Uutiset

Viikon puheenaihe: Sadan ihmisen jono pitkäaikaishoitoon

Pitkäaikaista laitoshoitopaikkaa odottaa Hämeenlinnassa tällä hetkellä pyöreästi sata ihmistä, joista iso osa jonottajista on tullut listoille viimeisen puolen vuoden aikana.

Asiakasohjausyksikön päällikkö Riitta Tuominen kaupungilta kertoo, että jonottajista noin neljäsosalle on tarjottu jotakin laitospaikkaa, mutta paikasta on kieltäydytty.

Jonottajien tilanteetkin vaihtelevat. Vuoronumeroita ei jaeta ja kärkipäähän nostetaankin ne, joiden kunto on yksinkertaisesti heikoin. Toisinaan kunto saattaa myös parantua niin, ettei laitospaikka enää ole tarpeen.

Ruuhkaisia ovat olleet myös lyhytaikaispaikat, joita osoitetaan esimerkiksi leikkauksista toipuville tai omaishoidossa oleville. Tavallisimmin omaishoidettavat ovat lyhytaikaisjaksolla viikon kuukaudessa.

Lyhytaikaisia laitospaikkoja on lisätty muuttamalla Voutila-keskuksessa pitkäaikaispaikkoja lyhytaikaispaikoiksi.
Laitoksissa väkeä yli suositusten

Viime kesänä ikäihmisten lautakunta päätti kiristää pitkäaikaiseen ympärivuorokautiseen hoivaan pääsyä Hämeenlinnassa.

Valtakunnallisten suositusten mukaisesti Hämeenlinna pyrkii vähentämään pitkäaikaisia laitospaikkoja ja lisäämään kotihoitoa. Valtakunnallinen tavoite on, että 91-92 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä asuisi kotona joko itsenäisesti tai erilaisten tukipalveluiden turvin.

– Palvelurakenne Hämeenlinnassa on hyvin raskas. Ympärivuorokautisen hoivan puolelle on vuosien mittaan kertynyt suosituksiin nähden huomattavasti enemmän ihmisiä.

Kotihoidon piiriin päästäkseen asukkaan on myös täytettävä annetut kriteerit. Alkuvaiheessa kotihoidossa lähdetään liikkeelle pienillä tuntimäärillä. Asiakkaan kunnon huonontuessa tuntimääriä nostetaan.

Kotona olevien ikäihmisten kotona pysymistä tuetaan monin eri keinoin ennen varsinaiseen kotihoitoon siirtymistä. Helpoimmin saatavia tukitoimia ovat pienituloisille myönnettävät taksikortit, kylmäateriapalvelu sekä turvapuhelinpalvelu.

– Meidän näkökulmasta ongelmana ovat erityisesti yksinäiset ikäihmiset ja se miten heidän kotona oloaan voidaan tukea. Usein arjen ongelmat saattavat olla meidän näkökulmastamme hyvinkin pieniä, mutta vaikeuttavat todella ihmisen elämää. Esimerkiksi, miten saan hillopurkin tai maitopurkin auki reumakäsillä tai miten pääsen rappuset alas, kun talossa ei ole hissiä.

Pitkäaikaishoivassa eli tehostetussa palveluasumisessa, vanhainkodeissa ja terveyskeskuksessa oli Hämeenlinnassa vuoden lopussa yhteensä 817 asukasta. Mukaan on laskettu sekä kaupungin oma palvelutuotanto että yksityisiltä palveluntuottajilta ostetut palvelut.

Näistä 817 asukkaasta 487 oli tehostetun palveluasumisen yksiköissä ja 330 vanhainkodeissa tai terveyskeskuksessa. Säännöllisen kotihoidon asiakkaita oli viime vuoden lopussa 995.

Laitoshoitoon pääsyn kriteereitä
Tällä hetkellä vanhainkotiin tai tehostettuun palveluasumiseen pääsevät on jaettu kolmeen ryhmään:
1. fyysisesti huonokuntoiset ja monisairaat, ei haittaavaa muistiongelmaa. Tarvitsevat pääsääntöisesti kahden ihmisen apua liikkumisessa ja apua kaikissa arjen toiminnoissa. Kotihoidon käyntejä on jo 4-5 kertaa vuorokaudessa.
2. Muistisairaat, jotka karkailevat tai vaeltelevat. Turvatekniikasta ei ole enää apua. Asiakas saattaa aiheuttaa vaaraa itselleen tai muille. Kotihoidon käyntejä on jo 4-5 vuorokaudessa.
3. Muistisairaat, jotka eivät karkaile. Täysin ohjattava arjen toiminnoissa. 4-5 kotihoidon käyntiä vuorokaudessa.
Lähde: IKLA 15.6.2011 § 55

336 tunnin työvuoro
Liisa Lahdenperän elämä on jakaantunut kahteen osaan ja kahden viikon jaksoihin. On aika, jolloin Lahdenperä hoitaa 76-vuotiasta puolisoaan Soini Lahdenperää, ja on aika, jolloin hän kerää voimia ja elelee leppoisasti omaan tahtiinsa.

