Uutiset

Ville Niinistö uutuuskirjassaan: Touko Aallolle haluttiin löytää oma iso teema – Puolueensa suureen suosioon nostanut poliitikko on pahoillaan yhdestä asiasta

Ville Niinistö luopui puheenjohtaja solmioista ja kauluspaidoista ollakseen helpommin lähestyttävä. Touko Aallon lyhyeksi jääneellä kaudella puolue visioi kärkiteemakseen nuorten syrjäytymisen torjumista.
Ville Niinistö johti vihreitä vuodesta 2011 vuoteen 2017. Vihreillä puheenjohtajakaudet on rajattu enintään kolmeksi täydeksi kahden vuoden kaudeksi peräkkäin. Kuva: Mauri Ratilainen
Ville Niinistö johti vihreitä vuodesta 2011 vuoteen 2017. Vihreillä puheenjohtajakaudet on rajattu enintään kolmeksi täydeksi kahden vuoden kaudeksi peräkkäin. Kuva: Mauri Ratilainen

Nuorten syrjäytymistä ja sen ehkäisyä ehdittiin jo pohtia vihreiden eroamaan joutuneen puheenjohtajan Touko Aallon omaksi suureksi teemaksi, jolla vihreät ja Aalto olisivat erottuneet puolueiden ja puoluejohtajien massasta.

– Siitä hän olisi halunnut ottaa kopin, ja suunnitelmiakin oli jo tehty. Valitettavasti niin pitkälle ei päästy, Aallon edeltäjä Ville Niinistö kirjoittaa torstaina ilmestyneessä Löytöretkeilijä-kirjassaan.

Niinistö kertoo auttaneensa seuraajaansa Aaltoa miettimään, miten vihreiden teemoja saataisiin paremmin esille keskusteluissa.

– Meitä molempia harmitti se, että vaikka kuinka sovitimme omaa toimintaamme yhteen, mediassa muutama toimittaja yritti jatkuvasti kääntää meitä vastakkain. Se oli kuormittavaa meille molemmille, hän toteaa.

Niinistö siteeraa kirjassaan puolueaktiiveja, joiden mukaan vihreät joutui tuona aikana ottamaan vastaan hyökkäyksen, jollaista ei ollut koskaan aiemmin nähty.

– Olimme nousseet niin suureksi puolueeksi, että uhkasimme monia toisistaan riippumattomia merkittäviä voimia.

Tyyppi, jonka kanssa hengaillaan

Vihreiden kannatuksen nousun takana Niinistön puheenjohtajuuden aikana oli tietoinen toimintatapojen muuttaminen.

– Isoin muutos aiempaan vihreään politiikkaan oli, että toimimme hyvin systemaattisesti.

Puheenjohtajan ympärillä ollut ydinjoukko keräsi tietoa, teki taustagallupeja ja analysoi perussuomalaisten jytkyä.

Tiedolla etenemisen lisäksi piti päästä lähelle ihmisiä muun muassa muuttamalla puhumisen tapaa.

– Käytimme paljon aikaa sen miettimiseen, miten puhuisimme meille tärkeistä asioista ilman politiikan sisäpiirin jargonia, Niinistö kirjoittaa.

Myös puolueen viesti vaati kirkastamista.

– Aloimme pelottomasti toistaa yhä uudelleen ja uudelleen muutamaa pääviestiämme. Kirkastimme koulutusviestimme sisältöä ja sanoimme kerran toisensa jälkeen, että koulutuksesta ei saa leikata, Niinistö muistelee.

Puheenjohtajakin joutui luomaan nahkaansa.

– Emma (Kari) sanoi, että minun pitäisi muuttua ihmisten silmissä tyypiksi, jonka kanssa äänestäjät haluaisivat hengailla.

Tämä vaati solmioiden ja kauluspaitojen hylkäämistä ja pukeutumista vaikkapa karhukuvioiseen t-paitaan.

Viime vuosina Niinistölle on istutettu julkisuudessa myös populistin viittaa, mikä ärsyttää häntä.

– Uskon, että valta kasvaa käyttämällä, ja kun sitä käyttää rohkeasti, se kasvaa yhä voimakkaammin, Niinistö kuittaa kirjassa.

Arvostelu meni henkilökohtaisuuksiin

Ville Niinistö jäi nyt keväällä vapaaehtoisesti pois eduskunnasta ja pyrkii europarlamenttiin.

Hänen yhteistyössä Veera Luoma-ahon kanssa tekemä Löytöretkeilijä käy hyvin vaalikirjasta.

Kirja tuo aivan itsekehun rajaan asti esille kohteensa onnistumisia poliitikkona sekä kansainvälisen kokemuksen niin opiskelijana, eurotason neuvottelijana kuin kuninkaallisten juttuseurana.

Niinistö on pahoillaan oikeastaan vain osallistumisestaan Alexander Stubbin (kok.) ja Anne Bernerin (kesk.) henkilökohtaisuuksiin menneisiin arvosteluihin heidän ministeriaikoina.

Pahiksen roolin kirjassa saa Niinistöä ympäristöministerinä seurannut Sanni Grahn-Laasonen (kok.) sekä keskustalaiset niin maatalous- kuin ympäristöministeriössä.

Niinistö kertoo olleensa viikon ihan sekaisin Grahn-Laasosen päätöksestä keskeyttää soidensuojeluohjelma, jonka vihreä ”suoministeri” oli kovalla työllään saanut aikaan.

Keskustalaista näkemystä Niinistö kutsuu lyhytnäköiseksi itsekkyydeksi. Näin silloin, kun hän oli tehnyt hiki päässä töitä Durbanin ilmastokokouksessa sovun eteen, ja sitten kotimaassa vastassa oli ”kaiken väärinymmärtävä oppositiopuolue”.

Paras politiikassa tavattu taktikko

Suitsutusta Niinistö jakaa erityisesti osalle puoluetovereistaan.

– Emmaa (Kari) on parempaa taktikkoa en ole politiikassa tavannut, hän toteaa.

Puoluesihteeri Lasse Miettinen on ollut Niinistön rinnalla politiikassa uran alusta asti.

Shakkitaiturina kirjassa mainitaan Ville Niinistön Sauli-setä, joka istuu nyt toista kauttaan presidenttinä.

Myös Niinistön rakastuminen ja eroaminen Ruotsin vihreiden aktiivi Maria Wetterstrandin kanssa ovat mukana, mutta niitä ei repostella, kuten ei muitakaan yksityiselämän asioita.