fbpx
Uutiset

VR vei viimeiset iltajunat

Syyskuun alussa voimaan tullut VR:n aikataulu-uudistus pyyhkäisi mukanaan lauantai-illan viimeiset junat pääkaupunkiseudulle. Ennen Hämeenlinnasta pääsi Helsinkiin kello 22.50 ja 23.50. Nyt lauantain viimeinen juna meneekin jo kello 21.49.

Projektipäällikkö Antti Korhonen VR:ltä perustelee iltajunien lopetusta vähäisillä matkustajamäärillä.

– Junia käytettiin hyvin vähän. Junissa oli korkeintaan muutamia kymmeniä matkustajia, aikataulu-uudistusta suunnitellut Korhonen selittää.

Korhonen ei ole saanut vihaista asiakaspalautetta Hämeenlinnan lauantai-illan junia kaipaavilta.

– Seuraamme asiaa. Jos palautetta tulee, katsomme, mitä voimme tehdä.

Kaikkina muina iltoina paitsi lauantaina viimeinen juna Helsinkiin lähtee kello 22.39. Tampereelta pääsee viikon jokaisena päivänä pääkaupunkiin vielä kello 23.02, mutta juna on pendolino, joka ei pysähdy Hämeenlinnassa.

Lauantai-ilta voi tulla pitkäksi viimeisestä junasta myöhästyneelle, sillä seuraavaa junaa saa odotella puolikuuteen. (HäSa)

Menot