Uutiset

Wilma hankkii nyt poweria!

 

– Olen innostunut hankkimaan lisää lihasvoimaa, sillä ratsastaminen ja hevostenkäsittely vaatii myös voimaa, Parolan yläasteen yhdeksäsluokkalainen Vilma Kallio sanoo kierrettyään liikuntasalin Taisto-radan.
 
Vilma Kallio on liikunnallinen nuori nainen, jonka harrastuksiin kuuluvat ratsastus ja lenkkeily. Hentoon varteen ei kuitenkaan ole kertynyt juurikaan lihasvoimaa. Sen kehittäminen kuuluu nyt Vilman ohjelmaan, mutta vieläkin merkityksellisempää lihaskunnosta huolehtiminen on niille tuhansille ja taas tuhansille nuorille, jotka eivät liiku käytännössä lainkaan.
 
Parolan yläaste oli yksi niistä kouluista, joka lähti mukaan kehittämään oppilaittensa lihaskuntoa Nuoren Suomen ideoiman valtakunnallisen Taisto-kampanjan aikana.
 
– Tavoitteena on innostaa erityisesti liikkumattomia nuoria huolehtimaan omasta kunnostaan myös lihaskuntoharjoittelun kautta, Hattulan koulujen liikuntakoordinaattori Niina Hakala sanoo.
 
Vilma Kallio, kuten kaikki Parolan yläasteen oppilaat testasivat nykyistä kuntoaan Taisto-radalla, jossa muun muassa edettiin käsien varassa nojapuilla, juostiin ”rengasjuoksua”, siirryttiin voimistelurenkaalta toiselle viiden metrin matka ja kiivettiin köyttä pitkin. Lisäksi pojat vetivät rekkitangossa leukaa, tytöt tekivät etunojapunnerruksia.
 
Tiistain Parolan tempaus oli samalla koulun oma karsintakisa aluekilpailuin Tampereelle, josta parhaat seulotaan edelleen valtakunnalliseen finaaliin.
 
”Paljon on liikkumattomia”
 
Taisto-kampanjan aikana jokainen mukaan lähteneen koulun oppilas sai oman vinkkivihkosen lihaskuntoharjoittelusta. Harjoituksia on tehty liikuntatunneilla ja annettu lisävinkkejä.
 
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun Nuori Suomi organisoi tällaisen kampanjan valtakunnallisesti, liikuntakoordinaattori Niina Hakala kertoo.
 
Hän painottaa, että jokainen pyrkii kohottamaan lihaskuntoaan omatoimisesti, erityisesti vapaa-ajalla. Vertailua ei tehdä oppilaiden kesken, vaan kuntokäyrää seurataan omaan lähtötasoon verrattuna.
 
Tällä kertaa Taisto-tempauksen harjoitusjakso on vajaan kuukauden mittainen.
 
 – Harjoituksellisesti kyse on tietysti hyvin lyhyestä ajasta, mutta pääasiallinen tavoite onkin herätellä nuoria huolehtimaan omasta kunnostaan, Parolan yhteiskoulun liikunnanopettaja Janne Saarenkanta sanoo.
 
Hän näkee arkityössään erityisen hyvin sen, että hyväkuntoisten ja vähän liikkuvien välinen kuilu kasvaa koko ajan suuremmaksi.
 
– Valitettavasti kokonaan liikkumattomien osuus lisääntyy koko ajan, Saarenkanta sanoo.
Valtakunnan tasolla noin miljoonasta nuoresta vain 35 % liikkuu riittävästi, valtaosa siis aivan liian vähän. Kymmenen prosenttia koko porukasta ei liiku käytännössä lainkaan, vaan elämä soljuu kotona ja koulussa istumiseen ja näiden kahden paikan välillä liikkumiseen. Sekin liikkuminen tapahtuu pääasiallisesti moottorivoimalla.
 
– Liikkuminen vähenee ratkaisevasti siirryttäessä alakoulusta yläkouluun. Siinä riittää haastetta, kun yrittää ideoida kehittyville nuorille innostavia liikuntamuotoja lasten liikunnallisten leikkien sijaan, Janne Saarenkanta myöntää.