Uutiset

Voiko pilven reunalle vilkuttaa?

Mihin se täti oikein meni?

Tällaisen kysymyksen Marita Hopia sai vastattavakseen, kun hänen lapsensa otti kuoleman puheeksi ensimmäisen kerran. Lapsi oli hieman yli kolmevuotias, ja Hopialle läheinen naapurintäti oli juuri kuollut 94-vuotiaana.

– Poika oli tietysti liian pieni ymmärtääkseen oikeasti asiaa, mutta oli hyvä, että hän sai olla mukana hautajaisissa ja nähdä, miten arkku laskettiin maahan. Puhuin lapsen kanssa siitä, miten täti oli niin vanha, että hänen sydämensä lakkasi toimimasta. Konkreettinen ja rehellinen selitys tuntui olevan kaikkein toimivin.

Hopian lapset, nyt 17-vuotias esikoinen, 14-vuotias keskimmäinen ja 9-vuotias kuopus, ovat kukin vuorollaan esittäneet kysymyksiä kuolemasta ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Perheessä on pyritty siihen, että asiasta puhutaan oikeilla sanoilla ja mietitään, mitä lapsi pystyy ottamaan vastaan.

LOHTUA LAPSET ovat saaneet siitä, että asioista on aina saanut keskustella vapaasti. Samalla vanhemmat ovat voineet kertoa, ettei aikuinenkaan osaa antaa varmoja vastauksia näissä asioissa.

– Olemme kuunnelleet heitä ja yrittäneet painottaa heille sitä, että jokainen saa surra omalla tavallaan. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa, Hopia sanoo.

Hänen lapsensa ovat pieninä pohtineet muun muassa sitä, meneekö ihminen kuolemansa jälkeen pilven reunalle vilkuttelemaan.

– Olen sanonut rehellisesti, et­ten tiedä, onko siellä ketään, mutta että saattaahan siellä ollakin, joten vilkuta vain.

HOPIAN LAPSET ovat heränneet kyselemään yleensä esikouluiässä. Pohdiskeluja on syntynyt, jos esimerkiksi tuttavapiirissä on joku kuollut. Onkin tyypillistä, että kysymyksiä esittää 5–6-vuotias. Jyväskylän yliopiston kehityspsykologian professori Kaisa Aunola kertoo, että juuri siinä iässä lapsen aikakäsitys muuttuu ja hän alkaa paremmin ymmärtää nykyisyyttä, mennyttä ja tulevaa.

– Leikki-ikäinen ajattelee, että kuolema on väliaikainen tila, josta voi palata takaisin. 5–6-vuotiaana lapsi alkaa kuitenkin ymmärtää, että kuolema on lopullista. Voi tulla huolta ja painajaisiakin.

Aunola suosittelee puhumaan lapselle havainnollisesti. Liian abstraktit ilmaukset voivat herättää turhia mielikuvia, jotka puolestaan ruokkivat pelkoja.

Läsnäolo, kuunteleminen ja rehellisyys ovat tärkeitä, kun lapsi on hämmentynyt ja huolissaan. Jos perheessä ei ole uskonnollista vakaumusta, saattaa lohtua tuoda Aunolan mukaan se, että asiaa selittää luonnon kiertokulun kautta.

– Voi kertoa, että keväällä syntyy lehtiä puihin, syksyn tullen ne kuolevat ja putoavat ja taas seuraavana keväänä syntyy uusia lehtiä. Samalla tavalla kuin luonnossa on kiertokulku, on sellainen myös ihmiselämässä. Niiden, jotka ovat jo eläneet pitkään, tulee aika kuolla, ja tilalle syntyy uusia ihmisiä.

Riikka Marjomaa