Uutiset

Vika on Brysselissä, ei Ateenassa

Euroalueen kolme tukipilaria ovat porsaanreikä, huijaus ja valhe.

Brittilehti The Financial Timesin taannoinen letkautus kuvastaa varsin hyvin sitä asennetta, jolla yhä laajemmin Euroopassa suhtaudutaan unionin räpistelyyn Kreikan kriisin ratkaisemiseksi.

Edes siitä päättäminen, tarvitaanko Euroopan unionin hätähuippukokousta ongelman ratkaisemiseksi, ei tahtonut onnistua. Ranska ja Saksa antoivat kysymykseen keskenään tasan päinvastaiset vastaukset keskiviikkona.

Yhä laajemmalle leviää käsitys, jonka mukaan Kreikka ajautuu väistämättä maksuhäiriöihin. Muiden EU-maiden toinen toistaan seuraavat hätätoimet vain lykkäävät väistämätöntä.

Käsitys on vallalla myös Kreikan kaduilla, joilla mielenosoittajat käytännössä vaativat, että näin tapahtuu mieluummin heti kuin myöhemmin. He järkeilevät, että koska edessä on vuosikausien kurjuus joka tapauksessa, parempi on kärsiä omasta kuin saksalaisten ja ranskalaisten pankkien puolesta.

Velkakriisi on EU:lle uskottavuuskriisi, ties kuinka mones sen historian aikana. Unionia on kaiken aikaa kehitetty talouspää edellä, ja poliittinen integraatio – se monen pelkäämä liittovaltiokehitys – on laahannut miten kuten perässä.

Niinpä kriisikin nyt iskee unioniin talouspää edellä. Seuraukset ovat paitsi taloudellisia myös poliittisia.

Syitä on etsitty aina historian hämäristä, mutta yksi virstanpylväs oli Ranskan kansanäänestys Maastrichtin sopimuksesta vuonna 1991. Sopimus hyväksyttiin niukimmalla mahdollisella enemmistöllä, minkä olisi luullut antavan aihetta pohdintaan EU:n terävimmässä päässä.

Seuraavaksi Ranska ja Hollanti hylkäsivät kansanäänestyksissä EU:ssa sorvatun perustuslain, ja viimeistään tässä vaiheessa olisi pitänyt olla kaikille selvää, että unionilla on vakava luottamuskriisi.

Kriisi on kaksisuuntainen: EU-kansalaisilta on kateissa luottamus unioniin, ja unionin jäsenmaiden johdolta on hukkunut luottamus kansan kykyyn ymmärtää, mikä johtajien mielestä sille on parasta.

Kriisi on johtanut siihen, että yksi koko unionin olemassaolon tärkeimmistä perusteista, kansallismielisyyden ja kansalliskiihkon torjuminen uusien eurooppalaisten sotien ehkäisemiseksi, uhkaa kääntyä itseään vastaan. Kautta Euroopan juuri jyrkän kansallismieliset, EU-vastaiset puolueet ovat kulkeneet voitosta voittoon Euroopan yhdistymistä vastustamalla.

Jokainen uusi päivä tätä kreikkalaista tragediaa tuo uusia kannattajia näille puolueille, joiden pyrkimykset ovat täsmälleen EU:n pyrkimysten vastaisia.

Siitä EU saa syyttää, ei suinkaan kreikkalaisia, vaan itseään.