Uutiset

Vuokrattavia sähköautoja halutaan lisätä joukkorahoituksella

Sähköauto-operaattori EkoRent aikoo kasvaa joukkorahoituksen turvin pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ja ulkomaille saakka.

Helmikuun lopussa käynnistyneellä avoimella osakeannilla oli tiistaihin 22. maaliskuuta mennessä kerätty 42 prosenttia eli 63000 euroa minimitavoitteeksi asetetusta 150 000 eurosta.

– Enkelisijoittajiemme lisäksi mukaan ovat lähteneet tavalliset ihmiset. Yksittäisiä pieniä sijoituksia on saatu jopa Saudi-Arabiasta ja Dubaista, EkoRentin toimitusjohtaja Juha Suojanen kertoo.

– Rahat käytetään yrityksen kasvuun, uusien autojen hankintaan ja latauspisteiden rakentamiseen.

SÄHKÖAUTOJEN tuntivuokrausta ja yhteiskäyttöä tarjoava EkoRent on toiminut pääkaupunkiseudulla parisen vuotta. Sillä on vajaat 1 200 rekisteröitynyttä yksityisasiakasta ja 15 vuokrattavaa Nissan Leaf -sähköautoa.

Sähköautojen yhteiskäyttö taloyhtiöissä alkaa keväällä Espoon Suurpellossa. Seuraava vastaava kohde on Helsingin Kalasatamaan nouseva Kiinteistö Oy Helsingin Trokari, jonne toimitetaan kaksi Leafia ja autojen vaatimat nopeat latausasemat.

Yhteiskäyttöauto maksaa osakkaille viisi euroa tunnilta ilman muita ylimääräisiä kuluja. Joukkorahoituskampanjan avoimeen osakeantiin puolestaan pääsee mukaan 150 euron minimisijoituksella 3. huhtikuuta saakka.

EKORENT etsii parhaillaan franchising-pohjalla toimivaa yrittäjää Turun seudulta.

Kysyntää vuokrattavista sähköautoista olisi muuallakin Suomessa, mutta Suojasen mukaan resurssit riittävät laajenemiseen vain suurimmille kaupunkiseuduille.

Pitemmällä aikavälillä EkoRent pyrkii Euroopan isoihin kaupunkeihin.

– Kotimaan markkinat ovat pienet, ja ruuhkat toisaalta suurimmat ulkomailla. Yksi yhteiskäyttöauto voi korvata 10–15 yksityisautoa, Suojanen huomauttaa.