Uutiset

"Voiko kiipeilyseinä todellakin olla niin haluttava?"

Varkaista murehtiminen on arkipäivää supermarketeille, mutta Outdoors-yhtiö ei osannut olettaa kenenkään varastavan firman kiipeilyseinää.

Ulkoilmatapahtumien tarpeistoa vuokraavan Outdoorsin kiipeilyseinä varastettiin viime keskiviikkona firman varastosta. Seinällä on korkeutta noin 10 metriä ja painoa noin 3 000 kiloa.

– En tiedä mitä tästä ajattelisin. Miksi ihmeessä joku varastaa kiipeilyseinän? Voiko kiipeilyseinä todellakin olla niin haluttava, ihmettelee Outdoorsin omistajiin lukeutuva Lawrence Migliara.

Kiipeilyseinä, arvoltaan yli 20 000 euroa, on jo palannut takaisin Outdoorsin haltuun. Seinä löytyi läheltä Memphisin lentokenttää. Kiipeilyseinän vaiheet ja sen varastaneiden henkilöllisyydet ovat poliisille toistaiseksi täydellisesti hämärän peitossa.

Jeanne d’Arcin jäännökset tutkintaan

Ranskalainen tutkijoiden ryhmä on päättänyt paneutua Jeanne d’Arcin jäännöksiin. Orleansin neitsyt poltettiin roviolla 19-vuotiaana vuonna 1431.

Le Parisien -lehti kertoo, että tutkijaryhmän on määrä analysoida Jeanne d’Arcin roviopaikan jäännöksiä puoli vuotta. Rouenista löytyneestä aineksesta tehdään esimerkiksi täydellinen dna-analyysi.

– Emme itse asiassa tiedä juuri mitään Orleansin neitsyestä. Meillä ei ole edes muotokuvaa hänestä, muistuttaa tutkijaryhmään kuuluva tohtori Philippe Charlier.

Jeanne d’Arc on historian eriskummallisimpia sotapäälliköitä. Tytöstä tuli Ranskan sankari 17-vuotiaana, kun hän sai maan kuninkaan suostuteltua hyökkäämään brittiläisiä miehittäjiä vastaan. Jeanne myös johti ranskalaisia taistelukentällä.

Tytöllä oli keskeinen osuus siihen, että pitkään piiritetty Orleansin kaupunki vapautettiin.

Jeannen onni kuitenkin kääntyi pian, ja hän päätyi brittien vangiksi. Nämä tuomitsivat hänet kuolemaan kerettiläisenä.
Kaksi vuosikymmentä d’Arcin kuoleman jälkeen paavi kumosi tytön saaman tuomion. Vuonna 1920 Jeanne d’Arc julistettiin pyhimykseksi.

Ryöstäjät käyttivät pankin drive in -kaistaa

Pankkirosvot tekivät poikkeuksellisen komean sisääntulon Ateenassa. He rysäyttivät varastetulla autollaan suoraan pääsisäänkäynnin läpi pankkisaliin.

Asialla olleet kaksi miestä olivat varustautuneet ampuma-aseilla. Niiden avulla he saivat haluamansa rahasaaliin. Sen jälkeen varkaat häipyivät tiehensä pankin asiakkaiden ja henkilökunnan seuratessa hämmentyneinä vierestä vorojen nopeaa toimintaa.

– Kukaan ei loukkaantunut ryöstön yhteydessä, kertoo poliisin tiedottaja.

STT

Päivän lehti

2.6.2020