Uutiset

Ville Niinistö mahdollisesta paluustaan vihreiden johtoon: "Nyt ei ole oikea aika miettiä sitä"

Rankka ja liikuttava hetki, Niinistö kuvaili sitä, kun eduskuntaryhmä sai tiistaina tietää Touko Aallon vetäytymisestä.

Vihreiden puheenjohtajana ennen Touko Aaltoa toiminut kansanedustaja Ville Niinistö ei ota vielä mitään kantaa siihen, onko käytettävissä vihreiden pätkäpuheenjohtajaksi.

Puoluevaltuuskunta valitsee jo puolentoista viikon kuluttua 3. marraskuuta Touko Aallon seuraajan ensi kesän puoluekokoukseen saakka.

– Saimme eilen Touko Aallolta tiedon, että hän luopuu puheenjohtajan tehtävästä. Se oli aika rankka ja liikuttava hetki. Siinä oli kosteita silmiä kansanedustajilla, eduskunnasta keskiviikkona tavoitettu Ville Niinistö sanoi.

 

Hänestä on rohkea päätös, että Touko Aalto puhuu sairaudestaan ääneen.

– Masennus on vakava sairaus. Olemme nähneet, missä kunnossa ystävämme on ollut. Nyt tärkeintä on se, että annamme kaiken tuen Toukolle hänen päätöksessään. Tänään kaikki kunnioittavat sitä.

Niinistö sanoi, että vihreiden pitää lähiaikoina kokoontua porukalla yhteen pohtimaan tulevaa.

– Nyt ei ole oikea hetki miettiä sitä, hän vastasi kysymykseen onko käytettävissä puheenjohtajaksi.

– Olemme vakavan asian ääressä. Puolueen pitää yhdessä kantaa vastuuta. Tämä on nyt se, missä testataan joukkuehenkeä.

 

Kansanedustaja Ozan Yanar (vihr.) piti uutista Touko Aallon vetäytymisestä järkyttävänä.

– Hän on ilmeisesti pitkään sairastanut masennusta. Toivon, että hän keskittyy omaan paranemiseensa.

– Kyllä tämä on pysäyttävä uutinen myös yhteiskunnallisesti. Työuupumus ja masennus ovat tosi vakavia asioita, enkä tiennyt hänen pitkäaikaisesta masennuksestaan. Hänhän jäi työuupumuksen takia sairauslomalle, Yanar sanoi.

Yanarin mukaan vihreissä on paljon ihmisiä, jotka voivat luotsata puoluetta eteenpäin.

– Nyt on aikarajoite, mutta uskon, että puolue tekee hyvän päätöksen.