Uutiset

Voisiko Suomi järjestää olympialaiset?

Kansainvälinen olympiakomitea on linjannut, että tulevissa kisoissa korostuvat kustannustehokkuus, ekologisuus, eettinen arvopohja ja läpinäkyvä järjestelyprosessi.
Lontoon olympiakisat vuonna 2012 olivat siinä mielessä aikaansa edellä, että siellä käytettiin suorituspaikkojen rakentamisessa paljon väliaikaista rakentamista kiinteän rakentamisen sijaan. Esimerkiksi tämä beach volley -stadion purettiin kisojen jälkeen pois.

Otetaan kuvitteellinen tilanne: jalkapallon MM-kisaisännäksi on ehdolla Lähi-idän öljyvaltio ja skandinaavista demokratiaa edustava maa. Ensin mainitulla on neuvottelutilanteessa edustajinaan valtion ylin johto, jälkimmäisellä kaupungin ja lajiliiton johto.

Skandinaavit nostavat vahvuuksinaan esiin kellontarkat järjestelyt ja luotettavuuden, mutta kyselevät MM-tapahtuman rakennustarpeista ja ekologisesta jalanjäljestä. Voisiko kisat toteuttaa aiempaa pienimuotoisemmin?

Voisiko kisat toteuttaa aiempaa suurimuotoisemmin, tiedustelevat Lähi-idän miehet. Jos ilmasto on liian kuuma pelaamiseen, se jäähdytetään sopivaksi. Jos nurmikko ei kasva aavikolla, se laitetaan kasvamaan. Lähi-idän miehet eivät kysele, mitä tapahtuma maksaa, vaan minne he voivat lähettää rahat.

Skandinaviassa on vähän ihmisiä, ja jalkapallon asema on vakiintunut. Lähi-idässä on paljon ihmisiä ja rahaa, mutta toistaiseksi vain niukasti jalkapallokulttuuria.

Mitä luulet, kummalle hakijamaalle kisaisännyys myönnetään?

Urheilun suurtapahtumien järjestäminen on isäntämaalle maailmankauppaan, politiikkaan ja maabrändiin liittyvä työkalu. Olympiakisojen ja jalkapallon MM-turnauksen kaltaiset jättiponnistukset ovat tehokas tapa saada positiivista huomiota.

Kisaisännyyksiä myöntäville kattojärjestöille – esimerkiksi Kansainväliselle olympiakomitealle (KOK) ja kansainväliselle jalkapalloliitolle (Fifa) – kisat ovat markkinointikampanja. Suurtapahtumilla yritetään laajentaa ja vankistaa markkina-asemaa eli toisin sanoen päästä käsiksi aiempaa isompiin rahoihin. Toisin kuin liike-elämässä yleensä, KOK:lle ja Fifalle markkinoinnista ei koidu kuluja, vaan tuloja. Kulut ja riskit kantaa kisojen isäntämaa.

Kertyneet miljardit kattojärjestöt jakavat hyvin suurelta osin jäsenmaiden kansallisille liitoille, joiden vastuulla on paikallinen kehitystyö.

Tämä on se toimintalogiikka, mikä on ohjannut urheiluperheen valintoja jo vuosikymmeniä.

Kehitys on johtanut siihen, että urheilun vetovoimaisimmat tapahtumat ovat paisuneet mammuttimaisiksi. Lieveilmiöitäkin on – esimerkiksi korruptio ja ympäristörikollisuutta hipova epäekologisuus – mutta niistä ei ole välitetty.

Nyt on ilmassa ensimmäisiä merkkejä, että edes osa urheilupiireistä ottaa hapuilevia ensiaskeleitaan kohti nykyaikaisempaa arvopohjaa. KOK lanseerasi neljä vuotta sitten Agenda 2020 -nimisen linjauksen, jonka johtoajatus on korostaa tulevissa olympiakisoissa kustannustehokkuutta, ekologisuutta, eettisiä arvoja ja läpinäkyvää järjestelyprosessia.

Toistaiseksi kyse on enemmän puheista kuin teoista, mutta pää on avattu.

Suomessa KOK:n linjaus on otettu sen verran tosissaan, että Opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoitti tällä viikolla myöntäneensä 18 000 euron määrärahan Olympiakomitealle. Tarkoitus on selvittää, voisiko olympialaiset järjestää tulevaisuudessa Suomessa.

Selvityksen tekee Janne Leskinen. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Lahden MM-hiihtojen pääsihteerinä sekä alppihiihdon lajijohtajana.

Selvitystyö ei ole vielä kunnolla alkanut, joten Leskinen ei ole innokas spekuloimaan vastausta saamaansa tehtävänantoon.

Käytännössä Suomen kisaisännyys vaatisi sitä, että olympialiike aloittaisi downshiftauksen eli kohtuullistamisen ja leppoistamisen.

Ei kai kukaan asioista perillä oleva oikeasti usko, että KOK olisi valmis tinkimään kisatapahtuman taloudellisesta tuotosta euroakaan?

– En tiedä siitä, mutta eniten tuloja KOK saa mediaoikeuksien myynnistä. Niiden hinta ei määräydy stadionrakentamisen tai muun infran perusteella, Leskinen toteaa.

Hän uskoo, että Agenda 2020:lla on vaikutusta tulevien kisaisäntien valintoihin.

– Jos jollakin hakijalla on suorituspaikat olemassa, se on varmasti vahvemmilla kuin sellainen hakija, jonka pitää rakentaa paljon uutta. Kiinteä rakentaminen vähenee ja sitä korvataan väliaikaisella. Luovuus korostuu.

– Osa tätä kehityslinjaa olisi se, että kisaisännyyksien jaetut mallit yleistyvät. Tukholma hakee vuoden 2026 talvikisoja, ja heidän suunnitelmissaan kelkkailu järjestettäisiin Liettuassa, koska siellä on rata jo olemassa, Leskinen havainnollistaa.