Uutiset

Viileistä säistä huolimatta mansikkasadosta odotetaan normaalia

Viileä kevät ja alkukesä ovat venyttäneet mansikan pääsatokauden alkua. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole, sillä sadosta odotetaan normaalia.

-!Ensimmäiset harson alla kasvaneet mansikat ovat Etelä- ja Lounais-Suomessa tulleet markkinoille. Tämän viikon aikana on jo Kanta-Hämeessäkin maisteltu harsomansikkaa, tietää puutarhatalouden neuvoja Juha Kaila Hämeen Maaseutukeskuksesta.

Avomaalla suomalaisten ykkösherkkumarjan poiminta käynnistyy kunnolla vasta heinäkuun puolivälin lähestyessä.

-!Kevään hallat viottivat kukintoja jonkin verran, mutta syytä huoleen ei ole, koska hallaa pystyttiin torjumaan sadettamalla, sanoo Kaila.

Päivän lehti

31.3.2020