fbpx
Uutiset

Yhdet hirttäjäiset sinne tai tänne

On uudenvuodenaattoa edeltävä lauantaiaamu ja avaan television vilkaistakseni teksti-tv:n uutistarjonnan.

Silmäni bongaavat ensimmäisenä uutisen Irakin hirmuhallitsijan Saddam Husseinin kuolemantuomion täytäntöönpanosta, hirttäjäisistä.

Kuittaan asian hmmm-kommentilla ja jatkan aamupuuhiani. Juon aamukahvin ja selailen päivän lehden.

Ja saan itseni kiinni täydellisestä välinpitämättömyydestä.

Mikä minua oikein vaivaa, kun toisen ihmisen tietoinen tappaminen, julkinen teloitus, ei hetkauta minua pätkän vertaa.

En kuitenkaan kannata kuolemantuomiota.

Ihmistä voi rangaista julmista teoista pitämällä hänet loppuikänsä vankilassa. Uskon, että se on jopa tehokkaampi rangaistuskeino kuin kuolema. Onpahan rikollisella aikaa pohtia tekosiaan.

Kyynisyydessäni käännän syyttävän sormen itsenikin työllistävän median suuntaan.

Raportoidessaan lähes ajantasaisesti päivästä ja vuodesta toiseen maailmalla sattuneista verilöylyistä ja onnettomuuksista tiedotusvälineet turruttavat tunteemme, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin.

Me luemme päivittäin palasiksi räjähteistä ihmisistä, näemme nälkää kärsivien riutuneita olemuksia, kuulemme mereen hukkuneista pakolaisista. Maapallolla riehuvat sodatkaan eivät saa meissä enää voimakkaita reaktioita aikaan.

Meitä koskettavat ja itkettävät enää sellaiset suurkatastrofit kuin Thaimaan tsunamit, syyskuun 11:nnen päivän WTC-iskut tai Estonian uppoamiset. Myönnän, että vuodatin kyyneleitä kaikkien näiden kolmen tapahtuman vuoksi.

Mikä niissä sitten oli niin erilaista, että ne riipaisivat syvältä sielusta? Sekö, että ne olivat niin täysin ainutkertaisia tapahtumia, jokapäiväisestä tarjonnasta poikkeavia uutisia ja koskettivat niin suurta ihmisjoukkoa. Tunteita varmasti herätti sekin, että mukana oli oman maan kansalaisia.

Nämä syyt eivät kuitenkaan oikeuta kääntämään selkää ja kylmenemään muille epäoikeudenmukaisuuksille. Jokaiselle meistä tekisi hyvää joutua joskus keskelle kriisialuetta, jotta tajuaisimme, että kaikki ne asiat, jotka ovat meille vain “uutisia siellä jossain” ovat totisinta totta sadoille, tuhansille ja jopa sadoilletuhansille ihmisille.

Ihmiset ovat tirkistelynhaluisia. Sitä on turha kenenkään kieltää. Mitä huonommin toisella menee, sen parempi itselle, on vanha totuus.

En uskalla edes arvuutella, kuinka monta miljoonaa ihmistä on tähän päivään mennessä käynyt netissä katsomassa salaa kuvattua videota Saddamin hirttäjäisistä. Kuulin kyllä kollegoilta, mitä videolla tapahtuu.

Ehkä minun ammattini puolesta pitäisi sekin video katsoa, mutta ajatus narun jatkona roikkuvasta kanssaihmisestä ei houkuta, olin hänestä mitä mieltä tahansa.

Ehkä minulla on vielä toivoa kasvaa ihmisenä.

Menot