Uutiset

Vuorossa Gaddafin Libya

Libyan tilanteen kärjistyminen aina sisällissodaksi asti on mahdollista. Väkivalta on ainoa tapa, jolla maan johtaja Muammar Gaddafi voi puolustaa asemaansa, rauhanomaisin keinoin hän on hyvin lyhyessä ajassa maanpakolainen.

Voiko Gaddafi pysyä vallassa? Se näyttää hyvin epätodennäköiseltä. Ratkaisevaa on se, pysyykö armeija uskollisena johtajalle, joka on pitänyt sotilaistaan hyvän huolen.

Libya on jonkinlainen sosialistinen yhteiskunta, joka keskeinen piirre on nykymaailmassa sangen pitkälle viety sulkeutuneisuus. Libyalaiset ovat tottuneet elämään erillään muusta maailmasta sitä elämää, jonka Gaddafi on heille järjestänyt.

Juuri sulkeutuneisuudessa onnistuminen varmasti ruokkii käsitystä, että päätään nostava kansa on kukistettavissa voimalla, tarvittaessa äärimmäisen verisellä sisällissodallakin.

Maan johdon käsitystä saattoi hyvinkin edustajaa Gaddafin pojan käsittämätön ja vastuuton tv-puhe. Sen sanoman voi tiivistää näin: edessä on aika, jolloin punnitaan asein, kuka on kuka Gaddafin Libyassa.

Puhe oli suoranainen järkytys länsivalloille. EU ryhtyi pohtimaan pakotteita, Yhdysvallat tuomitsi väkivallan ja YK ryhtyi arvioimaan, mitä maailmanjärjestö voisi tehdä verenvuodatuksen estämiseksi.

Maailmalla ei taida tosiasiassa olla kortin korttia Libyan tilanteen rauhoittamiseksi. Mikä on maan suunta, se ratkennee ehkä hyvinkin nopeasti.

Suljetun maan todellisuuden kuvaa on vaikea hahmottaa. Enemmän tai vähemmän virallisten tietojen mukaan yhteenotoissa on kuollut parisataa ihmistä, pahimmassa tapauksessa menehtyneitä on paljon enemmän.

Eräiden tietojen mukaan mielenosoittajia on murhattu lentoiskuilla, mutta tämä väite voi olla yhtä hyvin maan johdon propagandaa.

Ehkä Gaddafi esikuntineen haluaa tehdä selväksi, että kansaa vastaan on käännettävissä myös armeijan raskaimmat ja tuhoisimman aseet.

Libya ei kaikesta huolimatta ole niin suljettu yhteiskunta kuin on kuviteltu, sillä kansan nousi siellä vaatimaan oikeuksiaan Tunisian ja Egyptin esimerkkien innoittamana.

Libyalaiset laskivat, että mikä on mahdollista yhden johtajan Egyptissä, on mahdollista myös Gaddafin Libyassa.

Kuinka laajalle alueelle liikehdintä laajenee, sitä voi vain arvailla. Kansa liikehtii ja seuraava kriisipesäke saattaa olla Bahrain.

Demokratia nostaa päätään, olisi silti haihattelua kuvitella, että kansanvalta korvaa kuin taikaiskusta johtajavallan. Demokratia vaatii paljon, ennen muuta sitoutumista opin perusteisiin ja päivänpolitiikan pelisääntöihin.

Liikehdintä vaikuttaa myös kansainvälisen politiikan tasapainoon – kuinka paljon ja miten, se kirkastuu tämän vuoden kuluessa.

Menisikö pahasti vikaan oletus, että lännen vaikutusvalta on vähenemässä ainakin Egyptissä. Libya on tässä mielessä arvoitus.