Uutiset

Viimeiset ajat selvittää palautettujen kohtalot

Oli aikakin, että Kansallisarkisto ja Suomen Akatemia päättivät tutkituttaa inkerinsuomalaisten palautuksen Neuvostoliittoon jatkosodan jälkeen ja heidän kohtalonsa Neuvostoliitossa.

Tai oikeammin alkaa olla viimeinen hetki tutkia heidän kohtaloaan, jos aiotaan arkistojen paperien kaivelun lisäksi haastatella myös eläviä ihmisiä. Nuorimmatkin heistä alkavat olla hyvin iäkkäitä.

Tutkimukselle onneksi haastatteluja varten ei tarvitse edes lähteä laajoille Venäjän-matkoille. Sodanjälkeisessä Neuvostoliitossa elämisen vaikeudet kokeneita löytyy runsaasti inkerinsuomalaisista, jotka ovat tulleet Suomeen paluumuuttajina.

Kaiken lisäksi filosofian tohtori Toivo Flink on loistava valinta palautusten tutkijaksi, koska hän on itsekin inkerinsuomalainen paluumuuttaja.

Entisessä Neuvostoliitossa Flink oli merkittävä kulttuuri- ja mielipidevaikuttaja. Hän asui Petroskoissa ja kirjoitti ahkerasti Neuvosto-Karjala -lehteen ja Punalippuun, nykyiseen Careliaan. Suomessa hän on asunut Lappeenrannassa.

Flink on ennen kaikkea ammatillisesti pätevä historiantutkija, tuntee Neuvostoliiton ja Suomen olot ja osaa sekä suomea että venäjää. Molempien kielten taito on arvaamattoman arvokas apu tällaisen tutkimuksen tekijälle.

Venäjää osaamattomina harvat suomalaiset historian tutkijat pystyvät työskentelemään Venäjän arkistoissa omin voimin ilman paikallisia avustajia.

Harva pystyy hänen laillaan myöskään haastattelemaan maanmiehiään venäjäksi, sillä kaikki inkerinsuomalaiset eivät enää osaa suomea.

Flinkillä on siten kaikki edellytykset tehdä kaivattu perusselvitys tästä arasta asiasta, josta ei sodanjälkeisten idänsuhteiden vuosina sopinut puhua.

Vaikenemisen takia heidän olostaan Suomessa ja palautuksen olosuhteista on aivan liian vähän luotettavaa tietoa. Flinkin pitää löytää kipeätkin kohdat inkerinsuomalaisten unohdetuista vaiheista.

Suomeen aikoinaan jäänyt inkerinsuomalainen, hämeenlinnalainen Lempi Leino oli oikeassa sanoessaan Hämeen Sanomissa, ettei historiaan ole syytä jättää mustia aukkoja, kipeätkin asiat on tarpeellista tutkia.

Tutkimuksen sanotaan täydentävän toista Kansallisarkiston tutkimushanketta, jossa selvitetään Suomen Neuvostoliittoon palauttamia neuvostoliittolaisia sotavankeja ja ihmisluovutuksia vuosina 1939-1955.

Kun se hanke perustettiin 2004, olin syvästi pettynyt siitä, että inkerinsuomalaisten palautukset rajattiin tutkimuksen ulkopuolelle.

Rajaamista perusteltiin sillä, että 56000 kotimaahansa Neuvostoliittoon palautettua inkerinsuomalaista oli niin valtava määrä, että työ olisi paisunut ja tullut aivan liian kalliiksi.

Perustelu oli kehno. Taitavan tutkijan ei tarvitse jututtaa jokaista inkerinsuomalaista saadakseen todenmukaisen kuvan heidän kohtaloistaan.

Päivän lehti

25.1.2020