Uutiset

Vinyylin viemät

Kuolleeksikin julistettu vinyylilevy tekee comebackia. Vinyylifriikeille se on aina ollut ainoa oikea formaatti.

– Stormbringer oli ainoa Deep Purplen albumi, mikä kaupasta löytyi. Siitä tämä hulluus alkoi vuonna 1985, Markus Friberg hymähtää esitellessään kokoelmansa kantavinyyliä.

Deep Purplen vuonna 1974 julkaistu yhdeksäs studioalbumi aloitti keräilyn, minkä vuoksi Friberg laskee yhä rahansa vinyylilevyissä.

– Aina sitä miettii kaupassa, että tuokin tuote maksaa levyn verran.

Tilanpuutteen vuoksi ja vaimon harhautukseksi varsinkin 60-70-lukujen rockiin keskittynyt kokoelma on hajautettu omakotitalon musiikkihuoneeseen ja kellariin. Kokoelmassa on tällä hetkellä 989 vinyylilevyä.

– Pidän tarkkaa tilastoa, jotta en osta samoja uudelleen.

Vähintään yhtä tärkeätä kuin musiikki, Fribergille on formaatti. Musiikin on soitava vinyyliltä, polyvinyylikloridista valmistetulta kaiverretulta kiekolta, josta musiikki toistetaan vahvistimeen ja edelleen kaiuttimiin levyn urissa kulkevan neulan kautta.

– Vinyyliltä kuunneltuna musiikin soundi on kolmiulotteisempi, syvempi kokemus. Kansitaide on myös tärkeää, siinä riittää katseltavaa ja hypisteltävää, Friberg hekumoi.

Vinyylilevy oli vuosikymmeniä musiikin pääasiallinen tallennusmuoto, kunnes ensin c-kasetit ja 80-90-lukujen vaihteessa cd-levyt alkoivat syödä vinyylin osuutta.

Vinyylilevyjen kuolema kävi lähellä 90-luvun puolivälissä, jolloin niiden tilastoitu myynti Suomessa romahti kolmessa vuodessa yli 70 000 myydystä levystä vaivaiseen 1826 levyyn.

Tuolloin monet aktiivisetkin keräilijät siirtyivät cd-levyihin.

– Menin siihen hypeen mukaan, ja samalla luovuin isosta läjästä vinyylejä. Se harmittaa vieläkin, Markus Friberg tunnustaa.

Kymmenisen vuotta sitten Friberg vaihtoi takaisin vinyyliin, ja alkoi kartuttaa kokoelmaansa vanhoilla kunnon älppäreillä.

Listahiteistä piittaamattomien keräilijöiden ja marginaalimusiikin julkaisijoiden keskuudessa vinyylin arvostus on säilynyt aina. Varsinkin punk-, jazz- ja dance-piireissä moni suosii vinyyliä.

Yökerhoissa dj:n mp3-soittimelta toistama musiikki kulkee yhä usein oikean levylautasen, tai vähintään vinyylisoittimen estetiikkaa matkivien laitteiden kautta.

– Monella mp3-soitinta käyttävällä dj:llä on käytössään vanha levysoitin, jonka lautasella pyörii tyhjä vinyylilevy, ahkerasti keikkaileva dance-tuottaja ja dj Kimmo ”K-System” Kauppinen kertoo.

Viime vuosina vinyylilevyjen myynti on elpynyt harppauksin. Vuosien 2010-2011 aikana vinyylilevyjen tilastoitu myynti kaksinkertaistui 55?000 kopioon.

Tilastojen ulkopuolella vinyylejä menee kaupaksi vielä paljon lisää, sanoo hämeenlinnalainen levykauppias Ville Lilja. Häntä Suomen äänitetuottajien kattojärjestön IFPI:n jäsenyhtiöiden myyntiin perustuvat luvut hieman sapettavat.

– Sehän on ihan paskapuhetta! Kaikki pienet levykaupat ovat ulkona tilastoista. Vinyylilevyistä suurin osa tilataan muualta kuin suurten tukkuliikkeiden kautta ja myydään kädestä käteen keikoilla ja postimyynnin kautta.

Suomessa on toistasataa pienlevy-yhtiötä, joista monet julkaisevat vinyylilevyjä. Lilja julkaisee hardcore-punkia ja jazzia. Viime vuoden lopulla perustettu Face Your Gods sylkäisee helmikuussa pihalle paikallisen Left Cold -yhtyeen ep:n. Jazziin keskittynyt Kauriala Society julkaisi viime vuonna Emma-ehdokkuudenkin saaneen Black Motorin Hoojaa-albumin.

Liljalle vinyylilevyjen julkaisu on rakas, toisinaan myös rahaa vievä harrastus.

– Joku käy golfaamassa, minä julkaisen levyjä. Yleensä pääsemme omillemme, mutta jos voittoa tulee muutamia kymppejä tai jopa satasia, voi tuulettaa.

Marginaalimusiikkia marginaaliformaatissa julkaisevien levy-yhtiöiden toimintaa ohjaavat osakkaiden henkilökohtaiset mieltymykset.

– Julkaisemme levyjä, mitkä ovat omasta mielestämme hyviä ja ansaitsevat tulla julkaistuksi. Meidän musiikkimme on sen verran haastavaa osastoa, ettei se, myyvätkö ne, ole pääasia, Ville Lilja sanoo.

Kansainvälistä ”kauppaa” Lilja käy vaihtamalla. Hän toimittaa omia julkaisujaan ulkomaisiin levykauppoihin ja saa vastineeksi muiden pienlevy-yhtiöiden tuotoksia.

