Kolumnit Uutiset

Voi tätä mitalisadetta!

Ei ole mennyt ihan putkeen, eikä edes lumikouruun.

Olympialaisia on kohta viikko kärsitty ja toistaiseksi kisoista on saaliina yksi hopea ja yksi viides sija. Mitalimahdollisuuksia toki on vielä on, mutta innokkaat penkkiurheilijat ovat jälleen kerran joutuneet toteamaan, että menestysodotukset ovat olleet saavutettuja tuloksia kovempia.

Tiistai oli todellinen pettymysten päivä. Fiaskoksi muuttuivat niin lumikouru- kuin sprinttihiihtokisatkin, joissa kaikki suomalaiset jäivät karsintoihin.

Epärealistisia mitalitoiveita eläteltiin naisten mäkihypyssä, vaikka Julia Kykkänen vasta olympialaisten alla ylsi ensimmäisen kerran maailmancupin palkintopallille.

Kisojen alkupäivien jättipettymys on tietenkin ollut naisten ampumahiihto. Myös pikaluistelusta odotettiin etukäteen kelpo sijoituksia.

Mäkihypyn normaalikisasta ei oikeasti voinut edes odottaa mitään, mutta monen penkkiurheilijan mielessä varmaan kuitenkin kyti pieni toive siitä, että ehkä sittenkin…

Se sentään on ilahduttavaa, että takavuosiin verrattuna kootut selitykset ovat parantuneet.

Kaivattua menestystä ei ole tullut, koska hotellihuoneen ilma on liian kuivaa ja kuumaa, avomies epäonnistui suksien voitelussa, flunssa iski juuri kauden tärkeimmän kisan alla, paippi oli liian muhkurainen, puolustava olympiamitalisti jäi kämpille ja tuulirako oli surkea.

Vielä muutama vuosi sitten näin joka kerta punaista, kun surkeasti sijoittuneiden hiihtäjien tapana oli selittää ”tehneensä vain oman hiihdon”. Onneksi nämä selitykset ovat vähentyneet.

Vaikka yli omien rajojensa ei tietenkään voi lähteä repimään, on varsinkin yhteislähtökilpailuissa ja viesteissä kyettävä reagoimaan kanssakilpailijoiden tekemisiin. Eihän kauden tärkeimpään kisaan voi lähteä vain hiihtelemään!

Huippu-urheilija ei tervettä päivää näe. Jo nyt on tullut selväksi, että joukkue on täynnä toipilaita ja raajarikkoja. Ne, jotka eivät ole tähän mennessä sairastelleet, saavat viimeistään kisoissa flunssan tai muita epämääräisiä oireita.

Sinänsä ei ole mikään ihme, että pakkasessa hiki päässä harjoittelevat sekä lentokoneissa ja ilmastoiduissa hotellihuoneissa paljon aikaa viettävät urheilijat vilustuvat. Kyllä niin käy vastaavissa olosuhteissa tavalliselle pulliaisellekin.

Mutta miksi keskenkuntoisia ei sitten ole jätetty kotiin? Me emme valitettavasti ole Norja. Suomen taso lähes lajissa kuin lajissa on sen verran kapea, että puolikuntoinenkin urheilija on parempi kuin hänelle mahdollisesti löytyvä varamies.

Urheilijat luultavasti myös etukäteen vähättelevät ja peittelevät vammojaan, sillä halu päästä kerran neljässä vuodessa järjestettäviin kekkereihin on kova. Kun on vuosia tähdännyt vain tiettyyn kisaan, ei tavoitteesta ole helppo luopua, vaikka järki muuta sanoisikin.

 

Päivän lehti

30.5.2020