Uutiset

Viimeinen näytön paikka ennen liiga-avausta

HPK:lla on torstaina viimeinen tilaisuus avata kauden harjoituspeliensä voittotili, kun Lahden Pelicans tulee Hämeenlinnaan. Seuraavan kerran samat joukkueet ovat vastatusten ensi viikon perjantaina Lahdessa. Silloin on jo tosi kyseessä: kauden ensimmäinen liigaottelu niin lahtelaisille kuin hämeenlinnalaisillekin.

Torstain preseason -otteluunsa HPK saa mukaan tiistaina Hämeenlinnaan tulleen Zach Hamillin. Myös Craig Schira avaa todennäköisesti pelikautensa torstaina.

Harjoitusottelu on HPK:lle kauden seitsemäs. Aikaisemmat kuusi Kerho hävisi – joka pelin niukasti. Kerhon kapteenistoon kuuluva Otto Paajanen myöntää, että aina on mukavampi voittaa kuin hävitä, mutta…

– Eivät tulokset ole vielä olleet niin tärkeitä. Kunhan alamme voittaa 12.9. lähtien, se riittää, Paajanen huomauttaa.

Tämän kauden Kerhoa Paajanen pitää tasaisena joukkueena.

– Ei meillä ehkä ole kovin isoja tähtiä. Yhdessä tekemineen on meidän juttumme. Sillä ja joukkuepelaamisella tulemme menestymään.

Paajanen oli mukana HPK:n viime kevään hurmoksessa – pudotuspeleihin vieneessä kymmenen ottelun voittoputkessa. Silloin Kerho sai päälle oikein kunnon flown, jonka pysäyttyi vasta mestari-Kärpät.

– Se vaan tuli. Nyt se on kuitenkin mennyttä. Meillä on uusi joukkue, mutta tieysti haluamme samanlaisen flown.

HPK:n ongelmana on ollut maalinteon suoranainen tuska. Kerho on sinänsä pelannut tällä kaudella hyvinkin, mutta viimeistely on ontunut.

– Siellä on vastassa aina viisi kenttäpelaajaa. Jos maalinteko olisi helppoa, kaikkihan niitä tekisivät paljon. Uskon kuitenkin vahvasti, että mekin nitä maalejha alamme tehdä. Ja kun niitä tehdään, itseluottamuskin kasvaa.

Torstain kotiottelua Paajanen pitää aika tärkeänä.

– Viimeinen mahdollisuus antaa näyttöjä ennen liigaa. Meillä on joukkueessa hyvä kilpailutilanne ja näyttöjä on annettava. Liigan alkua kuitenkin jo odottelen. Kiva on, kun tosi pelit alkavat, Paajanen tuumaa. (HäSa)

Asiasanat