Uutiset

Vyötärömakkarani ei ole minun

Lihavuudesta ei enää pitäisi ajatella, että se on oma vika.

Näin lausui viime viikolla lihavuuden hoitoa käsitelleessä lehtijutussa dosentti Kirsi Pietiläinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) lihavuustutkimusyksiköstä.

Voisi luulla, että supersize me -elämäntyyli koostuisi yksinkertaisista valinnoista. Valitsen syödä usein pikaruokaa. En valitse spinning-tuntia.

Mutta ei, Pietiläisen mukaan pelastusrengas vyötäisillä ei ole ihmisen oma. Se kuuluu yhteiskunnalle, joka renkaan on tuottanut. Yhteiskunta ja elämäntavat ovat muuttuneet sellaisiksi, että painonhallinta on entistä vaikeampaa. Ylipainoinen on yhteiskunnan uhri.

Kyllä yhteiskunnan pitäisi ryhtyä toimiin vatsamakkaransa hävittämiseksi. Ei ole kovin reilua säilöä sitä kansalaisten vyötäisillä.

Mallia voitaisiin ottaa siitä, miten toista suurta terveyshaittaa, tupakanpolttoa, on Suomessa kohdeltu.

Parikymmentä vuotta sitten Suomessa tupakoitiin kaikkialla: kodeissa, autoissa, työpaikoilla, ravintoloissa. Tupakointi tiedettiin epäterveelliseksi, mutta ihmiset tupakoivat siitä huolimatta. Niinpä huolehtivan yhteiskunnan piti kaikin tavoin tehdä tupakointi kansalaisilleen mahdollisimman vaikeaksi.

Laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi vääntyisi myös laiksi ylipainoisuuden vähentämiseksi.

Toimenpiteet pitäisi rajata selkeästi. Mielestäni yhteiskunnan kannattaisi pelastaa nuoret. Ylipainoiset nuoret ovat tulevaisuuden kakkostyypin diabeetikkoja.

Lakisääteisesti voitaisiin rajata esimerkiksi pikaruoan käyttöä. Pikaruokaa ei saisi myydä alaikäisille, ja pikaruoan syöminen työpaikoilla kiellettäisiin. Myöhemmin lakia voitaisiin täydentää siten, että alle 18-vuotiaille myös pikaruoan hallussapidosta tulisi laitonta, joskaan ei rangaistavaa.

Mäkkärin ovella seisoisivat portsarit, ja välitunnilla yläkoulun pahisjengi lähtisi nurkan taakse vetämään isompien kavereiden hakemia hamppareita.

Tai hei, toinen ajatus: mitä jos jokainen tekisi niin kuin alussa mainitsemaani lihavuusjuttuun haastateltu mies, joka oli aiemmin ylipainoinen. ”En syö enää liian isoja annoksia”, mies paljasti salaisuutensa.

Tietysti on ihmisiä, joiden on geeniensä puolesta lähes mahdotonta saavuttaa tikkureisiä. Mutta kuinka suuri osa ylipainoisista ihmisistä todella kuuluu tähän ihmisryhmään?

Lisäksi painoindeksin normaaliarvoille mahtuakseen ei tosiaankaan tarvitse pyrkiä tikku-lookiin. Esimerkiksi minä, joka painoindeksitaulukon mukaan sijoitun nyt jonnekin normaalipainon keskivaiheille, voisin huoletta painaa 15 kiloa enemmän, ennen kuin olisin lievästi ylipainoinen. Samoin voisin painaa 15 kiloa vähemmän, ennen kuin minut luokiteltaisiin alipainoiseksi.

Mediumsize me -tila ei vaadi rajuja lakimuutoksia tai kaalisoppakuuria, vaan tylsääkin tylsempien itsestäänselvyyksien muistamista. Esimerkiksi sen, ettei syö ihan liikaa.