Uutiset

Viranomaisten yhteinen valvomo saattaa korvata hätäkeskuksen

Kanta-Hämeen aluepelastuslaitos reagoi 15 muun Suomen pelastuslaitoksen kanssa ministeri Anne Holmlundin (kok.) paljon kritisoituun hätäkeskusuudistukseen perustamalla oman johtokeskuksen. Sen on määrä aloittaa toimintansa vielä tämän vuoden puolella.

Johtokeskus on pelastusjohtaja Esa Pulkkisen mukaan välttämätön, sillä hätäkeskuksen muutto Turkuun vie myös operaatioiden johtamisessa tarvittavat tukipalvelut. Samaan aikaan on kuitenkin herännyt idea laajemman, maakunnan eri viranomaisten yhteisen valvomon perustamisesta hätäkeskukselta jääviin oivallisiin tiloihin.

Valvomohanke kuitenkin aiheuttaisi noin puolen miljoonan euron vuotuiset kustannukset kunnille. (HäSa)

Lue aiheesta lisää huomisen Hämeen Sanomista.

Päivän lehti

23.1.2020