Uutiset

Yhdeksi meistä

Välissämme on pöytä. Se on Helsingin Hakaniemen kauppahallin kahvilan pöytä.
 
Pia Jardi taputtaa pöytää ja sanoo, että jos hän nyt hakkaisi sen säpäleiksi, kävelisi tiehensä ja antaisi muiden siivota jäljet, kyseessä ei olisi urotyö vaan uhotyö. Hän vain näyttäisi osaavansa ja uskaltavansa hajottaa pöydän.
 
Jos hän sen sijaan kokoaisi pöydänjätteet syliinsä, menisi ulos ja tekisi niistä nuotion, jolla pelastaisi muutaman lähimmäisen paleltumiskuolemalta, hajottamisella olisi hyvä tarkoitus.
 
– Minä uskon, että ihminen tahtoo tehdä ja tuottaa hyvää, Pia Jardi sanoo.
 
Oikeasti hän ei puhu pöydästä vaan sananvapaudesta. Pöytävertauksen avulla hän ihmettelee, miksi profeetta Muhammedista ehdoin tahdoin, seurauksista välittämättä, piirretään pilakuvia.
 
– En näe niissä hyvää tarkoitusta.
 
– Sananvapaus on loistava periaate, mutta mitä iloa siitä on, jos sitä ei käytetä hyödyllisesti. Ovatko asiat meillä länsimaissa niin hyvin ja sananvapaus sellainen itsestäänselvyys, että sille on pitänyt ryhtyä keksimään käyttötarkoituksia.
 
Pia Jardi muistuttaa suurimman osan maailman muslimeista elävän kurjuudessa ja diktatuureissa, joissa kansalaiset eivät saa koulutusta eivätkä puhua edes omista oikeuksistaan. Ruoskaa tulee, jos niin tekee.
 
Yksi yhteinen pyhä muslimeilla kuitenkin on. Se on profeetta Muhammed.
 
– Itse en kiellä ketään piirtämästä mitään, mutta toisille ihmisille pyhien asioiden tahallinen pilkkaaminen on omiaan lietsomaan vihaa.
 
Kohta tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, siitä, kun Pia Rahikasta tuli Pia Jardi – ja muslimi.
 
Pia varttui tavallisessa helsinkiläisperheessä. Siihen kuuluivat isä, äiti ja kolme lasta. Uskonnolla ei ollut perheen elämässä erityistä roolia, mikä vähän harmitti Piaa varsinkin juhlapyhinä. 
 
Hän haikaili jonkinlaista uskonnollista juhlavuutta, mutta toive ei toteutunut. Sellainen ei ollut vanhemmille tärkeää.
 
Silti hän harrasteli lapsena seurakuntatoimintaa muun muassa laulamalla kirkkokuorossa. Murrosiässä se kuitenkin jäi.
 
Pia oli itsenäinen nuori. Hän meni töihin, muutti kotoa, avioitui ja sai ensimmäisen lapsensa varhaisella iällä. Avioerokin tuli äkkiä, jo 20-vuotiaana.
 
Eroprosessi oli vuonna 1986 lopuillaan, kun Pia Rahikka tapasi Helsingissä lakia opiskelleen marokkolaisen Abdessalam Jardin. Heillä tuntui olevan yhteisiä intressejä.
 
Ihmetystä ja ihastusta nuoressa naisessa herätti miehen paastoaminen. Oli helteinen alkukesä tai loppukevät, ja mies vietti ramadania, paastokuukautta. Se tuntui upealta! Hän paastosi Jumalan vuoksi!
 
Pia kiinnostui islamista ja Abdessalam kertoi siitä. Se ei kuitenkaan riittänyt tyydyttämään tiedonjanoa.
 
Valaistuminen tapahtui vasta, kun nuoret avioiduttuaan ostivat interrail-liput ja matkustivat ensimmäistä kertaa yhdessä Marokkoon.
 
Siellä Pia sai käsiinsä muslimeille kirjoitetun englanninkielisen islam-oppaan. Sen avulla hän alkoi ymmärtää, että kristinuskon pyhän kolmiyhteyden sijasta häntä puhutteli islamilainen Jumalan ykseys, se, että ihminen on suoraan yhteydessä Jumalaan ja vastuussa omista teoistaan.
 
Eräänä kauniina päivänä hän sitten sanoi sen ääneen: olen muslimi.
 
Hän ei tuntenut tulleensa uskoon vaan kotiin. Hän oli löytänyt etsimänsä ja saanut rauhan sekä varmuuden siitä, että oli oikeassa paikassa, siellä missä hänen piti olla. Alkoi uuden oppiminen pienin askelin.
 
Pia ja Abdessalam asettuivat Helsinkiin ja perustivat perheen. He opiskelivat, menivät töihin ja saivat lapsia.
 
– Elimme ihan peruselämää, Pia Jardi muistelee.
 
– En käyttänyt vielä huivia emmekä olleet kovin aktiivisesti tekemisissä muslimiyhteisöjen kanssa. Silloin tällöin tosin kokkailin ruokaa perjantairukouksiin.
 
Koska Pia oli ja on töissä kaupungin sosiaalivirastossa, maahanmuuttajat alkoivat pyytää häneltä apua erilaisissa käytännön asioissa: kansalaisuuskysymyksissä, oleskelulupa-asioissa ja vaikkapa terveyskeskuksessa käynneissä.
 
Vuonna 2006 hänet kutsuttiin sitten Suomen islamilaisen neuvoston perustamiskokoukseen.
 
