Uutiset

Vuorikiipeilijälle on voitto, jos kotiin palaa kaikki sormet ja varpaat tallella

 

Atte Miettinen on ensimmäisenä suomalaisena kiivennyt jokaisen mantereen korkeimmalle vuorelle. Vuorikiipeily ei ole lastenleikkiä, esimerkiksi Everestin kiipeilylupaa hakiessa täytyy ilmoittaa mitä ruumiillesi tehdään, jos kuolet vuorella.
 
 
 
Mount Everestin rinne, korkeutta yli kahdeksan kilometriä. Happea on ilmassa noin kolmannes maanpinnan tasoon verrattuna.  Happinaamarisi hajoaa. Haukot ilmaa keuhkoihin ja tuntuu, ettet pysty hengittämään. On kylmää. Tuuli tuivertaa.
 
– Siinä vaiheessa toinen puoli aivoista huutaa paniikkia ja toinen puoli muistuttaa, että paniikki on viimeinen asia, joka tilanteessa kannattaa, kertoo vuorikiipeilijä Atte Miettinen.
 
Ensimmäisenä suomalaisena jokaisen mantereen korkeimmalle vuorelle kiivennyt mies tietää, mistä puhuu. Vuorikiipeily ei ole lastenleikkiä.
 
Suru-uutisia epäonnisista kiipeilijöistä on tänä vuonna tullut niin Keski-Euroopasta kuin Alaskastakin.
 
Mount Everestillä kiipeilykausi oli tällä kertaa yksi kaikkien aikojen kohtalokkaimmista vieden 11 kiipeilijän hengen.
 
– Eräs kokenut kiipeilijä sanoi taannoin, että mitä pidempään kiipeät, sitä pidemmäksi kasvaa lista kavereista, jotka eivät ole enää täällä, Miettinen sanoo.
 
Hän ei anna kiivetessä pelolle valtaa, jotta se ei alkaisi määrätä hänen toimintaansa. Henkinen valmistautuminen on tärkeää.
 
– Tavallaan sitä hyväksyy, että vuorilla ei voi kontrolloida kaikkea.
 
Miettisen vaimon voisi kuvitella olevan kauhuissaan miehensä harrastuksesta. Mutta päinvastoin, hän kannustaa miestään ja kiipeilee itsekin.
 
Vuorikiipeilyn vaaroja on kuitenkin jouduttu perheessä pohtimaan ihan tosissaan. Vakavia keskusteluja on käyty.
 
– Everestin kiipeilylupaa varten täytyy täyttää paperi, jossa päätät mitä ruumiillesi tehdään, jos kuolet vuorella. Jos asiaa ei aikaisemmin ole miettinyt, niin siinä vaiheessa viimeistään tulee miettineeksi, Miettinen sanoo. 
 
Pilvien välistä siintää savanni
Jokin kiipeilyssä vetää vaaroista huolimatta puoleensa. Miettinen muistelee, että jo lapsena kiipeilemisessä oli jonkinlaista viehätystä.
 
Vanhempien mukaan ainakin pinnasängystä tuli kerran pudottua kiipeily-yrityksen jälkeen. Myös vessanpöntön kannelle pikku-Atella oli tapana kavuta seisomaan.
 
Ensimmäisen kerran Miettinen tutustui vuorikiipeilyyn vuonna 2003. Sattumalta.
 
– Olen matkustanut lähes sadassa maassa ja etsin matkoiltani yleensä poikkeavia kokemuksia, hän kertoo.
 
– Matkaillessani Tansaniassa Kilimanjaron läheisyydessä, tuttavani ehdotti, että kiipeäpä tuo vuori tässä samalla.
 
Miettinen teki työtä käskettyä ja tunne huipulla vei mukanaan.
 
Siellä hän tunsi valloittaneensa vuoren lisäksi myös itsensä.
 
– On mieletöntä katsoa huipulta alas, kun savanni näkyi pilvien välistä. Ajattelin, että tämän tunteen haluan kokea uudestaan.
 
Monelle aloittelevalle kiipeilijälle ei tulisi mieleen lähteä kipuamaan ensimmäisenä Afrikan korkeimmalle vuorelle.
 
Miettinen kuitenkin vakuuttaa, että vuori on Seitsemästä Huipusta helpoin. Se ei teknisesti ole vaikea, vaan kiipeilijän täytyy vain jaksaa panna jalkaa toisen eteen.
 
Ensimmäisellä kerralla viikon kiipeilymatka tuntui toki Miettisestäkin hankalalta.
 
– Eihän se mikään piknik-retki ole. Nyt pidän Kilimanjaroa kuitenkin aika helppona vuorena.
 
Seven Summits -projektia Miettinen pohti pitkään. Viime keväänä hän lopulta päätti, että yksittäisten vuorien kiipeämisen sijaan on aika asettaa isompi tavoite. Ennen kaikkea maailman korkeimman vuoren, Mount Everestin, valloittaminen houkutteli mielessä.
 
200m/h
Vaikka Miettisen ensimmäinen kiipeilykokemus oli päähänpisto, vuorelle kiipeämiseen tarvitaan valmistautumista.
 
Huipun tavoittelua varten täytyy harjoitella niin fyysistä kuin henkistäkin kestävyyttä. Muuten matka jää kesken.
 
Miettinen asuu tällä hetkellä Dubaissa. Siellä hän asuu 55-kerroksisessa kerrostalossa. Kotoa löytyy siis juuri sopiva kuntoilupaikka.
 
