Uutiset

Viitaniemi: Vanha kumu tuoreesta rummusta

Ihminen on sangen erehtyväinen, toimittajakin. Viikko sitten tuli siunailtua sitä, että kiistat tasavallasta harjoitettavasta maatalouspolitiikasta on lopullisesti haudattu. Arvio oli totaalisesti väärä, se meni metsään.

Eduskunnan raadeltavaksi joutunut hallituksen maatalouspoliitinen selonteko loi vanhan kuilun auki. Historiallinen kompromissi on hukassa, demarit ja keskusta nujuavat vanhaan tapaan. Tai ehkä siltä ainakin näyttää.

SDP:n ryhmäpuheenvuoron pitänyt forssalaisrehtori Minna Lintosta ei ainakaan rohkeuden puutteesta käy syyttäminen. Hän astui tuleen varmasti tietoisena, että puhuri nousee. Osa oman ryhmän jäsenistäkin käänsi selkänsä reksin puhuttelussa.

Puheellaan Lintonen nousi kerralla takarivistä huomattavien maatalouspolitikan linjanvetäjien joukkoon.

Jo kansallisen, ennen EU:ta harjoitetun maatalouspolitiikan sanottiin olleen monimutkaista. Sen tunsi läpikotaisesti vain kolme miestä ja yhden heistäkin epäiltiin ymmärtävän sen väärin.

Kolmikon muodostivat MTK:n silloinen puheenjohtaja Heikki Haavisto, maa- ja metsätalousministeriön pitkäaikainen kansliapäällikkö Reino Uronen ja demaritaustainen Maatilahallituksen johtaja Hannes Tiainen.

Tarina ei tosin yksilöi, kuka heistä oli se, joka ymmärsi asiat väärin. Se riippuu ehkä lähestymiskulmasta, mistä roolista järjestelmää tarkasteli.

EU-Suomessa koko paketin täydellisesti hallitsevaa ei ole toistaiseksi ilmoittautunut. Kansanedustaja Lintonen saattaa rapsakoilla puheillaan yltää lähelle kärkeä, jossa ei toistaiseksi ole mainittavaa tungosta esiintynyt.

Hänen väitteensä kalliista ruuasta siksi, että tuotannolle maksetaan tukea, ovat kovin vanhoja. Lintosen puoluetoveri, turenkilaisdemari Lyyli Aalto jyrisi jo hamalla 1970-luvulla, että valtion kannattaisi jakaa suomalaisille sokerit ilmaiseksi, jos jurtinviljely ja sen tuet lopetetaan. Kovaa puhetta turenkilaiselta!

Aikaa on kulunut neljättäkymmentä vuotta Aallon puheista.
Sokeri on kylläkin suhteessa halvempaa kuin tuolloin, mutta kohta saatetaan käytännössä nähdä, saavatko suomalaiset makeansa ilmaiseksi.

Kahdesta enää jäljellä olevasta sokeritehtaasta on menossa viimeinen taisto. Koskaan aikaisemmin kotimainen tuotanto ei ole ollut yhtä uhanalainen kuin juuri nyt.

Forssalaisen Lintosen puheesta on aistittavissa sama poljento kuin Lyyli Aallolla aikanaan.

Forssa on Kanta-Hämeen merkittävin elintarviketeollisuuskaupunki. Puhe saattoikin ihastuttaa kaupungin lihateollisuuden ja einestehtaiden palkansaajia.

He ymmärtävät, ettei ruokaa tehdä vain tuontiraaka-aineista. Jos pellot pannaan ruokohelvelle ja sikalat tyhjennetään, Forssan kukoistava elintarvikeklusteri rapautuu torsoksi.

Politiikalla ja makkaralla on sen verran yhteistä, ettei kummankaan tekemistä alusta loppuun ole hyvä näyttää kansalaisille. Riittää, kun vasta valmis tuote tuodaan tarjolle.