Uutiset

Vuokra-asuntojen savuttomuus ei ole Hämeenlinnasta ajankohtaista

Tupakoimattomuus alkaa vähitellen vallata alaa myös kuntien vuokrataloissa. Hämeenlinnassa asia ei kuitenkaan ole toistaiseksi ajankohtainen.

Esimerkiksi Espoon kaupungin tänä vuonna valmistuneissa ja hiljattain peruskorjatuissa vuokra-asunnoissa ei saa polttaa.

Hämeenlinnan kaupungin vuokra-asuntoja hallinnoivan Hämeenlinnan Asuntojen toimitusjohtajan Matti Riekkolan mukaan savuton vuokratalo olisi periaatteessa mahdollista toteuttaa juuri joko uudiskohteen käyttöönoton yhteydessä tai jos vanhaa kohdetta remontoitaisiin perusteellisesti siten, että siihen otettaisiin remontin jälkeen uudet asukkaat .Suunnitelmia tämän suhteen ei kuitenkaan ole.

Riihimäelläkään ei savuttomia vuokra-asuntoja vielä ole, mutta ajatus siitä, että osa vuokrataloista voisi olla savuttomia, on otettu esiin kaupungin savuttomuudesta tehtyä valtuustoaloitetta käsiteltäessä. Myös Helsingissä vuokra-asuntojen savuttomuutta selvitellään.

Vuokra-asuntojen tupakointikieltoa on muun muassa Espoossa perusteltu paitsi terveysseikoilla myös kustannussäästöillä. Riekkola myöntää, että kustannuksia todella syntyy, jos tupakansavulla kyllästetyn asunnon pinnat joudutaan vuokralaisen vaihtumisen yhteydessä uusimaan. (HäSa)

Päivän lehti

6.6.2020