Kun puoliso on kotona, muuttuu vaimo omaishoitajaksi. Työvuoro kestää kaksi viikkoa. Vuoron pituus on 336 tuntia.

Kotona vaimo huolehtii miehensä puhtaudesta. Hän pyykkää, pesee, kylvettää, pukee ja vaihtaa kuiviin. Arki rullaa, ruoat valmistuvat omassa keittiössä, imuri surisee siivouspäivinä.

Yöllä Liisa Lahdenperä heräilee, kun mies herää. Hän auttaa puolisoaan nousemaan, käyttää tarpeilla.

– Samoja hommia tehdään kuin pienen lapsen kanssa, koko vain on eri.

Elämän piiri pienenee
Puoliso pääsee liikkumaan asunnossa reumarollaksi kutsutun kävelytuen avulla. Nousemisessa täytyy avustaa, sillä askel ei enää ole varma. Kun miehelle tulee huonompi jakso, menee liikkumiskyky. Fyysinen työ tuntuu 75-vuotiaan vaimon selässä, käsissä ja harteissa.

Arjen ja rutiinien pyörittämisen lisäksi vaimon on oltava jatkuvasti varuillaan, tarkkailtava tilannetta. Koska miehen liikkuminen on vaikeaa, on kaatumisen riski suuri. Jokin aika sitten Soini kaatuikin. Pää ei onneksi kolahtanut, vaikka sähköpatteri oli aivan vieressä. Sormeen sen sijaan tuli hiusmurtuma.

Kun mies on kahden viikon jakson kotona, pienenee elämä oman asunnon seinien sisäpuolelle.

– Kaupassa ainoastaan käväisen, muuten ei häntä voi jättää yksinään. Telkka on hyvä vehje, se on seuralainen, sanoo Liisa Lahdenperä.

Uupumus lamaannutti
Liisa Lahdenperä on toiminut miehensä hoitajana jo vuosina.

Eräänlainen lähtöpiste oli se, kun puolisolta leikattiin vuonna 2000 aivokasvain. Ensimmäisinä vuosina arki rullasi ja Lahdenperä koki jaksavansa hyvin. Kun kunto heikkeni, otettiin mies vuonna 2008 hoitojonoon. Alkuun hänelle liikeni viikon intervallijakso Päivärinteessä.

Lahdenperä kiittelee häntä kohdellun aina hyvin – paitsi sen yhden kerran, kun apua olisi todella tarvittu. Kolmen viikon kotihoitojaksot olivat tuntuneet työläiltä pitkään ja Lahdenperä oli kerta toisensa jälkeen pyytänyt ja kysynyt apua. Sitten uupumus lamaannutti. Ahdistunut ja itkuinen Lahdenperä pyysi apua, sanoi ettei jaksa.

– Minulle vastasi ihminen, jonka nimeä en edes muista ja joka ei muuten ole asioitamme hoitanut, että kyllä teidän vain täytyy jaksaa, Lahdenperä kauhistelee.

Asiat kuitenkin etenivät, kun entuudestaan tutut työntekijät lähtivät jouduttamaan asioita. Miehelle järjestyi aluksi pidempi intervallijakso, jonka aikana vaimo sai ladata akut täyteen. Tämän jälkeen intervallijakson pituus venytettiin kahteen viikkoon. Tällä sapluunalla on menty jo reilu vuosi: kaksi viikkoa Voutilassa, kaksi kotona.

Halpaa työvoimaa
Kahden viikon hoitojaksot Lahdenperä kokee rankoiksi. Yksinäiseksi tai hylätyksi hän ei itseään tunne, lähellä asuvat ystävät ja lapset ovat tukena tarpeen tullen.

Toisinaan hoitaja on puhki sekä henkisesti että fyysisesti. Omat voimat eivät tahdo riittää ja univelkaa kertyy.

– Nyt vähimmäistoive olisi, että intervallijakson saisi kolmeen viikkoon kuukaudessa.

Omaishoitajan mielestä päättäjät eivät ymmärrä käytännön arkea, eivätkä myöskään arvosta omaishoitajien työpanosta.

– Me olemme todella halpoja työntekijöitä. Kaupunki olisi aivan hukassa, jos omaishoitajat yhtäkkiä lopettaisivat.

Kyse ei ole rahasta, sillä Lahdenperä sanoo hoitavansa miestään, vaikka ei saisi siitä lanttiakaan. Kyse on arvostuksesta ja siitä, että ikääntyvien omaishoitajien jaksamisesta kannettaisiin huolta.

– Suurin toive on, että pappa ei mene enää huonommaksi ja että minä jaksan. Jos minä en jaksa, sitten meidän täytyy lähteä jonnekin.

Kuka sitä kotoaan lähtisi
Pyöreästi 80-vuotiaiden Hoivi ja Olavi Sjömanin luona pitää heti alkuun tehdä yksi asia selväksi:

– Minä olen päättänyt, että minä en kotoa lähde minnekään, Olavi Sjöman sanoo painokkaasti.

