Uutiset

Vuoden urheilija 2016 julkaistaan tänään – Tähti voi voittaa kuin Keke Rosberg aikoinaan

Onko aika kypsä jo sille, että vammaisurheilija voidaan valita Vuoden urheilijaksi?

Kysymykseen saadaan vastaus illan Urheilugaalassa. Paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti lähtee tilaisuuteen suurimpana ennakkosuosikkina.

– Juhlapuhetta en ole miettinyt. Se tulee sitten spontaanisti, jos tarvetta on. Tavoitteeni on aina voittaa, mutta en odota, että voittaisin, Tähti muotoilee.

Tähti on hallinnut kilpailluimman vammaisurheilulajin pyörätuolikelauksen kovimman luokan T54:n 100 metrin matkaa jo 12 vuotta. Hän on kelannut kultaa niin Ateenan, Pekingin, Lontoon kuin Rionkin paralympialaisista.

Olympia- ja paralympialajeissa Tähti oli viime vuoden ainoa suomalainen kultamitalisti.

– Varmaan minulla on nyt paremmat mahdollisuudet voittaa kuin koskaan ennen, Tähti myöntää.

Miehen mielessä kummittelee kuitenkin neljän vuoden takainen Urheilugaala. Silloin takana oli kausi, joka on edelleen hänen uransa paras. Paralympiakullan lisäksi Tähti kelasi vuonna 2012 yhä voimassa olevan maailmanennätyksen.

Neljä vuotta sitten Tähti sai urheilutoimittajien äänestyksessä selvästi eniten ykkössijoja (141). Siitä huolimatta hän jäi kokonaistuloksissa Tuuli Petäjä-Sirénin ja Antti Ruuskasen taakse.

Tähti putosi kolmanneksi, koska peräti 13,9 prosenttia äänestäjistä ei sijoittanut häntä lainkaan kymmenen joukkoon. 13,9 prosenttia tarkoitti nollaa pistettä 50 äänestäjältä.

– Listojen ulkopuolelle jättäminen tuntuu säälittävältä. Olen tyytyväinen, jos tuo 50 äänestäjän joukko on nyt pienentynyt 50 prosentilla, Tähti naurahtaa.

– Pelkään, että nollapisteet ratkaisevat myös tänä vuonna. Henri Kontinen ja Mira Potkonen ovat varmaan jokaisen toimittajan listalla, joten jos tarpeeksi moni jättää minut pois, ei siinä ykkössijat auta.

Oikea urheilija

Sääntöjen mukaan Tähti voi toki voittaa myös pelkillä ykkössijoilla. Kyse on niin sanotusta Lex Suutarisesta.

Vuonna 1974 ampumahiihtäjä Juhani Suutarinen sai 67 prosenttia ykkössijoista, mutta kokonaisäänissä hän jäi pikajuoksija Riitta Salinin taakse. Sen jälkeen sääntöihin tehtiin pykälä, jonka mukaan yli 50 prosenttia ykkössijoista saanut urheilija on automaattisesti Vuoden urheilija.

Sillä pykälällä titteli on voitettu kerran. Vuonna 1982 niin moni urheilutoimittaja jätti F1:n maailmanmestarin Keke Rosbergin lapultaan pois, että mäkihypyn maailmanmestari Matti Nykänen keräsi eniten pisteitä. Rosberg sai kuitenkin yli 50 prosenttia ykkössijoista, joten hänestä tuli Vuoden urheilija.

Rosbergiä kaikki eivät aikoinaan halunneet noteerata ehkä siksi, ettei autourheilua pidetty oikeana urheiluna. Tähdestä tuskin kukaan väittää, ettei hän olisi oikea urheilija. Lähinnä kyse on siitä mielipiteestä, ettei vammaisurheilua pysty vertaamaan vammattomien huippu-urheiluun.

Koska kilpailija- ja harrastajamäärät ovat pienemmät kuin vammattomien urheilussa, vammaisurheilu pitäisi joidenkin urheilutoimittajien mielestä arvioida ja palkita edelleen omassa kategoriassaan.

– Toisaalta vammattomienkin urheilussa on paljon hyvin pieniä marginaalilajeja. Jossain voi päästä huipulle, vaikka aloittaa 26-vuotiaana, viittaa Tähti nyrkkeilijä Mira Potkoseen.

– Meidän luokassamme sellainen olisi mahdotonta.

Tiennäyttäjä

Vammaisurheilun arvostukselle Tähti on joka tapauksessa tehnyt paljon hyvää. Kun hän otti ensimmäiset paralympiakultansa Ateenassa 2004, julkinen keskustelu vaati vammaisurheilijoita mukaan Vuoden urheilija -äänestykseen.

Olympiakomitean aloitteen jälkeen Urheilutoimittajain liitto ja Paralympiakomitea sopivatkin, että vammaisurheilijat voivat päästä äänestyksessä ehdolle. Tähti sijoittui lopulta kuudenneksi.

Pekingin vuoden 2008 paralympiakullan jälkeen keskustelu Tähden puolesta oli vaimeampaa. Silloin hän sijoittui yhdeksänneksi.

Neljä vuotta sitten Tähteä vaadittiin jo vahvasti voittajaksi, mutta hän jäi siis kolmanneksi. Tällä kertaa julkinen paine on ajanut Tähteä voittajaksi yhä vahvemmin.

– Elämääni valinta ei varmasti muuttaisi mitenkään, mutta paraurheilulle ja junioreille se olisi taas tietynlainen tiennäyttö, että kaikki on mahdollista.

Tähti, 33, myöntää Urheilugaalan jopa hieman hermostuttavan. Hän kuitenkin uskoo pystyvänsä seuraamaan itse tilaisuutta rennosti.

– Kun neljä vuotta sitten tulimme punaiselle matolle, haastatteluissa meni varmaan tunti. Siinä ajassa jännitys ehtii kyllä laueta.

Tähti on joka tapauksessa tyytyväinen, että valinta ja sen ympärillä vellonut keskustelu saadaan vihdoin pakettiin. Kävi kuinka kävi, keskiviikkona hän lentää Espanjaan.

Tähti asuu ja harjoittelee talven Fuengirolassa. Lisäksi hän pelaa pyörätuolikoripallossa Espanjan pääsarjassa Malagan joukkueen riveissä.

Urheilugaala Yle TV2:lta tänään kello 20–22.