Uutiset

Ydinvoiman rakentaminen vaatii aikansa

Suomen viidennen ydinvoimalan, Olkiluoto 3:n rakennustyöt ovat käynnissä Eurajoella. Toukokuussa alkaa reaktorirakennuksen valtavan pohjalaatan valu, joka valmistuu kesällä.

Kun Olkiluoto on vielä valuvaiheessa, on maassa alkanut hiljalleen keskustelu seuraavasta ydinvoimalasta, järjestyksessään kuudennesta.

Mitään ei varsinaisesti ole tapahtunut: ydinvoimalan lupahakemusta ei ole jätetty tai tuskin edes vielä vakavasti harkittu.

Voimayhtiö Pohjolan Voiman toimitusjohtaja Timo Rajalan huomautti viime viikolla asiallisesti Ylen tv-uutisissa, että periaatepäätös voimalasta tarvitaan kolmen vuoden päästä.

Teollisuuden velvollisuus on kantaa huolta energian riittävyydestä. Poliitikkojen tehtävä on jakaa huoli ja tehdä ajallaan oikeita energiapoliittisia päätöksiä.

Sähkökulutuksen lisääntymisestä on vain arvioita, mutta on peräti naivia kuvitella, että kulututuskäyrät kääntyisivät jyrkkään laskuun, kun perustellusti odotetaan talouskasvun jatkuvan.

Ydinvoiman vastaiset ”toiveet” voivat perustua korkeintaan siihen, että raskas teollisuus ratkaisevasti vähenisi Suomesta. Kuka sitä toivoo? Vihreätkö?

Ei ole myöskään ainakaan teollisuudelle häpeäksi, että aika ajoin sanotaan selvästi sekin, mikä on ilmastopoliittisesti kestävintä energiaa: ydinvoima, jonka vastustajat ovat tähänkin asti tulleet epäsuorasti kannattaneeksi saastuttavaa hiilivoimaa.

Teollisuus on oppinut aikaisemmista ydinvoiman rakentamisen tuskallisista vaiheista: pitää olla liikkeellä aikaisin ja harkiten – ydinvoima on kuuma peruna, joka polttelee kirvelevästi poliitikkojen näppejä etenkin vaalien alla. Ydinvoiman rakentaminen vaatii kansanvaltaisessa Suomessa aikansa.

Puoluelehti Vihreä lanka julisti ennen aikojaan ydinvoiman vuoden 2007 eduskuntavaalien vaaliteemaksi.

Matti Vanhasen (kesk.) hallitukselle asiaa ei haluttane viedä, ei varsinkaan, kun pääministeri itse on aikaisemmin äänestänyt eduskunnassa ydinvoimaa vastaan. On kuitenkin lapsellista ennakoida, että sen pääministeri olisi ilman muuta Eero Heinäluoma, joka ei ole edes SDP:n puheenjohtaja, ei ainakaan vielä.

Missä!on vihreiden ydinvoimauskottavuus? Vaalimenestys toisi ehkä paikan hallituksessa, mutta jos asialistalle tulee ydinvoima, vihreiden hallitusovi kolisee taas.

Ettei vain kävisi niin, että ydinvoimaa tungetaan pöydälle myös presidentinvaalien lähestyessä, vaikka takarivin taavikin ymmärtää, ettei presidentti päätä ydinvoimasta.

Vihreiden presidenttikandidaatti Heidi Hautala on taas kerran innokkaasti noussut ydinvoiman vastustajien eturiviin.

Ydinvoima jakaa kansalaisten mielipiteet suunnilleen kahtia, joten ei liene epäselvää, mikä Hautalalla on mielessään: ydinvoimakampanja.

Hautala tai muutkaan vastustajat eivät ole tuoneet ydinvoimasta tai sen vaihtoehdoista mitään uutta esille. Perusteet lepäävät yhtä tukevasti ilmassa kuin aikaisemminkin. On varmasti kivaa, mutta ei tippaakaan uskottavaa vastustaa kaiken aikaa kaikkea, kun ei tarvitse kantaa mistään vastuuta.