Uutiset

WoVosta ei taaskaan riesaa HPK:lle

Se oli kuin toisinto viime maanantain naisten Mestaruusliigan ottelusta. HPK pätki rovaniemeläisen Woman Volleyn lauantainakin suoraan kolmessa erässä ja vain kolmannessa käytiin vähän kiivaampi kamppailu erävoitosta.

– Pelasimme hyvin. Joukkue on hyvässä kunnossa. Olemme nyt hyvässä tilanteessa, selvitti HPK:n päävalmentaja Luca Chiappini runkosarjan viimeistä edellisen ottelun jälkeen.

HPK sijoittuu runkosarjassa toiseksi. Salon LP Viesti valitsee ensimmäisenä vastustajansa puolivälieriin ja toisena on sitten Chiappinin vuoro. Sitä ennen Kerho ja Viesti huipentavat runkosarjan ensi viikon sunnuntaina Elenia-areenassa.

– Harjoittelemme normaalisti. En ole vielä ajatellut yhtään pudotuspelejä. Viesti-ottelu on meille hyvä testi ennen puolivälieriä. Täysillä lähdemme tietysti siihenkin otteluun. Aina pelaamme voitosta, italialaisvalmentaja jutteli.

Kerhon hakkuri Piia Korhonen oli vaihteeksi joukkueensa ykköstykki. Hänen saldonsa koostui kolmestatoista voitetusta hyökkäyspisteestä, neljästä torjunnasta ja yhdestä ässäsyötöstä.

– Meni ihan hyvin. Lähdimme peliin hyvin fiiliksin ja peli kävi alusta lähtien, Korhonen tuumi.

Hän on tehnyt tällä eniten pisteitä liigan suomalaispelaajista ja samalla oman liigan piste-ennätyksensä.

Korhonen antoi pallolle kyytiä sekä Katja Kylmäahon että Annina Antikaisen passeista. Kylmäaho pelasi kaksi ensimmäistä erää ja Antikainen kolmannen.

– Passareissamme on eroavaisuuksia. Kummankin kanssa on kuitenkin helppo pelata, Korhonen kiitteli joukkueensa pelin rakentajia.

Kerhon keskipelaajista Karoliina Friberg pelasi alusta loppuun. Michaela Madsen sai huilata reilun erän. Hänen tilalleen tuli jalkavammasta pelikuntoon toipunut Roosa Nieminen.

Parasta tulitukea Korhonen sai Keao Burdinelta, jonka käsi on nopea. Yhdysvaltalaisen taitotaso on huipputasoa. Burdine kunnostautui myös nostajana liberona mainiosti puolustavan Saana Koljosen kanssa. Ehkä vähän yllättäenkin Koljonen sai nostaa yli puolet vastustajan aloituksista.

Woman Volleyn päävalmentajaa Teemu Mäkikyröä ei kaksi peräkkäistä 3–0-tappiota Hämeenlinnassa tyietysti yhtään naurattanut.

– Samanlainen peli kuin maanantaina. Vain kolmannessa erässä saimme aikaan jonkinlaista peliä. Silloin meillä oli kentällä paras kuusikko pitkään aikaan, Mäkikyrö mietti.

Hän ei osannut sanoa, miksi rovaniemeläisten otteluiden alut Elenia-areenassa olivat niin aneemisia.

– HPK on tietysti hyvä joukkue. Ei se kuitenkaan ole niin hyvä, että me pystymme saamaan hädin tuskin kymmenen pinnaa erässä.

Mäkikyrön mielestä suurin ero oli joukkueiden syöttö- ja vastaanottopelissä.

– Olimme niissä paljon huonompia. HPK:n kaltaista joukkuetta vastaan ei oma peli tällaista kestä.

Woman Volley kamppailee kotiedusta puolivälieriin. Samassa kamppailussa ovat mukana sarjakolmonen LP Kangasala ja nyt viidentenä oleva Oriveden Ponnistus.

– Mielestäni ei ole merkitystä, sijoitutko sarjassa kolmanneksi tai neljänneksi. Niillä sijoilla saa kotiedun puolivälieriin ja se on tavoitteenamme. On makuasia, onko välierissä sitten vastassa LP Viesti tai HPK, Mäkikyrö mietti. HäSa

Asiasanat