Tällä hetkellä pariskunta pärjääkin kotosalla, pienten tukitoimien turvin. Vaimo Hoivi Sjöman on toipumassa joulukuisesta kaatumisesta ja kylkiluun katkeamisesta. Halu pysyä kotona on molemmilla vahva.

Reilu kolmisen vuotta sitten tulevaisuus näytti kovin toisenlaiselta. Olavi Sjöman kaatui, sai hiusmurtuman lonkkaan ja joutui sairaalahoitoon. Sairaalassa iski keuhkokuume, vointi huononi ja näytti, ettei mies pääse enää kotiin. Vuonna 2009 mies pääsi hoitojonoon.

Tahto toipua oli niin kova, että rollaattorin ja kävelyharjoitusten avulla mies toipui kotiutuskuntoon.

Omaishoitajastatuksen Hoivi Sjöman sai kolmisen vuotta sitten. Kaatumisensa jälkeen hän on taipunut ottamaan siivousapua vastaan. Taksikortit ovat kovassa käytössä ja naapurin rouva on autellut kauppa-asioissa.

Ainuttakaan lakisääteistä omaishoitajan vapaapäivää Hoivi Sjöman ei kuitenkaan ole pitänyt, koska mies ei suostu lähtemään Voutilakeskukseen vapaan ajaksi.

– Ja eihän sitä voi toista pakottakaan, vaimo sanoo.

Molemmat ovat kuitenkin ryhtyneet kaipaamaan vaihtelua elämäänsä. Olavi Sjöman haaveilee näkevänsä kaupunkia edes auton ikkunasta. Sekin surettaa, että Helsinkiin haudattujen vanhempien haudalle ei ole enää päässyt.

Pysäkiltä on oltu yhteydessä, sieltä olisi vapaaehtoinen tulossa Olavia ulkoiluttamaan, mutta mies on huono lähtemään.

Hoivi Sjöman ei paljon hänkään toivo.

– Jos johonkin hiljaiseen paikkaan lomalle pääsisi. Lepoa sitä kaipaa.

Tästä on kysymys
Hämeenlinna pyrkii valtakunnallisen tavoitteen mukaisesti vähentämään vanhusten laitospaikkoja ja lisäämään kotihoitoa.
Tavoitteena on, että 8-9 prosenttia yli 75-vuotiaista hämeenlinnalaisista olisi pitkäaikaisen ympärivuorokautisen hoivan piirissä.
Ympärivuorokautisella hoivalla tarkoitetaan sekä vanhainkotiasumista että tehostettua palveluasumista.
Viime kesänä ikäihmisten lautakunta kiristi pitkäaikaiseen ympärivuorokautiseen hoivaan pääsyn kriteereitä.
Kriteereitä kiristettiin, koska pitkäaikaispaikoille on viime vuosina siirtynyt enemmän asukkaita kuin sieltä on poistunut.
Kriteerien kiristäminen ja valtakunnalliseen tavoitteeseen pyrkiminen merkitsevät, että kotona asuu jatkossa yhä huonokuntoisempia ihmisiä.

Päättäjille terveisiä
– Säästäminen on mennyt aivan liiallisuuksiin ja tuntuu, etteivät päättäjät enää tiedä, mitä arki on. Sitten ollaan kyllä aivan hukassa, jos tästä vielä kiristetään, sanoo Liisa Lahdenperä.

Vanhustenhoidossa nykysuuntaus on, että laitospaikkoja vähennetään ja ihmiset yritetään pitää mahdollisimman pitkään kotona. Kotihoito tulee kunnille huomattavasti paljon halvemmaksi kuin laitospaikat.

Liisa lahdenperän mielestä käytäntö takkuaa pahasti.

– Pitäisi lähteä siitä, että ihminen on kotona, jos siellä on joku, joka hoitaa häntä.

Sitä, että esimerkiksi 80-vuotiasta dementoitunutta yksinasujaa pidetään kotona, Lahdenperä ei ymmärrä.

– Mitä elämää se on? Joku käy välillä kääntymässä ja iskee ruoan eteen. Valvooko kukaan, että ihminen syö. Ja entä jos jotain sattuu heti, kun ovi lyödään kiinni? Joku tolkku pitäisi olla.

Iäkkäät yksineläjät ovat arkea. Esimerkkitapaus elää Lahdenperän omassa taloyhtiössä.

Säästöjen nimissä kunnat karsivat omia palveluitaan ja ostavat tarvitsemansa yksityisiltä palveluntuottajilta.

– Monikansalliset yritykset tulevat tekemään bisnestä ja listautuvat pörssiin. En kuitenkaan usko, että kaupunki säästää oikeasti mitään. kaikki lyödään lopulta työntekijöiden ja palveluntarvitsijoiden kontolle, Lahdenperä kritisoi.

Päivän lehti

17.1.2020