka niin luvattiin.

Lastenkodissa Enna oli puolitoista vuotta.

Jos aikaa laskee rikoksesta, kolme vuotta meni ilman terapiaa. Hoito oli suuria annoksia lääkkeitä.

– Se oli ihan kamalaa. Se on kuin rikollisten kohtelua. En ymmärrä, miten sellaista sallitaan. Loikalassakin mut eristettiin, eikä kukaan puhunut mun kanssa kahteen ja puoleen viikkoon. Kukaan ei tukenut, vaikka itkin ja olin ihan peloissani.

Lastenkodista Enna vietiin Lahteen psykiatriselle, koska hän lakkasi syömästä.

– Romahdin täysin. Lääkäri huomasi, ettei minua voi lähettää Loikalaan takaisin.

Tervakoskelta löytyy toivo ja terapia
Enna pääsi Hämeenlinnaan nuorisopsykiatriselle pariksi viikoksi ja sieltä lastenkotiin Tervakoskelle.

Vihdoin alkoi myös terapia Hämeenlinnan nuorisopsykiatrisella osastolla. Enna on käynyt nyt terapiassa kaksi vuotta.

– Hoitosuhde on nyt tosi hyvä. Voin puhua ihan kaikesta.
Hyvä hoitosuhde ei ole kuitenkaan löytynyt helposti. Siitä on tapeltu.

Perhe aloitti hoidon perheasiain neuvottelukeskuksessa, kun Enna oli otettu huostaan ja oli lastenkodissa.

Ennan äiti kertoo, että hän on kantapään kautta oppinut, ettei mene sairaalan tai sosialiviranomaisten palavereihin ilman perheasiain neuvottelukeskuksen tukea.

– Kaikissa tapaamisissa on aina mukana perheneuvoja. Kun on mukana henkilö, joka tietää asioista, ja jota hoitohenkilökunta kunnioittaa, myös meihin suhtaudutaan asiallisesti.

Ennan äiti toivoo, että olisi matalan kynnyksen paikkoja, joissa omaisten ja nuorten hätä otettaisiin tosissaan ja saisi apua ilman, että heti sosiaaliviranomaiset otetaan mukaan.

Enna taas sanoo, ettei hän ihmettele nuorten lisääntyvää pahoinvointia.

– Eihän kukaan ota meitä edes tosissaan. Sossut kyllä kutsutaan heti paikalle, mutta eiväthän he tee yhtään mitään, vaikka kuinka sanoo, että on paha olo.

Takaisin kotiin ja terapiaan
Nyt Enna istuu kotisohvalla äitinsä vieressä. Hän käy kaksi kertaa viikossa terapiassa ja kehuu, kuinka hienoa on, kun terapeutille voi puhua ihan kaikesta.

Myös äiti on onnellinen.

– Enna on edistynyt ihan hirveän hyvin. (HäSa)

Paine kasaantuu erikoissairaanhoitoon
Nuorten mielenterveyspalveluissa on kaksi selkeää pullonkaulaa: toisaalta perusterveydenhuollossa, toisaalta erikoissairaanhoidon jälkeisen jatkohoidon järjestämisessä.

– Yleinen ilmiö on, että perustason palveluita ei juuri ole, minkä vuoksi erikoissairaanhoito kuormittuu ja hoitoonpääsyssä tulee ongelmia, toteaa aluehallintoylilääkäri Marja Kapanen Etelä-Suomen Aluehallintovirastosta (Avi).

– Tärkeimmät kehittämisen paikat ovat matalan kynnyksen paikat ja mielenterveystyö, joka ei ole vielä varsinaista erikoissairaanhoitoa, vaan esimerkiksi lievempien häiriöiden hoitoon tarkoitettua tukea. Nuorten masennus on käsittääkseni niin yleinen sairaus, että olisi hyvä, jos sitä voitaisiin hoitaa terveyskeskuksissakin. Siellä on herkästi aukkoa osaavan palvelun järjestämisessä, Kapanen sanoo.

Psykiatrista erityisosaamista koskevat kantelut päätyvät aluehallintoylilääkäri Kapasen Kouvolan toimipisteessä sijaitsevalle pöydälle. Nuorisopsykiatriaan liittyvät kantelut ovat pääasiassa huoltajien tekemiä.

– Yksi kanteluissa usein esiin tuleva seikka on, että nuoren vanhempi kokee, ettei hänen näkökulmaansa ole ymmärretty ja otettu huomioon riittävästi hoitoa suunniteltaessa, Kapanen kertoo.