– Muuten olisi mahdoton saada levyjä ulkomaille. Pitää vain yrittää vaihtaa sellaisiin, jotka käyvät täällä kaupaksi.

Parin viime vuoden aikana vinyylien osuus on kasvanut neljännekseen Levykellarin myynnistä. Liljan mielestä vinyylien virallisia myyntilukuja voi verrata suomalaisten tilastoituun alkoholinkulutukseen, jonka ulkopuolelle jäävät viinaturistien Viron-tuliaiset.

– Oikeasti vinyylilevyjä myydään ainakin tuplasti enemmän.

Vinyylin paluussa osansa lienee hevin vahvalla asemalla Suomessa. Metallimusiikkiin keskittynyt Sakara Records on julkaissut 2000-luvulla lukuisia Mokoman ja Stam1nan menestyslevyjä, joista useat myös vinyylinä.

– Vinyylien julkaiseminen viestii, että arvostamme kansitaidetta, formaattia ja vinyyliä harrastavia fanejamme, Sakaran toimitusjohtaja ja Mokoman kitaristi Tuomo Saikkonen sanoo.

Sakara Records perustettiin vuonna 2003 Mokoman ja monikansallisen levy-yhtiön sopimuksen purkauduttua huonon kaupallisen menestyksen vuoksi. Omin voimin maan suosituimpien bändien joukkoon nousseen Mokoman ”läpi harmaan kiven” -asennetta ilmentää myös Sakaran päätös julkaista vinyylejä.

– Halusimme toteuttaa vinyyliltä suosikkibändejään kuunnelleiden pikkupoikien unelman, vaikka siinä ei ensimmäisten julkaisujen aikaan ollut pienintäkään liiketoiminnallista järkeä. Eivät ne hyvää bisnestä vieläkään ole, toimitusjohtaja-Saikkonen kertoo.

Artistin ja kuluttajan roolissa Saikkonen ylistää vinyylin olevan ihanteellinen tapa kuunnella musiikkia. Vinyyliltä musiikin kuuntelu on aktiivista, toisin kuin loputtoman äänimaton lailla pauhaavassa Spotifyssa.

– Musiikki kestää 20 minuuttia, minkä jälkeen on pakollinen levynkääntötauko. Näin kokonaisen albumin jaksaa kuunnella keskittyneesti.

Vinyylilevyjen painokset ovat Suomessa pieniä. Tuhannen kopion myynti on huikea suoritus, yleensä painos on 500 levyä. Marginaalimusiikissa painos saattaa olla vain pari sataa kiekkoa.

Suurille levy-yhtiöille vinyylien julkaiseminen on kaupallinen rasite, mutta tärkeää artistin imagon kannalta.

– Vinyyli on hieno, mutta kallis formaatti, Warner Music Finlandin myyntipäällikkö Timo Kivinen tiivistää.

Koska vinyyli on trendikäs, myös Chisun kaltaisten uusien mainstream-artistien albumeista on ryhdytty parin viime vuoden aikana julkaisemaan vinyyliversioita.

– Lähes kaikista isoista kotimaisista julkaisuista otetaan vinyylipainos, ja niitä on alkanut taas näkyä tavaratalojen musiikkiosastoilla, Ääni- ja kuvatallennetuottajien apulaisjohtaja Tommi Kyyrä kertoo.

Varsinkin mukana tuleva mp3-latauskoodi on houkutellut uusia vinyyliharrastajia.

-Nuoret diginatiivit, jotka eivät ole koskaan aiemmin ostaneet fyysisiä äänitallenteita, ostavat melkeinpä ennemmin vinyylin kuin cd:n, Kyyrä sanoo.

Markus Friberg kartuttaa ”muutaman tuhannen euron” arvoista kokoelmaansa usealla levyllä joka viikko. Toisin kuin himokeräilijät, hän myös luopuu kymmenistä levyistä vuosittain.
Suurimman osan levyistä Friberg tilaa ulkomailta tai tonkii antikvariaateista.

– Keräilyni on aika spontaania ja fiilispohjaista. Joskus sitä lähtee hakemaan tiettyä levyä.

Fribergille on tärkeätä tietää omistamiensa levyjen taustoista. Hän luettelee ulkomuistista kokoelmansa albumeilla soittavien muusikoiden, äänittäjien ja masteroijien nimiä. Juuri tällä hetkellä haussa on erään klassikkoalbumin ensipainos.

– Olen jo pitkään etsinyt Led Zeppelin II -albumin ensimmäistä painosta. Levyn tunnistaa koodista RL, mikä tarkoittaa, että levy on Rob Ludvigin masteroima vuonna 1969. Se on kuulemma ainoa hyvänkuuloinen painos, vaikka levyä on myyty noin 20 miljoonaa kappaletta. (HäSa)

SUOMEKSI:
LP/älppäri = pitkäsoittolevy (engl. long play). 12-tuumainen, 33 1/3 kierrosta minuutissa pyörivä vinyylilevy, jolle on tallennettu noin 20 minuuttia musiikkia kummallekin puolelle.

EP = minialbumi (engl. extented play). 7, 10 tai 12-tuumainen vinyylilevy, jossa on enemmän materiaalia kuin yhden kappaleen sisältävässä singlessä, mutta vähemmän kuin lp-levyssä. Molemmille puolille on tallennettu 2-3 kappaletta.

Päivän lehti

25.5.2020