Uutiset

Visiotalon dokumentille kultaa Hampurissa

Kaksi hämeenlinnalaisen Suomen Visiotalo Oy:n tuottamaa lyhytelokuvaa on palkittu Saksan kansainvälisessä World Media Festival -kilpailussa Hampurissa.

Finnairille tuotettu ohjelma After the Ice Age saavutti kultasijan omassa sarjassaan. Ulkoministeriölle tuotettu ohjelma In the Finnish Fashion sai hopeaa. Tämä filmi on parhaillaan esillä Suomen osastolla Japanin EXPO 2005 -maailmannäyttelyssä.

Molemmat palkitut ohjelmat on suunnitellut ja käsikirjoittanut Maija Lehtonen, ohjannut Seppo Saarinen ja tuottanut Kalevi Lehtonen.

Suomen Visiotalo on yksi kansainvälisissä kilpailuissa menestyneimmistä suomalaisista tuotantoyhtiöistä. (HäSa)