Kolumnit Uutiset

Vuorotteluvapaus, surullinen tapaus

Hienoa aikaa se oli! Maksa kyllä joutui koville. Se jokapäiväinen samppanjan lipittely kävi työstä.

Kalliiksikin tuli. Maailmanympärimatkalla on sentään aika monta paikkaa, joista kortteja lähetellä. Eivät ne ilmaisia ole, postimerkit. Onneksi vuorotteluvapaani kesti aikoinaan vain neljä kuukautta.

Surullinen tapaus, sellaista ei ollut vuorotteluvapaus. Todellisuus oli toista: ekaluokkalaisesta huolehtimista, ruuanlaittoa, kaupassakäyntiä, pihahommia, harrastuksiin kuskaamista… Arkea. Ei mitään sankarillista saati hedonistista. Eli vapaa sujui kuten pitikin, täytti tarkoituksensa ja odotukset.

Turha tuota todellisuutta on selittää vannoutuneille vapaan kyseenalaistajille. Asenteet ovat syvällä. Niitä voi aistia hallituksen rakennepoliittisessa ohjelmassakin, jossa vuorotteluvapaan ehtojen tiukentaminen taas nousi esiin.

Periaatteessa se on yksinkertaista: pitkäaikaistyöllisen tilalle otetaan joksikin aikaa pitkäaikaistyötön. Etenkin työministeriössä on petytty siihen, että harvoin vuorottelijan tuuraajaksi otetaan (kyllin) kauan työttömänä ollut.

Mikä ongelma se on? Työtön on työtön, olipa sitä päivän tai vuoden. Monella alalla vapaalle pääsy vaikeutuisi entisestään, jos rajoitetaan työnantajan oikeutta valita sijainen.

On harhaluulo, että ”kuka vaan” voi päästä vapaalle. Tuttava kertoi leikkaussalihoitajasta, joka on vakaasti yrittänyt. Ei onnistu. Korkean vastuun ja stressin ammatteja on viljalti. Toivottavasti työnantajilla on viisautta huolehtia muilla tavoin väkensä jaksamisesta.

Joku voi ajatella, että halu pois töistä on viesti työnantajalle: en viihdy työssäni. Yhtä hyvin se voi tarkoittaa, että pidän työstäni niin paljon, että haluan pystyä tekemään sitä täydessä iskussa.

Eikä usein ole kyse siitä, että työstä olisi työntöä pois. Elämä tuo eteen tilanteita, jolloin siviili- ja työelämiä ei pysty yhdistämään tyydyttävästi. Perheestä ei saa vuorotteluvapaata.

Eläkkeistä parutaan alati. Ei ole kumminkaan tajuttu, että vuorotteluvapaan käyttäjä ottaa förskottia eläkkeestään. Sieltähän se on pois.

Rakkaasta vihollisesta on monta mielikuvaa. Hemmotteluvapaa. Rillutteluvapaa. Lekotteluhekotteluvapaa. Tissutteluhissutteluvapaa. Luksusta, johon kansantaloudella ei ole varaa.

Vuorotteluvapaan ehdoksi on väläytetty vapaaehtoistyötä. Kun kieltäytyy työvelvollisuudesta joutuu työelämän siviilipalvelukseen! Vapaan ymmärtäjien mielestä taas työ on oikeus, jopa etuoikeus, jonka voi kernaasti välillä luovuttaa jollekulle toiselle, jos oma talous sallii.

Jouten ei vapaalla saisi olla, hyödyllistä pitäisi puuhata. Utilitaristinen näkökulma on tässä taloustilanteessa ymmärrettävä muttei yksinkertainen. Kuka määrittelee, millainen vapaa-ajan tekeminen on hyödyllistä? Kuka sen tietää?

Hurjapäisimmät ovat jo vuosia odottaneet peliteollisuudesta Suomeen ”uutta Nokiaa” tai jopa kuutta. Moniko piti kymmenen vuotta sitten tietokonepelaamista kansantaloudellisesti hyödyllisenä?

Kun valtakunnan työvoiman koko on noin 2,5 miljoonaa, ei siitä vuosittain vuorotteluvapaata pitävien määrä ole prosenttiakaan. Ratkopa tällä kestävyysvaje.

Päivän lehti

27.1.2020