Uutiset

Viitaniemi - Joulutunnelma ei ole rahasta kiinni

Kun jouluja on takana jo yli viisikymmentä ja muistissakin vain hiukan alle, syntyy luonnostaan omakohtaista vertailuaineistoa joulun olemuksesta 1950-luvulta 2000-luvulle.

1950-luvun puolenvälin paikkeilla Suomi oli selvinnyt pahimmasta pula-ajasta. Erityisesti kahvin vapautuminen säännöstelystä oli sen ajan aikuisille ”kova juttu”.

Tuolloin joulu oli paljolti omatekoinen, vastuun kantoi perheen naiset, usein äiti yksin. Hän juoksi ruudulliseen esiliinaansa sonnustautuneena kellarin ja keittiön väliä, pesi ja puunasi, keitti ja paistoi. Äiti laittoi oikeasti ja tosissaan kystä kyllä.

Miehet kopistelivat nurkissa niitä näitä, kantoivat puita, lämmittivät saunaa ja ruuvasivat hakemansa joulukuusen jalkaan ja kantoivat sisään. Sähkökynttilöitä ei ollut, oksiin laiteltiin vaatimattomien koristusten lomaan valkoiset vahakynttilät, joita piti polttaa erityisen varovaisesti.

Joulutunnelma alkoi tihentyä jo puoliltapäivin rätisevästä putkiradiosta kuunnellun joulurauhan julistuksen jälkeen. Radiolla oli keskeinen asema tunnelman luojana. Taata-Sillanpään joulupakina kuunneltiin hiljaa ja hartaasti. Se kuului rituaaleihin.

Puinen kotitekoinen kuorma-auto, kaupungista ostettu kuvakirja ja muutamat vähemmän säväyttävät pehmeät paketit kruunasivat jouluilon yhdessä harvinaisten herkkujen kanssa.

Ensimmäisinä jouluina joulupukki meni täydestä, alakouluikäisenä mieleen hiipi epäilys, josko se sittenkin on naapurin setä. Tutunnäköiset huopasaappaat, nurinkäännetty lammasturkki ja isän arkiset koirannahkarukkaset horjuttivat kirkassilmäistä lapsenuskoa.

2000-luvun joulu ostetaan. Se tehdään kypsäksi ja tarjoiluvalmiiksi ruokatehtaissa, kaukaisen Kiinan lelu- ja elektroniikkapajoissa, laaditaan kukka-asetelmiksi kauppapuutarhoissa ja myydään markettien hälinässä.

Joulunajasta on tullut pitkä, tohina alkaa jo hyvissä ajoin marraskuussa. Vähempikin koohotus toki riittäisi.

Joululaulutkin soitetaan niin puhki, ettei aattona halua kuulla enää ainoatakaan rekiretkeä tai tonttupotpuria.

Jokainen sukupolvi, suku ja perhekunta luo ja muovaa omat jouluperinteensä. Kohtuuden ja niukkuuden jouluista on kuljettu pitkä matka tavarataivaaseen, jonka äärtä ja kantta ei ehkä vielä ole edes näkyvissä.

On liki mahdotonta palata puolen vuosisadan takaisiin aattoiltoihin, mutta muutamia tunnelmapaloja niistä on onneksi kulkenut mukana. Joulukuusi on edelleen itse haettu, kinkkua ja rosollia on pöydässä, lahjat avataan vasta jouluaterian jälkeen. Radion vakaa Taata-Sillanpää on tosin vaihtunut musiikkitallenteiden tekopirteäksi Jari Sillanpääksi.

Yltäkylläisyyden ja tavarapaljouden turruttamat suomalaiset ovat ehkä kuitenkin onnellisia omalla tavallaan.

Henkilökohtainen joulutunnelma ei ole kaupasta ostettavista. Se syntyy hyvinkin pienistä ainespuista, perinteistä ja ihmisten yhdessäolosta, välittämisestä.

Päivän lehti

31.3.2020