Uutiset

Virtuaalivilunki rehottaa Suomessa

Suomi on kovasti mainostanut itseään maailmalla tietoyhteiskuntana. Vähemmän on huudeltu siitä, että Suomi on myös piraattiyhteiskunta.

Se tarkoittaa, että täällä vohkitaan oikein urakalla laittomasti tekijänoikeuksin suojattua musiikkia, elokuvaa ja kaikkea muuta, mihin vain hiirtä klikkaamalla kiinni päästään.

Kansainvälisen musiikin tuottajien järjestön IFPI:n mukaan Suomi on maailman näpistäjälistalla aivan kärkikastissa. Vain kolmessa muussa maassa piratismi rehottaa vielä rehevämmin kuin täällä.

Piratismin yleisyys on kyllä ollut tiedossa, mutta silti virtuaalisen vilunkipelin laajuus yllätti suomalaisetkin asiantuntijat. IFPI:n tilastojen mukaan suomalaisista netinkäyttäjistä 35 prosenttia käyttää Pirate Bayn kaltaisia palveluja sisältöjen lataamiseen.

Kaikki eivät vieläkään suostu myöntämään, että piratismi on väärin, mutta kukaan tuskin kieltää sitä, että sillä on sisältöjen tuottajille, esimerkiksi taiteilijoille, selviä taloudellisia seuraamuksia. Tekijänoikeusmaksu on tekijälle palkkaa, jota jää saamatta, kun teoksia ladataan varkain maksamatta minkäänlaista korvausta.

Piratismin puolestapuhujat ovat sitä mieltä, että tekijöille pitäisi korvata heidän työnsä jollakin muulla tavalla kuin nykyisen kaltaisin tekijänoikeusmaksuin. Vähän samaan suuntaan puheli nykyinen kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas.) viikolla Helsingin Sanomissa kommentoidessaan vireillä olevaa tekijänoikeuslain muutosta.

Arhinmäen mukaan ”luovien työntekijöiden toimeentulo pitää turvata hakemalla positiivisia ratkaisuja, yhteisiä pohjia, joilla kuluttajat ja tekijät kohtaavat toisensa”.

Lausunnon täydellisyyttä hipova ympäripyöreys ja sisällön puute selittynevät sillä, että ministeri ei vielä ole ehtinyt tutustua lakiluonnokseen, jonka pani alulle hänen edeltäjänsä Stefan Wallin (r.).

Sen verran Arhinmäki kuitenkin on jo kärryillä, että hän ilmoittaa vieroksuvansa hankkeita, joilla operaattorit velvoitettaisiin estämään tekijänoikeuksia rikkovien sivustojen ja palveluiden käyttö. Se kuuluisi Wallinin alulle paneman lakiesityksen keinovalikoimaan.

Arhinmäen mielestä ongelmaa ei ratkaista sensuroinnilla vaan niillä positiivisilla ratkaisuilla, joita hän pohtinee tarkemmin tuonnempana.

Sensuuri ei välttämättä olekaan oikea keino torjua piratismia. Lapsipornosivuja tai rotuvihaan kiihottavia sivustoja voi ja tietenkin pitää pyyhkiä pois verkosta, eikä sananvapauden perään kukaan juuri huutele. Tekijänoikeuksien puolustajia vastaan sananvapauden miekkaa heilutetaan paljon herkemmin.

Käytännössä piratismia ei varmaankaan saada täysin lopetettua koskaan. Tälläkin alalla tekniikka voittaa kilpajuoksussa aina lainlaatijan. Silti vähintään piratismin jonkinlaisissa rajoissa pitämisen on oltava tavoitteena myös Suomessa. Piraattitilaston kärkisija ei ole mikään kunnia.