Uutiset

Vuosi päättyi tahmeasti

Maalivahti Mika Järvinen jatkoi hyviä otteitaan HPK:n maalilla torstaina Lahdessa pelatussa jääkiekon SM-liigan ottelussa Pelicansia vastaan. 39 torjuntaa ottanut Järvinen piti alakynnessä ollutta joukkuettaan mukana pistetaistossa, mutta kotijoukkue oli lopulta ansaitusti parempi maalein 2-1 (2-1, 0-0, 0-0).

-Nyt ei kyllä ole kovinkaan hyvät fiilikset, sillä joukkueenahan tässä mennään. Tappio on usein monen asian summa, enkä tälläkään kertaa osaa tarkalleen sanoa missä oli vika, Järvinen pohti

Järvisen mielestä HPK menetti liikaa kiekkoja ja jäähypenkkiäkin joukkue kulutti ihan liikaa. Kahdeksan kaksiminuuttista järjestivät maalivahdille töitä yllin kyllin.

-Turha on kuitenkin jossitella, sillä Pelicans oli myös hieman parempi joukkue. Meidän olisi pitänyt liikkua paremmin. Ehkä silloin myös jäähyjä olisi kertynyt vähemmän, Järvinen arveli.

HPK yritti loppuun saakka. Vielä vimeisellä sekunnilla Arsi Piispanen pääsi lataamaan suoraan syötöstä, mutta Pelicans-veskari Niko Hovinen oli hereillä ja sai patjansa kiekon tielle.

Piispanen teki myös Kerhon ainoan maalin. 1-1-tasoitus syntyi ylivoimalla ensimmäisen erän yhdeksännellä minuutilla.

Tero Koskiranta vei Pelicansin johtoon hurjan pyörityksen päätteeksi jo ajassa 3.40. Voittomaalinsa lahtelaiset iskivät pian HPK:n tasoituksen jälkeen. Kiekko meni Janne Tavin luistimesta Kerhon maaliin.

Jäähyt sapettivat Rindelliä

HPK:n päävalmentaja Harri Rindell ei saanut miehistöstään irti parasta latinkia. Miestä harmitti pelin jälkeen myös joukkueen saamat jäähyt.

-Kyllä tämä peli nostatti tunteitakin pintaan. Tasoituskin oli lopulta niin lähellä – jos Piispasen veto olisi ollut pari senttiä korkeampi, tilanne olisi ollut ihan toinen. Toisaalta se olisi ollut kyllä tsäkää ja vääryys, mutta pallopelithän ovat tällaisia, Rindell muistutti.

Rindell uskoi jäähyjen kuluttaneen joukkueensa energiaa.

-Kyllä toisen erän alivoiman harjoittelu vei terää kolmannesta erästä, vaikka se olikin ottelun tasaisin jakso, Rindell pohti.

Maalivahtiinsa Rindell oli syystäkin tyytyväinen.

-Järvinenhän oli suorastaan erinomainen, Rindell myhäili.

Rindelliä kismitti jonkin verran myös illan tuomareiden (Jari Leppäalho ja Joonas Pinomaa) työskentely.

-Ikävä, jos ottelu menee sätkimiseksi muiden kuin pelaajien ja valmentajien ansiosta. Emme saaneet kunnolla edes hikeä pintaan ainakaan pelaamalla. Se oli sääli, sillä vastassa oli hieno joukkue, ja alla hyvä ottelu. Tällä kertaa fokus karkasi muihin asioihin, Rindell sanaili.

Pelicans laukoi paljon

Myös Pelicansin päävalmentajan Kai Suikkasen mielestä torstain ottelu oli sekava kamppailu. Kolmeen pisteeseen hän oli kuitenkin hyvinkin tyytyväinen.

-Harvoin nimittäin kahdella tehdyllä maalilla voitetaan. Saimme tehdä maalien eteen vieläpä hirveän urakan. Lauoimme yli 70 kertaa ja maalipaikkojakin oli aika paljon.

-Kiekollisia hienouksia ei kuitenkaan nähty, kun kukaan ei tiennyt mistä vihelletään ja mistä ei, ja kuka on kulloinkin menossa istumaan jäähylle. Pelicansin säännöissä kielletään tuomareiden arvostelu, mutta tällaisen pelin jälkeen se on vaikeaa, Suikkanen ihmetteli. (HäSa)