Uutiset

Virolainen voittaa aina

Voutilakeskuksen vanhainkodin asukkaiden omat pyykit pestään nykyään virolaisen SEB Partnersin omistamassa Tammipesula oy:ssä Tammisaaressa, jonne vaatteet matkaavat rekan kontissa.

Julkisia hankintoja hoitava Seutukeskus Oy Häme kilpailutti Voutilakeskuksen pesulapalvelun vuonna 2009 ja kilpailuun osallistui ainoastaan kaksi virolaista palveluntarjoajaa.

Hankintajohtaja Jussi Oksa kertoo, että tarjouspyyntöä laadittaessa lainsäädäntö ei anna määrätä paikkaa, jossa palvelu suoritetaan. Kansallisessa kilpailuttamisessa kuljetusetäisyys ei voi olla poissulkeva kriteeri.

-Olen siitä ihan samaa mieltä, että olisi järkevää määrittää kriteereitä, kuten kuljetusetäisyys, koska se on ihan suoraan verrannollinen aiheutettujen päästöjen määrään. Valitettavasti lain mukaan näin ei voi toimia.

Ei paikallisia tarjouksia

Seutukeskus on velvoitettu ilmoittamaan kaikki hankintansa valtakunnallisessa HILMA-palvelussa, jossa kaikki Suomen hankintayksiköt ilmoittavat julkisista hankinnoistaan. Yritysten velvollisuus on lukea ilmoituskanavaa. Seutukeskus ilmoittaa hankinnoistaan myös omilla nettisivuillaan, jotta varsinkaan paikalliset yritykset eivät jättäisi tarjoamatta.

Voutilakeskuksen pesulapalvelun kilpailutukseen ei osallistunut yksikään paikallinen yritys. Oksa arvelee, että pesulat ovat turhautuneita tilanteeseen, sillä he tietävät virolaisten pesuloiden osallistuvan kilpailuun ja tarjoavan halvimman hinnan. Tai sitten tarjous ei jostain syystä houkutellut paikallisia yrityksiä.

-Tässä tapauksessa on toki hyvä, että pyykit pestään Suomessa, sillä näin ei ole kaikissa yrityksissä. Olisi kuitenkin kaikkien etu, että mahdollisimman moni yritys tekisi tarjouksia.

Hinta ei ole ainoa kriteeri

Voittajatarjousta valittaessa hinnalla on tietenkin suuri painoarvo. Hankintaa laadittaessa ilmoitetaan aina etukäteen tietyt laatukriteerit ja niiden painoarvot, joiden pohjalta pisteytykset ja vertailut tehdään. Liikkumavara on lainsäädännössä tehty rajalliseksi.

-Painoarvotuksien laatimiseen käytämme kuntien substanssiosaajia, jotka ovat mukana tarjouspyyntöjen laatimisessa. Käymme myös vuoropuhelua toimialan yritysten kanssa, jotta tarjouksista tulisi sellaisia, että he pystyvät niihin tarjoamaan, ja että tarjoukset sitten ovat pyyntöjen mukaisia.

Ainoastaan paikallisuuden ja lähemmän sijainnin takia ei siis ole mahdollista valita paikallista yhtiötä halvimman tarjouksen ohi.

Joissakin tapauksissa voitaisiin tarjouksiin lisätä esimerkiksi vasteaikoihin liittyviä kriteereitä, mutta pesulassa pyykit pestään kuitenkin jo ennalta määrättyjen aikataulujen mukaisesti, Oksa pohtii. Kuljetusetäisyyttä ei voida huomioida pelkän ympäristön näkökulmasta.

Vanhainkodin työntekijöiden vuokratyövaatteet pestään Lindströmin yksikössä Hämeenlinnassa, jossa ei kuitenkaan ole mahdollista pestä lakanapyykkiä. Liinavaatteiden kilpailutuksen voitti aikoinaan samaisen konsernin tytäryhtiö Comforta oy, jonka pesula sijaitsee Tampereella. (HäSa)

Tekstiilihuoltoliitto: Virolaispyykkärien epäillään aiheuttavan tartuntariskin
Tekstiilihuoltoliitto on huolissaan epäpätevän virolaisen pesulayrityksen kunnille tarjoamista pesupalveluista. Liiton mukaan kysymys on huijauksesta, joka voi pahimmillaan johtaa jopa sairaalabakteerin leviämiseen suurkeittiöihin, hotelleihin ja vanhainkoteihin, kun pyykkejä kuljetetaan yhdessä ja pestään liian kylmässä vedessä.

Tekstiilihuoltoliiton mukaan suomalaisen liikemiehen johtamat virolaiset ovat osallistuneet mm. kaupunkien tekstiilihuollon kilpailutuksiin erittäin halvoilla tarjouksilla. Tekstiilihuoltoliiton mukaan tarjouksiin kirjatut laatukriteerit on keksitty vain tyydyttämään tarjouspyynnöt tehneitä kuntia. Virolaisilla ei myöskään ole omia pesuloita, vaan työ teetetään vastoin lupauksia alihankintana.

Tekstiilihuoltoliiton toimitusjohtaja Jori Rusanen sanoo, että suomalaisliikemies on vuosia toiminut samalla tavalla ja konkurssien jälkeen aloittanut liiketoiminnan uuden yrityksen nimissä.

Tekstiilihuoltoliiton mukaan pyykkiansaan on langettu Kotkan, Jyväskylässä, Raahessa ja Loviisassa sekä Helsingin poliisilaitoksessa. Saarijärven kunnassa sen sijaan huomattiin tarjousasiakirjoista, ettei virolaisen palvelun tarjoajan ilmoittamalla liikevaihdolla ole mahdollista pyörittää väitetyn laajuista ja tasoista toimintaa.

– Yleensä sairaalatekstiilit pestään 70 asteen lämpötilassa. Jos koko prosessi on tarkasti valvottu, lämpötila voidaan alentaa 50 asteeseen. Virolaiset lupaavat pestä sairaalapyykin 20 asteessa, Rusanen sanoo.

Hän perää kuntien viranomaisilta ammattitaitoa ja huolellisuutta pyykkäyksen kilpailuttamiseen. Virolaisten yritysten käytön hän sanoo vääristävän kilpailua, kun suomalaiset yrittäjät joutuvat investoimaan laitteisiin ja laatujärjestelmiin, mutta virolaisilta ei vastaavaa vaadita eikä laatua valvota.

Virolaisten pyykinpesijöiden toimista kertoi ensimmäisenä Suomen Kuvalehti. (HäSa)