Kanta- Hämeestäkin kanteluita tulee, mutta harvakseltaan.
Yksi matalan kynnyksen paikka

Hämeenlinnassa on yksi nuorille tarkoitettu matalan kynnyksen paikka, Nuorten terveysneuvontapiste. 14-25-vuotiaiden asioihin pisteessä paneutuvat terveydenhoitaja, psykologi sekä koululääkäri, joka pitää tiloissa vastaanottoa noin päivän viikossa. Psykologin pakeille on nyt parin viikon jonot. Pelkästään terveydenhoitajan varauskirjoihin tehdään vuosittain merkintä noin tuhannesta asiakaskäynnistä.

– Tilastojen mukaan noin 60 prosenttia hakeutuu tänne jonkinlaisen mielenterveysongelman vuoksi, muuten syyt ovat mitä erilaisempia, kertoo terveydenhoitaja Tuula Koivistoinen.
Koivistoisen luo pääsee keskustelemaan lyhyellä aikavälillä. Keskustelun jälkeen pohditaan, mikä on seuraava askel: tarvitaanko lääkärin, psykologin tai muiden yhteiskumppaneiden apua. Erikoissairaanhoidon avun piiriin nuori voi päästä lääkärin lähetteellä.

Kanta-Hämeen keskussairaalassa työskentelevä nuorisopsykiatrin ylilääkäri Tiina Tuominen sanoo, että perustason palveluita on sairaanhoitopiirin alueella yritetty kovasti kehittää viime vuosien aikana. Nuorten terveysneuvontapistettä hän pitää hyvänä matalan kynnyksen palveluna, tosin selkeästi aliresurssoituna.

Nuorille tarkoitettujen ja perusterveydenhuollon tarjoamien mielenterveyspalveluiden vähäisyys näkyy Tuomisen mielestä etenkin keskussairaalan Riihimäen toimipisteessä.

– Siellä nuorisopsykiatrian poliklinikalle tulee toisinaan sellaisia tapauksia lähetteellä, jotka eivät sinne kuuluisi.
Ylilääkärin mielestä selkeä kehittämisen paikka nuorten mielenterveyspalveluissa on oppilas- ja kouluterveydenhuolto.

– Kouluterveydenhoitajat näistä tapauksista yli puolet tunnistavat.

Osastopaikat riittäneet toistaiseksi
Nuorisopsykiatrian 16 osastopaikkaa ovat riittäneet tänä vuonna – ainakin toistaiseksi. Edellisvuosina tulijoita on ollut niin paljon, että nuoria on jouduttu sijoittamaan aikuisten osastolle. Pelkästään viime keväänä aikuisten osastolle jouduttiin laittamaan parikymmentä nuorta, sitä edellisenä vuonna jopa tuplasti enemmän.

– Silloin ajattelimme, että on pienempi paha laittaa vaikka itsemurhaa hautova nuori aikuisten osastolle kuin jättää ilman hoitopaikkaa. Mutta missään tapauksessa se ei ole nuoren edun mukaista, ja se on myös lain vastaista, Tuominen sanoo.

Osastopaikat on saatu riittämään tutkimusjaksoja lyhentämällä sekä kehittämällä avohoitoa niin, ettei osastopaikkaa välttämättä ole tarvittu.

Nuorisopsykiatriselle kirjoitettujen lähetteiden määrä on ollut kasvussa koko 2000-luvun, tosin nyt määrä näyttää tasaantuneen. Lähetteitä kirjoitetaan Hämeenlinnan seudulla 160-200 vuodessa ja Riihimäelle noin sata vuosittain. Nuorisopsykiatrian poliklinikoilla hoidetaan noin 500 nuorta kerrallaan.

Ensiarvioon päästävä kuudessa viikossa
Nuorisopsykiatrian poliklinikalla ensimmäiselle käynnille tulee päästä kuuden viikon kuluessa, toisinaan aloitus saattaa venyä.

– Kiireelliset tapaukset tietysti hoidetaan pikimmiten ja niihin käytetään ruokatunteja ja palaveriaikoja, Tuominen sanoo.

Tavallisesti hoito on tiivistä ja tapaamiset ovat viikoittaisia.

– Ei sitä voi oikein terapiaksi kutsuakaan, jollei viikoittain tavata, Tuominen sanoo.

Yksilöterapian lisäksi poliklinikan tiloissa järjestetään myös ryhmäterapiaa, joiden avulla pystytään auttamaan noin 5-6 potilasta kerralla.

Tutkimuksiin lähetteellä tulevien joukossa on aina myös niitä nuoria, jotka eivät koskaan saavu paikalle. Tiina Tuomisen mukaan tällaisissa tapauksissa on tapana informoida lähetteen tekijää asiasta. (HäSa)