Kolumnit Uutiset

Viitaniemi: Sipilä sai sopimuksensa

Vuoden kestänyt vääntö yhteiskunta- tai kilpailukykysopimuksesta, kuinka vaan, on lopulta ohi. Uuvuttava prosessi toi 24 tunnin pidennyksen vuotuiseen työaikaan, palkankorotuksiin nollan, palkollisille muutaman kympin lisärasituksen työttömyysvakuutusmaksuihin. 

Valtion ja kuntien väeltä niistetään kolmannes lomarahoista ja paikallinen sopiminen liikahti vähän eteenpäin.

Vastalahjaksi hallitus keventää veroja eikä enää kiusaa kansaa pakkolaeilla.

Kun Pekkas-päivistä 1980-luvulla sovittiin, aikaa, tupakkaa ja kahvia kului kosolti vähemmän kuin nyt.  

Jakopolitiikan ajan ei hevin uskottu olevan ohi, eikä sitä uskota todeksi muutamissa piireissä vieläkään. Sopimusta vastustavissa vapaamatkustajaliitoissa, käpykaartilaisissa, jupina ja kyräily jatkuvat.

Koko vuotta ei kiistelty vain asiasta, vaan kiivaasti myös arvovallasta ja periaatteista. Tilanne oli uusi, sukupolvesta toiseen on totuttu samaan aina vähän lisää. 

Saavutetut edut on käsitetty pyhiksi ja koskemattomiksi, niihin kajoaminen järisytti työmarkkinoiden mannerlaattoja.

Pitkä ja välillä kivillä ollut prosessi antoi sen kaikille osapuolille vuoron nousta kukoksi tunkiolle. Alkuun siellä tietysti oli pääministeri Juha Sipilä (kesk.), joka vaati yhteiskuntasopimusta jo ennen vaaleja.

Korkea hetkensä oli myös EK:lla, mutta se suututti palkansaajat. Toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen (kok.) pelisilmä petti monesti.

Pamilaisten johtonaisen, Ann Selinin (sd.) liivit olivat ratketa hänen tylyttäessään, ettei maan hallitus nauti heikäläisten luottamusta. Johan nyt! 

Pamin luottamuksesta ei toki olisi haittaa, mutta hallituksille yleensä kyllä riittää, että ne nauttivat eduskunnan luottamusta.

Kalkkiviivoilla nousu isänmaan kohtalon ratkaisijaksi humallutti metalliliiton, joka pihtasi perjantaihin asti kantaansa.

Matkan varrella yhteiskuntasopimus hioutui kilpailukykysopimukseksi, sekin arvovaltasyistä, suomalaisia jääräpäitä kun ollaan. Sopimuksen nimi on yhdentekevää, sisältö ratkaisee.

Nimenmuutos kesken kaiken ei silti mennyt vikaan, kaikkia se ei koske. Ulkopuolelle jäivät eläkeläiset, maanviljelijät, yrittäjät ja monet muut ryhmät.

Neuvottelujen kestäessä SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn (sd.) pokka oli kovilla, mutta se piti. Alkuviikolla eläkkeelle taputettu ay-patruuna taiteili kahden tulen välissä, kun omat olivat koko ajan nilkassa kiinni.

SAK:n puheenjohtajan hartioiden leveys riittää vain, jos vahvojen liittojen johtajat niin sallivat.

Taiteelliselta vaikutelmaltaan kömpelö prosessi paljasti, ettei kolmikannan keskinäinen luottamus ollut hääppöinen, eikä se ole vahvistunut. 

Palkansaajajärjestöjen välitkin tulehtuivat niin, ettei kaavaillusta suurliitosta tule mitään. Pieneen Suomeen ei mahdu kahta suurta asiaa samaan aikaan.

Tulos on silti näissä oloissa kohtalaisen hyvä ja vahvistaa hentoisia kasvun oraita.

 

Jukka Viitaniemi

Kirjoittaja on ansaittuja eläkepäiviään viettävä Hämeen Sanomien pitkäaikainen toimittaja