– Laitan 30 kiloa vesipulloja reppuun ja kävelen talon portaita ylös ja alas useita tunteja. Se simuloi parhaiten vuorikiipeilyn askellusta.
 
Pitkäkestoiset harjoitukset ovat tärkeitä. Koripalloakin pelataan kavereiden kanssa ulkona kahdesta neljään tuntiin, usein neljänkymmenen asteen helteessä.
 
Varusteidenkin on vuorilla oltava kunnossa. Tuuli saattaa puhaltaa jopa 200 kilometrin tuntinopeudella.
 
Pelkästään ruokaa täytyy olla mukana valtavat määrät.
 
Miettisen lääkäri oli laskenut, että Everestillä kiipeilijä kuluttaa yhden päivän aikana noin 15 000 kilokaloria. 
 
Myös vaatteiden pitää ääriolosuhteissa olla juuri oikeanlaiset.
 
– Esimerkiksi kengän pohjallisissa pitää olla lämmittimet. Yhdellä tiimimme jäsenellä ei ollut ja hänen varpaansa paleltuivat niin pahasti, että ne jouduttiin amputoimaan.
 
– Oikeastaan, jos vuorilta palaa kotiin kaikki sormet ja varpaat tallella, se on voitto, Miettinen sanoo.
 
Varsinkin Everestin valloituksessa Miettinen joutui muistuttamaan itselleen vähän väliä, että kyllä jaksat.
 
Huipulle kiipeämisen eli huiputuksen päivänä viimeisestä leiristä huipulle oli matkaa vajaat kaksi kilometriä. Miettinen kiipesi matkan verrattain nopeasti. Kahdeksassa tunnissa.
 
– Siinä vaiheessa mennään kaksisataa metriä tunnissa, vaikka ollaan hyvässä kunnossa, Miettinen hymähtää.
 
Onkohan tässä järkeä?
Miettinen vietti Seven Summits- projektin parissa 13 kuukautta putkeen vuorilla. Mount Everestiltä palattuaan hän ehti olla kotona vain kymmenen päivää, ennen kuin lähti kiipeämään seuraavaa vuorta.
 
Miettisten esikoinen syntyy marraskuussa. Tuleva perheenlisäys on saanut kiipeilijän pohtimaan harrastustaan ja vuorilla ollessa on ollut aikaa miettiä.
 
– Vaimoni raskaus paljastui minulle juuri, kun olin lähdössä Mount Everestille. Siinä vaiheessa kävi mielessä, että onkohan tässä mitään järkeä.
 
Seikkailuinnostaan Miettinen ei aio luopua. Isäksi tulemista odotellessa hän on kuitenkin päättänyt, että intoa voisi suunnata sellaisiin asioihin, joissa välittömät riskit ovat vähän pienempiä.
 
– Ei ole kohtuullista perhettä kohtaan, että juoksen koko ajan laittamassa henkeäni likoon. En myöskään halua menettää sitä erikoista aikaa, kun lapsi on pieni.
 
Vuorten valloittaminen saattaa olla pikku juttu verrattuna siihen, mitä marraskuusta lähtien on luvassa. (HäSa)
 
 
 

Se kuuluisa veli

Atte Miettinen kertoo:
”Olemme perheeni kanssa erittäin läheisiä. Vaimoni ihmettelee välillä, kun soittelen vanhemmilleni ja sisaruksilleni lähes päivittäin, vaikka olemme eri maissa.
Soitin vanhemmilleni jopa Everestin viimeiseltä leiriltä ennen huipulle kiipeämistä. Halusin tietysti kertoa ylpeänä, mitä olen saavuttanut, mutta myös ilmoittaa, että kaikki on hyvin.
Joulut olemme pyrkineet viettämään aina yhdessä. Minulle on tärkeää käydä Suomessa tasaisin väliajoin.
Kun olin nuori, asuimme Hämeenlinnassa monta vuotta, ja minulla on sieltä paljon hyviä muistoja. Kiinnostukseni urheiluun sai kipinän juuri Hämeenlinnassa. Pääsin siellä myös ylioppilaaksi ja kävin armeijan Parolassa. 
Veljeni Karri tunnetaan musiikkiurastaan Palefacena. Koko perheemme on hyvin musikaalinen. Isä on laulanut kuorossa ja minä sekä siskoni kävimme musiikkiluokkaa. Laulamme usein porukalla, kun kokoonnumme yhteen. Musiikki on minulle myös hyvä tapa viettää aikaa. Vuorella kiivetessä lauleskelen kaikenlaista.
Räppäämisen jätän kuitenkin suosiolla Karrille, se on hänen alaansa.
Olemme Karrin kanssa päätyneet hyvin erilaisille aloille. Mielestäni meissä on kuitenkin paljon samaa. Meille on pienestä asti opetettu, että jos on kiinnostunut jostakin asiasta, sen saavuttamiseksi pitää tehdä töitä. Meitä yhdistääkin päättäväisyys ja halu kokeilla uusia asioita.
Olemme molemmat myös valmiita tekemään uhrauksia sen eteen, että voimme toteuttaa unelmiamme. Kumpikaan meistä kun ei varsinaisesti tee valtavirtaan kuuluvia asioita.
Monet nuoret haluavat tulla muusikoiksi, mutta se on äärimmäisen vaikeaa.
On hienoa, että Karri on menestynyt alalla, se on osoitus hänen päättäväisyydestään. Toivottavasti omat saavutukseni kertovat samaa minusta.
Ainakin on ihan hauskaa, että Seven Summits -projektin jälkeen muutamat ihmiset tuntevat minut ihan Attena, eikä Karrin veljenä.”