– Olin huuli pyöreänä. En tiennyt, mikä neuvosto on ja mitä se tekee, mutta tulin valituksi hallitukseen äänivyöryllä – ja vieläpä naisena! Olin ymmälläni. Ilmeisesti minut sitten tunnettiin.
 
Nyt Pia Jardi tunnetaan vielä paremmin. Hän on islamilaisen neuvoston varapuheenjohtaja ja toimii aktiivisesti myös monissa muissa yhteisöissä ja yhdistyksissä.
 
Kunnallispolitiikkakin on tullut tutuksi Sdp:n kautta.
 
– Byrokraattina ajattelin saavani asiat rullaamaan politiikan avulla, mutta se väylä osoittautui pettymykseksi.
 
– Olen niille piireille ensisijaisesti muslimi, suomalainen musliminainen, en vakavasti otettava poliitikko. Jokin näkymätön este siinä on välissä. Siksi olen suuntautunut enemmän järjestötoimintaan ja henkilökohtaisiin kontakteihin. Järjestöjen ulkopuoleltakin löytyy paljon hyviä ihmisiä.
 
Mediapersoona Pia Jardista tuli sen jälkeen, kun Said ja Cherif Kouachi 7. tammikuuta hyökkäsivät pariisilaisen satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen ja tappoivat 12 ihmistä.
 
Tiedotusvälineet halusivat kuulla Jardin näkemyksiä verilöylyn taustoista ja suomalaismuslimien tunnoista.
 
– Pariisin tapahtumat olivat järkytys. Kysyin, millä oikeudella nuo ihmiset tekevät tuollaista minun uskontoni nimissä.
 
– Kasvualustaa terrorismille kuitenkin on, sillä Ranska ja ranskalaiset kohtelevat muslimeja todella huonosti, siirtomaaherra-asenteella. Silti suurin osa maan muslimeista on Ranskassa syntyneitä.
 
Joskus Pia Jardi spekuloi, millaista olisi olla vaikkapa Venäjän vallan alla elävä suomalainen, joka joutuisi koko ajan pyytämään olemassaoloaan anteeksi.
 
– Jotakin todennäköisesti tapahtuisi.
 
Eriarvoisuus ja ulkopuolisuus lisäävät väkivallan uhkaa. Ihmiset joutuvat elämään toiseuden tilassa, kun heidän päähänsä lapsesta asti taotaan, että ”me olemme näitä ja nuo ovat noita”.
 
Suomikaan ei ole Pia Jardin mukaan turvassa. Eriytyminen kasvaa niin kauan, kun maahanmuuttajamiehiä työllistetään vain palkattomaan harjoitteluun ja heidän lapsiaan opetetaan erillisissä maahanmuuttajaluokissa. 
 
Maahanmuuttajatytöille opinto-ohjaajat suosittelevat usein lähihoitajakoulutusta. Yliopisto ei juolahda mieleen.
 
– Meillä on kuitenkin mahdollisuuksia. Meillä on vähän vähemmistöjä ja erilainen historia kuin siirtomaavalloilla. Voimme kehittyä lyhyen hyvinvointihistoriamme kautta. Olemme nähneet, että köyhän työläisperheen lapsesta voi tulla professori, ja sitä kokemusta pitäisi nyt käyttää hyväksi.
 
– Paras tapa on laittaa lapset samoille luokille kantasuomalaisten kanssa ja aikuiset töihin niin, että he saavat työkavereita ja palkkaa. Siinä sopeutuu ja oppii kielen. Niin minun miehenikin aikoinaan teki.
 
Siihen aikaan, kun Abdessalam Jardi aloitti Suomessa työt ja Pia Jardi ryhtyi käyttämään huivia, muslimeihin suhtauduttiin vielä tavanomaisen uteliaasti ja suvaitsevaisesti.
 
Asenteet muuttuivat, kun maahan tuli 1990-luvulla entistä enemmän turvapaikanhakijoita ja pakolaisia. Lopullinen käännekohta oli World Trade Centerin terrori-isku New Yorkissa syyskuussa 2001.
 
Muslimeista tuli vapaata riistaa. Eivät kaikki, mutta moni leimasi jokaisen muslimin terroristiksi. 
Kaikki joutuivat vastuuseen muutamien ääriyksilöiden teoista.
 
– Nyt meitä pidetään Suomessakin jonkinlaisena uhkana. Vaikka meitä on vain 1 prosentti väestöstä, meistä keskustellaan julkisuudessa paljon, Pia Jardi kummastelee.
 
– Se on jännä ilmiö. Jos nyt heittäytyisin vaikka punkkariksi ja alkaisin tehdä punkkarijuttuja, ei siitä kukaan keskustelisi. Siitä keskustellaan, että olen muslimi.
 
Pia Jardi taputtaa taas kauppahallin kahvilan pöytää. Ehkä pöydän hajottaminen olisi sellainen punkkarijuttu, johon hän viittaa.
 
– Suomalaiset eivät yksinkertaisesti tiedä tarpeeksi islamista ja muslimeista, eivätkä osaa riittävästi suhteuttaa asioita. Lisäksi Suomessa oletetaan, että kaikki ymmärtävät asiat samalla tavalla kuin suomalaiset.
 
– Kristittyihin suhtaudutaan kenties joissain maissa samalla tavalla, mutta Suomi on sentään sivistysvaltio. Olettaisin ihmisten täällä ottavan asioista paremmin selvää ja asettavan niitä oikeisiin mittasuhteisiin.(LM-HäSa)

Asiasanat