fbpx
Uutiset

Wille Rydman jätti valiokuntapaikkansa

Wille Rydman Kuva: Heikki Saukkomaa

Kansanedustaja Wille Rydman vapautettiin valiokuntapaikaltaan keskiviikkona eduskunnan täysistunnossa. Rydman oli pyytänyt vapauttamista niistä jäsenyyksistä, joihin kokoomuksen eduskuntaryhmä on hänet valinnut, eli perustuslakivaliokunnan, Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan ja eduskunnan tilintarkastajien jäsenyyksistä. Sen sijaan hallintovaliokunnan varajäsenenä hän jatkaa edelleen.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä käsittelee paikkojen uudelleen jakoa juhannuksen jälkeen.

Rydman on eronnut myös kokoomuksen eduskuntaryhmän jäsenyydestä toistaiseksi. Ryhmä koki, ettei sillä ole enää luottamusta Rydmaniin sen jälkeen, kun Helsingin Sanomat oli kirjoittanut hänen käyttäytyneen epäasiallisesti nuoria naisia kohtaan.

Helsingin Sanomien tekemän soittokierroksen mukaan kokoomuksen Helsingin piirissä on voimakasta vastustusta sille, että Rydman asetettaisiin ehdokkaaksi tulevissa eduskuntavaaleissa.

Menot