Uutiset

Yhä vähemmän hulluja, juoppoja ja tappajia

Miten voi olla, että käsityksemme vallitsevasta todellisuudesta ja tilastofakta voivat olla niin usein niin ristiriidassa keskenään?

Viimeksi törmäsin ilmiöön, kun kuuntelin THL:n tutkimusprofessorin esitystä mielenterveyden ongelmien vaikutuksesta yhteiskuntaamme. Mielenterveys- ja päihdeongelmien suhteellinen osuus tautitaakastamme on kasvamassa, kuten myös monet mielenterveyteen liittyvät riskitekijät lähtien talouskriisistä, muuttoliikkeestä, elämäntyylin yksilöllistymisestä tai alkoholin käytöstä.

Kaikkihan tämän tietävät. Elämä on yhtä helvettiä, kiirettä ja post-industrialistista stressiä näinä päivinä. Kaikki tulevat hulluksi ja masentuvat. Mitä uutta?

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Professori esitti myös tilaston itsemurhakuolleisuudesta, joka ei lainkaan tue sitä, että olisimme päästämme sairaampia kuin aiemmin. Itsemurhien määrä on vähentynyt hyvinkin tasaisesti, noin neljänneksen, sitten 1980-90-lukujen onnenpäivien.

Tutkijoiden mukaan itsemurhat ovat hyvin vahvasti sidoksissa mielenterveyden häiriöihin. Vain joka kymmenes ratkaisu tehdään rationaalisen harkinnan päätteeksi.

Johtopäätös: mielemme ei ole yhtään sairaampi kuin aiemminkaan. Ennen mielenterveyden häiriöitä ei vain diagnosoitu, tilastoitu, eikä vielä päästy masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle.

Asiantuntijoiden mukaan mielenterveyssairauksien hoitokin on mennyt jättiharppauksin oikeaan suuntaan, kun tehottomasta laitoshoidosta on siirrytty avopainotteisempaan suuntaan. Silti kansa haikailee suljettujen osastojen ja B-mielisairaaloiden perään.

On niin ikään väärä käsitys, että alkoholinkulutuksemmekaan olisi enää kasvussa. Kulutus jatkanee laskuaan jo neljättä vuotta peräkkäin. Vuodesta 2008 alkanut kokonaismäärän lasku on jo merkittävä.

Kulutus räjähti tuonnin ja muiden rajoitusten vapautumisen sekä niistä johtuneiden veronalennusten myötä, mutta enemmistön asenteet ovat kuitenkin muuttumassa hitaan varmasti. Väkeviä käytetään jo kolmanneksen vähemmän kuin 1980-luvulla.

Entäs sitten kokemamme turvallisuus? Koemme olomme koko ajan uhatummaksi, vaikka henkirikosten määrä on sekin ollut laskussa. Ennen sotia henkirikoksia tehtiin vuosittain jopa kolminkertainen määrä nykyiseen reiluun sataan uhriin nähden.

Poliisi tilastoi väkivaltarikoksia nykyään paljon, mutta ylivoimaisesti suurin osa väkivallasta ja henkirikoksista tapahtuu syvästi alkoholisoituneissa äijäporukoissa. Väkivallan tilastointiin vaikuttaa myös perheväkivallan huomattava kasvu viime aikoina.

Todennäköistä on, että ennen ei nyrkin ja hellan välissä olemisesta kerrottu viranomaisille niin kuin nykyään.

Vastaus avauskappaleen kysymykseen: Ehkä se johtuu siitä, että jokaiselle oma tuntemus on enemmän totta kuin todellisuus.

Lisäksi julkisuudessa tiettyjen asioiden lietsomiseen liittyy valitettavan usein oman edun ajamista. Meillä ja erityisesti medialla on myös oma viehtymyksensä uhkiin ja vaaroihin.

Asiat ovat edelleen huonosti, mutta ovat ne silti paremmin kuin koskaan ennen. Lähes asiassa kuin asiassa.