fbpx
Uutiset

Viitaniemi: Impivaaralaisille uutta itsetuntoa

Suomalaiset ovat kömpineet Impivaaroistaan ihmisten ilmoille elämään eurooppalaisittain ja syleilemään maailmaa. Myös maailman syleiltävänä olo hivelee.

Matka korpiloukoista ruutukaavaan on ollut pitkä. Sen varrella on tehty yhtä ja toista, jotta muu maailma noteeraisi. Itsenäisyyden aamuhämärissä ja vielä sotien jälkeen etsimme kansainvälistä arvostusta urheilusta. Sisusta tuli vientitavaraa, maailma huokaili ihastustaan sankareidemme edessä.

Nyttemmin urheilutulokset ovat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta sitä sun tätä, juoksut ja hiihdot ovat toisten heiniä.

Kun hikiurheilulla ei enää ylletä maineeseen, vajavaista itsetuntoa lääkitään pyrkimällä olemalla maailman paras muilla saroilla.

Koko talven on itketty kehitysyhteistyössä nuukailua. YK:n tavoite on, että 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta ohjataan kehitysapuun. Olemme tavoitteesta, mutta niin ovat meitä rikkaammatkin.

1980-luvulle jämähtäneet artistit hoilaavat televisiossa illasta toiseen, että “Maksamme velkaa…”.
Viisulla kolkutellaan omaatuntoa, mutta vääristellään historiaa. Suomella ei ole koskaan ollut siirtomaita, elintasomme ei perustu muiden riistoon.

Kehitysapu annetaan hyvästä sydämestä, ei vanhoista veloista. Laupiaan samarialaisen jalanjälkiin ei tarvita huonoa omaatuntoa. Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan.

Meidän on kuitenkin tarpeetonta ottaa kantaaksemme koko valkoisen miehen taakkaa vain, jotta pääsisimme paijattaviksi kehitysavun runsaskätisyydestä.

Toinen suomalaisen sinisilmäisyyden ilmentymä on suhteemme ilmansuojeluun. Viisimiljoonainen kansa asuu arktisissa oloissa ja ruoskii itseään, kun piipuista tulee savuja.
Mummojen pitäisi kärvistellä kylmissä mökeissä ja valaista tupansa viiden watin tuikuilla, jotta maailma pelastuisi. Tehtaiden pitäisi luopua tuotannosta, jota ei luomumenetelmin voi hoitaa.

Monessa suurkaupungissa asuu sama määrä tai enemmän ihmisiä kuin meillä ja he tupruttavat kosolti sakeampia savuja. Vilpittömyydellemme naureskellaan, kun Suomi turmelee kilpailukykyään sitoutumalla älyttömiin sopimuksiin vain ollakseen edelläkävijä ja esimerkki. Urhoollisuudesta ei ole mitään hyötyä, kun muut eivät seuraa.

Suomesta on tulossa hyvää vauhtia metsä-, jänkä- ja suomuseo. Metsäteollisuus vetää jo johtopäätöksiä rakentamalla sellutehtaan Uruguayhin. Se ei enää viitsi tapella älyttömiä metsäsotia.

Joillekin tuottaa sanomatonta mielihyvää elvistellä “suotuisalla suojelun tasolla”, vallankin, kun se ei koettele omaa lompsaa. Leivästä viis.

Impivaaralainen identiteettiongelman hoito tulee kalliiksi ja on valitettavan tuloksetonta. Jospa edes hiukan hellitetään potemasta maailmantuskaa ja panostetaan uudestaan vaikka hiihtoon ja kestävyysjuoksuun.

Menestys niissä lääkitsisi laajasti kansallista itsetuntoa ja tulisi kosolti halvemmaksi.

Menot