Uutiset

Viralan kyläkirja paisui tuplakokoiseksi

Kyläkirjat ovat yleensä noin 200-sivuisia opuksia, ja sellainen oli tarkoitus tehdä myös janakkalalaisesta Viralan kylästä. Tavoitteessa ei kuitenkaan onnistuttu, sillä kirja paisuikin lähes 400-sivuiseksi.

-Kai tämä on tuplasti keskimääräistä parempi kylä, kun kerran kyläkirjastakin tulee tuplasti tyypillistä kyläkirjaa paksumpi, kirjan ulkoasun suunnitellut Heikki Juutilainen sanoo.

Kirja ilmestyy 22. toukokuuta, mutta sitä esiteltiin jo kyläyhdistyksen tilaisuudessa. Kirjasta otetaan 600 kappaleen painos, ja ennakkotilauksia on tehty runsaat sata.

-Saimme kirjaa varten 800 kuvaa. Aivan viime aikoina kuvia on ilmaantunut vielä lisää. Niistä ja uusista tarinoista saisi toisenkin kirjan, Juutilainen uskoo.

Kirjan teko tutustutti kylään

Kirjan toimituskuntaan kuului kymmenkunta henkeä. Kaikki kirjoittajat eivät ole syntyperäisiä viralalaisia. Juutilainen kertoo asuneensa kylässä 20 vuotta.

-Tämä projekti on ollut erittäin hyvä tutustuminen kylään.

Viralan kyläkirjassa kerrotaan luonnollisesti Viralan kartanosta. Tosin kylä ei ole syntynyt kartanon myötä, vaan kartano tuli kylän maille. Myöhemmin moni kyläläinen oli kartanon torpparina tai työläisenä.

Kirjoittajatiimiin kuulunut Liisa Lepistö kertoo työskennelleensä 1980-luvulla kartanon sittemmin lopetetussa sikalassa. Hänen kasvattivanhempansakin työskentelivät aikoinaan kartanolla.

Kartanosta kerrottaessa ei ole tietenkään unohdettu Viralan viinatehdasta. Tehdas valmisti 96-prosenttista raakaviinaa ja hiivaa.

Kirjassa on myös harvinaista, jopa kiellettyä kuvamateriaalia. 1950-luvulla vangit rakensivat Kesiäisjoen ylittävää siltaa, ja heidän kuvaamisensa oli kiellettyä. Yleislakon aikana joku kuitenkin onnistui ottamaan kuvia työsiirtolan väestä.

Historian, erityisesti sotahistorian asiantuntemusta kirjaan tuo Tampereen yliopistossa väitöskirjaa valmisteleva Tuomas Hoppu, joka kuvaa niin vuoden 1918 tapahtumia kuin talvi- ja jatkosodan aikoja. Kirjassa on myös täydellinen luettelo viralalaisista sankarivainajista.

Seitsemän kirjan projekti

Viralan kyläkirja on vain osa Janakkalan seitsemän kyläkirjaa -projektista, joka alkoi vuonna 2002 ja päättyi viime vuoden lopussa.

Projektia johti Tarja Hallavainio, joka myös osallistui Viralan kyläkirjan kirjoittamiseen.

-Tämä on projektin toinen kirja, joka julkaistaan, sillä Rehakan kyläkirja julkaistiin joulukuussa, Hallavainio kertoo.

Projekti sai rahoituksen ns. Pomo-rahoista. Kylien oma rahoitusosuus on ollut 15 prosenttia, josta puolet sai olla talkootyötä.

Viralan kyläkirjaprojektin hinnaksi tuli noin 10000 euroa. Painatuskuluja projektirahoitus ei sisällä, joten niistä kyläyhdistys vastaa erikseen.