Uutiset

Viking Sky -alus joutui merihätään myrskyssä Norjan rannikolla – 85 ihmistä evakuoitu yli tuhannesta matkustajasta, kahdeksan loukkaantunut

Alus kärsii moottoriongelmista. Pelastustoimia auttaa se, että alus on ankkuroitu ja se ei pääse ajelehtimaan.
Moottoriongelmista kärsinyt Viking Sky -alus joutui merihätään Norjan rannikolla lauantaina. Aluksessa on 1 300 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Kuva: Frank Einar Vatne
Moottoriongelmista kärsinyt Viking Sky -alus joutui merihätään Norjan rannikolla lauantaina. Aluksessa on 1 300 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Kuva: Frank Einar Vatne

Norjan rannikolla merihätään joutuneesta risteilyaluksesta evakuoidaan matkustajia helikoptereilla. Iltaseitsemään mennessä paikallista aikaa vain 87 ihmistä oli evakuoitu. Kahdeksan matkustajaa on loukkaantunut lievästi. Pelastustoimien on määrä jatkua yön läpi.

Moottoriongelmista kärsinyt Viking Sky -alus, jossa on noin 1 300 matkustajaa ja henkilökunnan jäsentä, lähetti hätäsanomia, kun se ajelehti maata kohti myrskyisessä säässä. Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.

Henkilökunta oli pystynyt myöhemmin käynnistämään yhden moottorin, ja alus ankkuroitiin noin kahden kilometrin päähän rannikosta.

Kahdeksan ihmistä oli loukkaantunut lievästi, ja heidät evakuoitiin.

Matkustajat nostettiin helikoptereilla yksi kerrallaan aluksen kannelta ja vietiin kylään Molden kaupungin pohjoispuolelle. Se sijaitsee pääkaupungista Oslosta 500 kilometriä luoteeseen.

Kaksi pelastusalusta yritti mennä risteilyaluksen luo, mutta ne joutuivat kääntymään takaisin kovan sään vuoksi.

Paikalla on 6–8 metrin aaltoja, ja tuuli puhaltaa 24 metriä sekunnissa.

Norjan meteorologisen instituutin mukaan myrskyn odotetaan kestävän puoleenyöhön paikallista aikaa.

Viking Sky joutui merihätään Hustadvikan vesillä, joka tunnetaan rajusta säästään ja matalista vesistään. Norjan hallitus arvioi, rakennetaanko paikalle jättimäinen meritunneli turvallisuuden parantamiseksi.

Viking Sky, joka rakennettiin vuonna 2017, kuuluu Viking Cruises -konserniin, jonka on perustanut norjalainen miljardööri Torstein Hagen.

Yhtiön verkkosivun mukaan Viking Skyn matkustajamäärä on 930.

Juttua on päivitetty kauttaaltaan klo 20.35.