Uutiset

Vuoden johtolanka -palkinto Tapani Baggelle

Suomen dekkariseura ry:n Vuoden johtolanka -palkinto 2007 on myönnetty Tapani Baggelle romaanista Musta taivas.

Palkintoraadin mukaan Bagge on kirjoittanut viidennen Hämeenlinnaan sijoittuvan rikosromaaninsa Musta taivas tutun älykkäällä ja nautittavalla kielellä. Romaanin laaja henkilögalleria on poikkeuksellisen rikkaasti ja uskottavasti kuvattu. Henkilöt ovat moniulotteisia, eläviä hahmoja, joilla on taipumus ja tahto sekä hyvään että pahaan.

Palkintolautakuntaan kuuluivat Marja Istala Kumpunen, Antti Turunen ja Mikko Varis.

Suomen dekkariseura ry:n Vuoden johtolanka -palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden merkittävästä dekkariteosta.

Vuoden johtolanka-palkinto koostuu johtolanka-idean sisältävästä keramiikkalaatasta ja sitä kehystävistä jykevistä koivupuisista raameista. Sen on suunnitellut keraamikko Terhi Ingman ja toteuttanut yhdessä puuseppä Mikko-Pekka Immosen kanssa.

Voittaja saa myös haltuunsa vuodeksi kiertopalkinnon, joka on taiteilija Tuke Laurilan veistämä komisario Palmua esittävä puureliefi. (HäSa)