Uutiset

Voiton päässä välieristä

Hämeenlinnan Pallokerhon A-nuoret kaatoivat lauantaina Espoon Bluesin toisen kerran jääkiekon nuorten SM-liigan puolivälierissä. Kerho taisteli yli tuhannen kotikatsojan riemuksi 3-2 (1-1, 2-0, 0-1) -voiton ja pääsi yhden tikin päähän ikäluokan tämän kauden mitalipeleistä.

-Hyvä taisteluvoitto. Olimme välillä pinteessä, ja Blues hallitsi osittain kiekollista peliä. Niin on kuitenkin sanottu, että pleijareissa joukkueen sydän ratkaisee. Tänään pelissä paistoi taas, kuinka hyvin kiekkoa syödään ja uhraudutaan, kehui HPK:n päävalmentaja Olli Salo joukkueensa taistelua.

Tiukassa Kerhon voitto lauantaina oli. Se pääsi kolmanteen erään kahden maalin johdossa, mutta Kalle Kossila toi Kärpät maalin päähän kymmenisen minuuttia ennen loppusummeria. Sen jälkeen peli oli pitkälti kotijoukkueen päädyssä, ja sai Kärpät kiekon kerran maaliinkin, mutta toinen päätuomari Olli Lehtolammi hylkäsi osuman korkealla mailalla tehtynä.

-Olemme joutuneet taistelemaan jo runkosarjassa otteluiden viimeiset hetket. Jokainen peli on ollut kova, ja se on opettanut meitä. Pojat ovat kasvaneet siinä mitä on pelin voittaminen, Salo sanoi.


Saros ?mainio

Kärpät avasi ottelun maalinteon avauserässä, kun Robert Rooba ohjasi Nikke Kettukankaan laukauksen ohi HPK:n maalissa mainiosti pelanneen Juuse Saroksen. Kerho tasoitti pari minuuttia myöhemmin ylivoimalla. Marko Rairama laukoi kiekon maaliin. Syöttöpisteen saivat Robert Leino ja Miika Heikkilä.

Kerho siirtyi toisessa erässä 2-1-johtoon taas ylivoimalla. Robert Leino pyöritti Bluesin nelikon solmuun ja laukoi kiekon ohi Jonathan Iilahden. Syöttöpisteen saivat Rairama ja Lauri Kärmeniemi. Isäntien voitto-osumaksi jääneen 3-1-maalin viimeisteli maalin edestä Teemu Rautiainen. Syöttöpisteen sai ykkösketjun sentteriksi miesten liigaottelussa pelanneen Otto Paajasen tilalle tulleen Joona Monto.

Yksi Kerhon sankareita oli varmasti maalissa torjunut Saros. Hän ehti kiekon eteen 25 kertaa.

-Nuori poika torjuu huikeasti illasta toiseen. Kova jätkä, ei voi muuta sanoa, valmentaja kehui.

Valmentaja nosti joukkueestaan erikseen esiin myös kapteeni Marko Rairaman.

-Hänen työmääränsä on todella kova. Hän oli ensimmäisenä karvaamassa ja ensimmäisenä ottamassa vastustajia omaan suuntaan kiinni. Rairama on pelimme ruumiillistuma. Kukaan ei voi löysäillä, kun kapteeni painaa tuolla tavalla. Myös Joona Monto tuli isoon paikkaan paikkaamaan Paajasta ja onnistui hyvin, Salo kehui.

Kerho-luotsi ei ollut täysin tyytyväinen ottelun tuomarikaksikon Lehtolammi-Janne Haapalahti työskentelyyn.

-Tuntui vain siltä, että Bluesin valmentaja huusi ja tuomarit menivät niihin. Kolmannessa erässä ensin ei saanut mistään jäähyä ja sitten linja muuttui. Ei se niin voi olla, että paikkaa oikein tarjotaan, Salo mietti.


Maanantaina ?seuraavaksi

HPK ja Blues jatkavat taistelua välieräpaikasta maanantaina. Kerholla on Espoon Matinkylässä paikka katkaista sarja.

-Kova vääntö tulee edelleen. Uskon, että pieni kaukalo sopii meille. Meillä on buumi päällä ja jalka käy paremmin kuin Bluesilla. Paineet ovat siellä. Sanotaan, että katkon paikka on vaikea, mutta eihän meillä ole mitään hätää. Kukaan ei ole meihin missään vaiheessa uskonut, mutta me uskomme kovaa ja lähdemme maanantaina katkomaan sarjaa, Salo päätti. (HäSa)

Päivän lehti

20.1.2020